»Veljeni», jatkoi vanha mies ja sai vapisevan äänensä tavattoman tarmokkaaksi, »panen vastalauseeni tähän! Minä rakastan sinua; tiedät, että rakastan sinua hellästi. Näinä vuosina en ole ollut sinulle uskoton ainoallakaan ajatuksella. Vaikka olenkin heikko, olisin voinut iskeä kuoliaaksi sen, joka olisi puhunut pahaa sinusta. Mutta veljeni, veljeni, veljeni, tähän panen vastalauseeni!»
Oli merkillistä nähdä millaista voimaa tämä raihnainen mies vielä kykeni osoittamaan. Hänen silmänsä kirkastuivat, hänen harmaat hiuksensa kohosivat pystyyn ja kasvoihin ilmestyi älykkään päättäväisyyden merkkejä, jotka jo viisikolmatta vuotta takaperin olivat häipyneet niistä, ja hänen kädessään oli voimaa, joka teki sen vielä kerran joustavaksi.
»Rakas Frederick!» päivitteli mr Dorrit heikosti. »Mikä on hullusti päin? Mistä on kysymys?»
»Kuinka rohkenet» — vanha mies kääntyi Fannyn puoleen — »kuinka rohkenet tehdä niin? Etkö muista mitään? Eikö sinulla ole sydäntä?»
»Setä!» huusi Fanny pelästyneenä ja puhkesi itkemään, »miksi hyökkäät kimppuuni näin julmasti? Mitä olen tehnyt?»
»Tehnyt?» toisti vanhus osoittaen hänen sisarensa paikkaa. »Missä on hellä, korvaamaton ystävä? Missä on rakastava suojelijasi? Missä on hän, joka on ollut sinulle enemmän kuin äiti? Kuinka uskallat esiintyä ylimielisesti sisartasi kohtaan, joka on ollut sinulle kaikkea tätä? Häpeä, uskoton tyttö, häpeä!»
»Minä rakastan Amya», huusi miss Fanny itkien ja nyyhkyttäen, »yhtä paljon kuin rakastan henkeäni — enemmän kuin henkeäni. En ansaitse tällaista kohtelua. Olen niin kiitollinen Amylle ja niin kiintynyt häneen kuin kukaan kuolevainen voi olla. Soisin olevani kuollut. Minulle ei milloinkaan ennen ole tehty näin veristä vääryyttä. Ja vain siksi, että olen huolissani perheen arvosta.»
»Hiiteen perheen arvo!» huudahti vanha mies halveksivasti ja vihaisena. »Veljeni, minä panen vastalauseeni ylpeyttä vastaan, kiittämättömyyttä vastaan, sitä vastaan, että kukaan meistä täällä, jotka tiedämme mitä tiedämme ja olemme sen kokeneet, esittää mitään vaatimuksia, jotka hetkeksikään saattaisivat Amyn jollakin tavoin huonoon valoon tai tuottaisivat hänelle hetkenkään kestävää tuskaa. Meidän pitäisi tietää, näiden vaatimusten olevan alhaisia ja kehnoja, jos niillä on sellainen vaikutus. Taivaan pitäisi rangaista meitä siitä. Veljeni, panen Jumalan kasvojen edessä vastalauseeni kaikkea tätä vastaan!»
Kun hänen kätensä taas kohosi pään yli ja sitten putosi pöydälle, olisi voinut luulla sitä sepän kädeksi. Muutaman minuutin äänettömyyden jälkeen se oli taas rauennut entiseen heikkouteensa. Hän kiersi pöydän astuen veljensä luo tavalliseen laahustavaan tapaansa, laski kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi lempeästi: »William, ystäväni, katsoin velvollisuudekseni sanoa sen; suo anteeksi, mutta katsoin velvollisuudekseni sanoa sen!» ja lähti sitten, selkä kumarassa, palatsin salista samalla tavoin kuin olisi lähtenyt Maishalsean huoneesta.
Koko ajan oli Fanny itkenyt ja nyyhkyttänyt ja teki niin edelleenkin.
Edward oli vain töllistellyt suu auki saamatta sanaakaan sanotuksi. Mr
Dorrit oli myöskin niin rajattomasti hämmästynyt, että oli kerrassaan
kykenemätön tehostamaan arvokkuuttaan. Fanny puhui ensimmäisenä.