»Jos niin on, niin ei sen pätevämpää takausta voida antaa», vakuutti mrs General mr Dorritille, kohottaen hansikkaitansa ja taivuttaen päätänsä, ikäänkuin palvoen jotakin näkemäänsä epäjumalankuvaa.
»Pyydän kysyä pojaltani — hm — uteliaisuudesta», sanoi mr Dorrit, jonka käytös oli huomattavasti muuttunut, »mistä hän on saanut nämä näin — hm — sopivalla ajalla antamansa tiedot».
»Se ei ole pitkä juttu, sir», vastasi Edward Dorrit, esquire, »ja kerron sen teille heti. Se rouva, jonka kanssa te keskustelitte majatalossa, minkä niminen se lienee ollut, oli mrs Merdle.»
»Martigny», ilmoitti miss Fanny, äärettömän ikävystyneen näköisenä.
»Martigny, niin», muisti veli, nyökäyttäen päätänsä ja vilkuttaen silmäänsä, minkä huomatessaan miss Fanny näytti hämmästyneeltä, nauroi ja punastui.
»Kuinka se on mahdollista, Edward?» ihmetteli mr Dorrit. »Sinä kerroit, että herrasmies, jonka kanssa neuvottelit, oli nimeltään — hm — Sparkler. Näytit minulle hänen korttinsakin. Hm. Sparkler.»
»Niin juuri, isä, mutta siitä ei välttämättä seuraa, että hänen äitinsä nimi olisi sama. Mrs Merdle on ollut ennen naimisissa ja tämä on hänen poikansa. Hän on nyt Roomassa, jossa saanemme kuulla hänestä enemmänkin, jos sinä päätät asettua sinne talveksi. Sparkler on juuri tullut tänne. Vietin eilisillan hänen seurassaan. Sparkler on kyllä hyvä kaveri yleensä, vaikka ikävä eräässä suhteessa, hän kun on hirvittävästi rakastunut erääseen nuoreen neitiin.» Tässä Edward Dorrit, esquire, silmäili lasinsa läpi miss Fannya pöydän yli. »Satuimme eilen illalla keskustelemaan matkoistamme ja sain tässä kertomani tiedot Sparklerilta itseltään.» Hän vaikeni, mutta silmäili edelleen Fannya lasinsa läpi, vääntäen naamaansa vähemmän kauniisti, osaksi koettaessaan pysyttää lasia silmässään, osaksi hymyillessään sisarelleen ovelasti ja veikeästi.
»Näin ollen», sanoi mr Dorrit, »luulen ilmaiseväni yhtä hyvin — hm — mrs Generalin mielipiteen kuin omanikin, sanoessani, ettei sinun halusi noudattamiselle, Amy, ole mitään estettä — hm — pikemmin päinvastoin. Luulen voivani — hm — tervehtiä tätä toivomustasi», jatkoi mr Dorrit rohkaisevasti ja anteeksiantavasti, »hyvänä enteenä. On aivan oikein, että tahdot oppia tuntemaan näitä ihmisiä. Se on varsin sopivaa. Mr Merdlen nimellä on — hm — maailmanmainetta. Mr Merdlen yritykset ovat suunnattomat. Ne tuottavat hänelle niin äärettömiä rahamääriä, että niitä pidetään — hm — kansallisena siunauksena. Mr Merdle on tämän ajan suuri mies. Mr Merdle on aikakautemme tunnussana. Osoita minun puolestani mr ja mrs Gowanille kaikkea mahdollista kohteliaisuutta, sillä me — hm — tahdomme varmasti tuntea heidät.»
Tämä mr Dorritin suurenmoinen tunnustuksen antaminen ratkaisi asian. Ei kukaan ollut huomannut, että setä oli työntänyt lautasen luotaan ja unohtanut aamiaisensa, mutta eiväthän häntä yleensä muut huomanneetkaan kuin Pikku Dorrit. Palvelijat oli kutsuttu takaisin ja ateria jatkui ja päättyi. Mrs General nousi pöydästä, samoin Pikku Dorrit. Edwardin ja Fannyn jäädessä kuiskuttelemaan pöydän yli toisilleen ja mr Dorritin istuessa edelleen pöydässä, syömässä viikunoita ja lukemassa ranskalaista sanomalehteä, veti setä äkkiä kaikkien kolmen huomion puoleensa nousemalla tuolistaan, lyömällä kädellään pöytään ja sanomalla: »Veljeni! Minä panen vastalauseen tähän.»
Jos hän olisi antanut julistuksen jollakin tuntemattomalla kielellä ja kohta sen jälkeen heittänyt henkensä, ei hänen kuulijakuntansa olisi voinut enemmän hämmästyä. Lehti putosi mr Dorritin kädestä, ja hän jäi kuin kivettyneenä istumaan, viikuna puolimatkassa suuhun.