»Sanokaa mitä tahdotte», vastasi mrs Gowan, »se on minulle aivan yhdentekevää».
»Ei, ei, älkää sanoko niin», pyysi mr Meagles, »se ei ole ystävällistä eikä oikeudenmukaista. Tunnen itseni hiukan loukatuksi, kun kuulen puhuttavan edeltäpäin arvatuista seurauksista, siitä, että nyt on myöhäistä, ja niin edelleen.»
»Vai niin, isä Meagles? Sitä en ihmettele», vastasi mrs Gowan.
»No niin, ma'am», tuumaili mr Meagles, »toivoin, että edes ihmettelisitte, sillä ei ole jalomielistä loukata minua tahallisesti näin arassa asiassa».
»En suinkaan minä ole vastuunalainen teidän omastatunnostanne», tokaisi mrs Gowan.
Poloinen mr Meagles oli aivan ällistynyt.
»Jos minä onnettomuudeksi katson olevani velvollinen sanomaan jotakin, mikä sattuu teihin, niin älkää moittiko minua siitä, isä Meagles.»
»Hyvä Jumala, ma'am!» huudahti mr Meagles, »tuohan merkitsee samaa kuin jos väittäisitte —»
»No no, isä Meagles, isä Meagles», keskeytti mrs Gowan, joka muuttui sitä tyynemmäksi ja kohteliaammaksi, kuta enemmän toinen kiihtyi, »kenties on parasta väärinkäsityksen välttämiseksi, että puhun itse puolestani ja säästän teidän ystävällisyyttänne siitä vaivasta. Se merkitsisi samaa kuin jos väittäisin, aloititte äsken. Sallikaa minun lopettaa tuo lause. Se merkitsee samaa kuin että väitän — ei silti, että tahtoisin muistuttaa tai manata sitä uudelleen esille, sillä se olisi nyt hyödytöntä ja hartain haluni on tehdä olevista oloista parasta mitä niistä saa — että alusta loppuun saakka koko ajan olin tätä teidän toimittamaanne avioliittoa vastaan ja että vasta viime hetkessä myönnyin vastahakoisesti.»
»Äiti!» huusi mr Meagles. »Kuuletko! Arthur! Kuuletteko, mitä hän sanoo!»