Antaen ison viuhkansa vaipua alas katseli hän miettivästi mr Meaglesia, koettaessaan muistaa mitä aikoi sanoa; se ei ollut omiaan tyynnyttämään tämän herrasmiehen hiukan kiihtynyttä mielentilaa.
»Aha, jopa muistan!» huudahti mrs Gowan. »Teidän täytyy ottaa huomioon, että poikaparkani on tottunut aina toivomaan paljon elämältä. Saattaa olla, että hänen toiveensa ovat toteutuneet, saattaa olla toisinkin päin —»
»Sanokaamme siis, että ne eivät ole toteutuneet», ehdotti mr Meagles.
Mrs Gowan loi häneen vihaisen silmäyksen, mutta lauhdutti sen sitte heilauttamalla päätänsä ja eteni samaa latua entiseen tapaan.
»Samantekevä. Poikaparkani on tottunut tällaiseen elämään, ja tietysti te tiesitte sen ja olitte valmistunut siihen. Omasta puolestani olin aina täysin selvillä seurauksista enkä ole ensinkään hämmästynyt. Eikä teilläkään ole syytä hämmästyä. Tosiaan, ette voi hämmästyä. Olitte tietysti valmistunut siihen.»
Mr Meagles katsoi vaimoonsa, katsoi Clennamiin, puri huultansa ja rykäisi.
»Ja nyt poikaparkani kuulee saavansa odottaa lasta ja kaikkia niitä lisämenoja, joita tällainen perhetapahtuma tietää! Henry parka! Mutta sitä ei voi korjata, sitä on nyt liian myöhäistä korjata. Mutta älkää vain puhuko yli varojen elämisestä, ikäänkuin se olisi jotakin uutta, isä Meagles; se on jo liikaa.»
»Liikaa, ma'am?» ihmetteli mr Meagles ikäänkuin pyytäen selitystä.
»Kas niin, kas niin!» Mrs Gowan teki kädellään ilmeikkään liikkeen osoittaen, mikä mr Meaglesin paikka oli hänen rinnallaan. »Liikaa kestettävää poikaparkani äidille nyt. He ovat nyt naimisissa, ja liittoa ei voi purkaa. Kas niin, kas niin! Tiedän sen! Teidän ei tarvitse ilmoittaa sitä minulle, isä Meagles. Tiedän sen vallan hyvin. Mitäs minä sanoinkaan äsken? Että on suuri lohdutus, että he yhä edelleen ovat onnelliset. Toivottavasti sitä jatkuu. Toivottavasti pikku kaunotar panee parhaansa tehdäkseen poikaparkani onnelliseksi ja pitääkseen häntä tyytyväisenä. Isä ja äiti Meagles, parasta on, ettemme enää puhu tästä. Emme mitenkään voi katsoa asiaa samalta kannalta, emme nyt emmekä vastakaan.»
Nyt oli mrs Gowan luultavasti sanonut kaikki, mitä saattoi sanoa pönkittääkseen ihmeellistä satuasemaansa ja varoittaakseen mr Meaglesia odottamasta saavansa kovin helposta hinnasta nauttia uuden sukulaisuuden kunniasta, ja olisi kai ollut taipuva jättämään loput sikseen. Jos mr Meagles olisi alistunut tottelemaan mrs Meaglesin häneen luomaa varoittavaa silmäystä ja Clennamin ilmeikästä elettä, olisi hän antanut rouvan häiritsemättä jäädä nauttimaan tästä mielentilastaan. Mutta Pet oli hänen sydämensä lemmikki ja ylpeys, ja jos hän milloinkaan saattoi uskollisemmin puolustaa ja hellemmin rakastaa häntä kuin hänen ollessaan kotinsa päivänpaisteena, niin se voi tapahtua nyt, kun hän oli poistunut siitä, vieden mukanansa sen sulon ja ilon.