»Tässä ei vielä ole hyvä uutinen kokonaisuudessaan, tuo ihmeellinen uutinen, rakas Pikku Dorrit. Kerronko enemmän?»
Tytön huulet muodostivat sanan: »kyllä».
»Isänne ei enää ole kerjäläinen päästyään vapaaksi. Häneltä ei puutu mitään. Kerronko enemmän? Muistakaa! Hän ei tiedä tästä mitään, meidän on mentävä täältä kertomaan se hänelle.»
Amy näytti pyytävän pientä tointumisaikaa. Clennam tuki häntä käsivarrellaan ja kumartui vähän ajan päästä kuuntelemaan.
»Pyysittekö minua jatkamaan?»
»Pyysin.»
»Hänestä tulee rikas mies. Hän on rikas mies. Suuri rahasumma luovutetaan hänelle hänen perintönään; te olette tästälähin kaikki hyvin varakkaita. Lapsista paras ja uljain, kiitän Jumalaa, että olette saanut palkintonne.»
Kun Clennam suut eli häntä, painoi Pikku Dorrit päänsä hänen olkapäällensä ja nosti käsivartensa hänen kaulaansa huudahtaen; »Isä, isä, isä!» ja pyörtyi.
Pian sitten Flora palasi hoitelemaan häntä, sekoitellen yhteen ystävällisiä palveluksia ja neuvoja sekä hajanaista juttelua sellaiseksi sekamelskaksi, ettei kukaan edesvastuuntuntoinen ihminen uskaltanut ratkaista, koettiko hän pakottaa Marshalseaa ottamaan lusikallisen säästyneitä korkoja, koska se tekisi hänelle hyvää, vai onnitteliko hän Pikku Dorritin isää, joka oli saanut satatuhatta hajusuolapulloa, vai esittikö hän tiputtaneensa seitsemänkymmentä viisi pisaraa lavendelitippoja viidellekymmenelle tuhannelle sokeripalalle ja pyysi Pikku Dorritia ottamaan tämän lievän vahvistuslääkkeen vai hautoiko hän Doycen ja Clennamin otsaa etikalla ja hankki mr F:vainajalle lisää raitista ilmaa. Uutta hämmennystä virtasi viereisestä makuuhuoneesta, jossa mr F:n täti tuntui äänensoinnusta päättäen vaakasuorassa asennossa odottelevan aamiaistaan ja josta ankkuripaikasta tämä taipumaton rouva ampui purevia huomautuksiaan, milloin vain sai ne kuuluville: »Älkää luulko, että tämä on hänen työtänsä!» tai »Hänen ei pidä lukea tätä ensinkään omaksi ansiokseen!» tai »Luulenpa kestävän kauan ennenkuin hän luovuttaa penninkään verran omista rahoistaan!» jotka kaikki tarkoittivat vähentää Clennamin osuutta tässä paljastuksessa ja ilmaista mr F:n tädin leppymättömiä tunteita häntä kohtaan.
Mutta maailman taitavin, huolellisin hoito ei olisi saanut Pikku Dorritia tointumaan niin nopeasti kuin hänen huolenpitonsa isästä ja halunsa päästä kertomaan hänelle iloista uutista, jottei hänen tarvitsisi hetkeäkään virua vankilassa tietämättömänä häntä, odottavasta onnesta. »Tulkaa kanssani rakkaan isäni luo. Pyydän, tulkaa kertomaan rakkaalle isälleni!» olivat hänen ensimmäiset sanansa. Hänen isänsä, hänen isänsä. Hän ei puhunut kenestäkään muusta, ei ajatellut ketään muuta. Polvistuttuaan kiitosrukoukseen kohotetuin käsin hän kiitti vain isänsä puolesta.