Tässä hurmaavassa paikassa asusti hovi tuon tuostakin. Keisari lähti sinne syksyisin viettämään viininkorjuujuhlaa, ja vielä useammin matkusti keisarinna sinne etsimään lepoa ja rauhaa. Mutta koska hän tahtoi maallakin asuessaan nähdä ympärillään suuren ja kunnioittavan hovin, olivat Hierian matkat koko keisarillisen ympäristön kauhuna. Palvelusväki, jolla oli huonot asunnot, valitti, ettei sillä ollut edes välttämättömimpiä tarpeita tuossa ylellisessä huvilassa. Eräs toinen asia tuotti vielä enemmän päänvaivaa matkan yhteydessä. Jo melkein viidenkymmenen vuoden ajan oli Bosporia häirinnyt peloittava merihirviö, suunnaton melkein viidentoista metrin pituinen valas, joka kaatoi laivoja ja upotti matkustajia. Turhaan koetettiin pyydystää sitä. Kaikki keisarin käskyt olivat hukkaan menneitä, ja hoviväki joutui aina suuren pelon valtaan, kun oli edessä matka salmen poikki Hieriaan. Vihdoin onnistuttiin kuitenkin pyydystämään tuo valtava peto. Ajaessaan takaa merisikoja hirviö sattui tarttumaan kiinni Sangariosjoen suulla olevaan liejuun pääsemättä enää irti siitä. Ranta-asukkaat, jotka olivat tämän uutisen kuullessaan kiirehtineet paikalle, surmasivat pedon kirveillä, ja vedettyään sen kuivalle maalle veivät sen riemusaatossa kotikyläänsä. Sillä tavoin palasi taas rauha Bosporin vesille.
Teodora ei muuten paljoa välittänyt palvelijoittensa pelosta. Kun hän oli tehnyt jonkin päätöksen, jonka tarkoituksena oli hänen oma huvinsa, ei mikään maailman mahti voinut saada häntä muuttamaan sitä. Mahdollista voi olla, vaikka se tuntuukin hyvin vähän todennäköiseltä, että hän oli ottanut lähimpään seurapiiriinsä muutamia nuoruudenystävättäriä, joitten maine ei ollut aivan moitteeton. Sellaisia olivat tanssijatar Krysomallo ja näyttelijätär Indaro, joille hänen väitettiin rakkaudesta entisiä tovereitaan kohtaan — ja ehkäpä myös vähän uhmatakseenkin — antaneen paikan neuvonantajinaan. Jos voi uskoa Salaisia muistelmia, saattoi tapahtua, että hän keskellä vakavimpia asioita puhkesi sellaiseen iloisuuteen ja teki samanlaisia vallattomia kujeita, jommoisilla hän oli ennen näyttelijättärenä saavuttanut menestystä. Kun esimerkiksi tultiin hänen luokseen valittamaan hänen suosikkiensa pahoja tekoja, keksi hän aina, päästäkseen eroon kiusallisista vieraistaan, jonkin leikillisen sanan, joka muutti kaikki naurunalaiseksi. Välttääkseen myöhemminkin kaikkia tungettelevia onnenonkijoita hän keksi joukon hullunkurisia kujeita, jotka järjesti näyttämölle erittäin taitavasti.
Muuan vanha ylimys, jolla oli ollut korkeita virkoja, oli velkaa suuren rahasumman eräälle keisarinnan palvelijalle. Kun hän ei kyennyt velkaansa maksamaan, pyrki hän Teodoran puheille toivoen voivansa herättää hänessä sääliä. Keisarinna oli hyvällä päällä, käski eunukkiensa järjestyä ympärilleen vastaanottoa varten ja jakoi heille osat siinä huvinäytelmässä, jota aikoi esittää.
Ylimys opastettiin hänen eteensä, ja kun mies parka oli ensin kyynelsilmin heittäytynyt hänen jalkoihinsa hovisääntöjen mukaan, alkoi hän pitkässä puheessa esittää huoliaan.
»Ylimykselle on kerrassaan kauheaa olla köyhä, hallitsijatar. Keskisäädyn miehessä sellainen onnettomuus herättää sääliä, korkeasukuiselle miehelle taas aiheuttaa sellainen surkeus vain herjauksia ja pilkkaa. Jos köyhä joutuu tuhon omaksi, voi hän uskoa hätänsä saamamiehelleen, mutta ylimys, joka ei voi maksaa velkojaan, punastuu jo ajatellessaankin sen tunnustamista, eikä hän muuten voisikaan saada ketään vakuutetuksi siitä, että hänen säätyisensä mies voi tulla köyhäksi, ja jos se taas onnistuu hänelle, on hänen kunniansa ikipäiviksi mennyttä. Hallitsijatar, minulla on sekä saamamiehiä että velallisia. Mutta arvoni vuoksi en voi toimittaa saamamiehiäni pois tieltäni, ja velalliseni, jotka eivät ole ylimyksiä, vetäytyvät tuhansin tekosyin eroon kaikista velvollisuuksistaan. Olen suuressa hädässä ja rukoilen teitä auttamaan minua ja pelastamaan minut ahdingostani».
Teodora antoi hänen puhua loppuun ja aloitti sitten lempeällä äänellä: »Rakas ylimys», minkä jälkeen eunukit täydensivät lauseen huudahtaen kuorossa: »Teillä on vaikea nivuskohju».
Ja joka kerta, kun onneton toisti rukouksensa, vastasivat Teodora ja hänen hovilaisensa kuorossa samoin. Tyrmistyneenä ja nöyryytettynä mies poistui palatsista. Ja kerrotaan, että kauan iloittiin siitä hilpeästä ilvenäytelmästä, jonka keisarinna oli järjestänyt tungettelevan anojan kustannuksella.
Muut samantapaiset kujeet, jotka eivät tunnu meistä kovinkaan miellyttäviltä, eivät olleet harvinaisia Teodoran järjestämiksi. Vaikka hän itse muisti entisyytensä, ei hän kuitenkaan ollut kovinkaan halukas muistuttamaan sitä toisten mieleen, eikä hän koskaan sallinut kenenkään hänen läsnäollessaan liian avomielisesti puhua siitä. Senpä vuoksi hän, älykäs ja käytännöllinen kun oli sekä luonnostaan ylpeä, piti ankarasti kiinni vastasaavutetusta arvostaan, ja samasta syystä hän, niinkuin väitetään, varoi tarkoin panemasta rakkausseikkailuilla tai joutavalla hakkailulla vaaraan sitä asemaa, jonka oli onnistunut hankkimaan. Yhtä rohkea ja vallaton kuin tanssijatar oli muinoin ollut, yhtä hillitty, säntillinen, näköjään häveliäs ja moitteeton oli keisarinna.
3