Tämäkin oli tarkoitettu hienoksi viittaukseksi siihen, että hänen poikansa oli langennut pelkän kauneuden pauloihin ja sen lumoissa luopunut kaikenlaisista maallisista eduista. »On todella sanomattoman lohdullista tietää», jatkoi mrs Gowan vaivautumatta kiinnittämään huomiotansa annettuihin vastauksiin, »että he edelleen ovat onnelliset. Poikaparkani on niin levoton luonteeltaan ja tottunut kiertelevään elämään ja vaihtelevaan seuraan, jossa häntä aina on ihailtu, että tämä todella on erittäin lohdullista. He kai ovat köyhiä kuin kirkonrotat, isä Meagles?»
Mr Meagles, joka hermostui tästä kysymyksestä, vastasi: »Toivottavasti eivät, ma'am. Toivon, että he osaavat tulla toimeen pienillä tuloillansa.»
»Oh, rakkahin mr Meagles», vastasi rouva, taputtaen hänen käsivarttaan vihreällä viuhkalla, jonka sitte näppärästi levitti haukotuksen ja seuran väliin, »kuinka voitte te, joka olette kokenut mies ja maailman ovelimpia liikemiehiä — sillä te tiedätte olevanne sitä hieman liiaksikin meikäläisille, jotka emme ole sitä ensinkään —»
(Tällä tarkoitettiin, kuten oli aikaisemminkin sanottu, että mr Meagles oli taitava juontenpunoja.)
»— kuinka voitte otaksua heidän tulevan toimeen vähillä rahoillansa? Rakas poikaparkani! Ajatella, että hän tulisi toimeen muutamalla satasella! Ja samoin tuo pieni kaunis olento. Tulla toimeen! Isä Meagles! Älkää sanoko niin!»
»No niin, ma'am», vastasi mr Meagles vakavasti, »minun on ikäväkseni myönnettävä, että Henry elää yli varojensa».
»Hyvä, kelpo mies — puhuttelen teitä näin vapaasti, koska olemme tavallaan kuin sukua — todellakin, äiti Meagles», huudahti hän hilpeästi, ikäänkuin vasta olisi hoksannut tämän hullunkurisen seikan, »tavallaan kuin sukua! Hyvä, kelpo mies, tässä maailmassa ei kukaan voi saada kaikkea mitä tahtoo.»
Tämäkin taas viittasi aikaisempiin otaksumiin ja tahtoi sivistyneellä tavalla saada sanotuksi, että mr Meaglesin ovelat suunnitelmat olivat tähän saakka onnistuneet loistavasti. Mrs Gowan oli mielestään tässä osunut niin naulan päähän, että toisteli sitä vielä muutamaan kertaan: »Ei kaikkea. Ei, ei, tässä maailmassa emme voi odottaa saavamme kaikkea mitä tahdomme, isä Meagles.»
»Saisinko kysyä», vastasi mr Meagles hiukan kuumeten, »kuka kaikkea odottaa?»
»Oh, ei kukaan, ei kukaan!» vakuutti mrs Gowan. »Aioin sanoa — mutta te keskeytitte. Te, isä, keskeytitte minut, enkä muista mitä aioin sanoa.»