4

TEODORAN SIVEYS

Aina siitä lähtien, kun Sardou esitti meille näytelmässään lemmenhaluisen ja seikkailuja kaipaavan Teodoran, on oltu taipuvaisia uskomaan, että keisarinna, joka oli valtaistuimelle noustuaankin säilyttänyt nuoruutensa vapaat tavat ja yhä vieläkin pysynyt kurtisaanina, ei pitänyt sopimattomana vanhoihin synteihinsä palaamista. En tahdo tehdä itseäni naurettavaksi esiintymällä Teodoran siveyden puolustajana hänen avioliittonsa jälkeen. Paitsi sitä, että on aina vaikea sanoa mitään varmaa tällaisista suhteista, en suinkaan toisaalta välttämättä vaadi, että tätä korkeaa ruhtinatarta olisi välttämättä pidettävä ehdottoman moitteettomana. Uskon mielelläni, että hän nautti nuoruudessaan runsain mitoin elämästä, enkä tunne olevani kuohuksissa ajatellessani sitä. Ja olettamus, että hän on voinut myöhemminkin jatkaa samanlaista elintapaa, ei kauhistuta minua vähääkään. Kun ajattelee tarkemmin asiaa, niin Justinianushan on ainoa, jolla on ollut oikeus valittaa. Mutta tosiasiat ovat tosiasioita, ja tarkempi tutkimus on Teodoralle eduksi.

Ensinnäkin on varmaa, ettei kukaan niistä historiankirjoittajista, jotka elivät samoihin aikoihin kuin hän, eikä myöskään kukaan seuraavilla vuosisadoilla eläneistä ole koskaan lausunut mitään sellaista, joka olisi luonut varjon hänen yksityiselämänsä moitteettomuuteen. Ja kuitenkin on heidän joukossaan monta sellaista, jotka ovat voimakkain sanoin syyttäneet häntä ahneudesta, vallanhimosta ja väkivaltaisuudesta sekä siitä suunnattomasta vaikutusvoimasta, joka hänellä oli Justinianukseen, siitä häväistyksestä, jonka hän aiheutti kerettiläisillä mielipiteillään y.m. Prokopioskaan, joka on niin ylenmäärin parjannut häntä, mielihyvin esittäen hänen nuoruudensyntejään ja tavattoman yksityiskohtaisesti kuvaillen hänen petoksiaan, julmuuksiaan ja moninaista hävyttömyyttään kypsyneempinä vuosina, ei panettele tätä niin syvälle vajonnutta naista pienimmästäkään lemmenseikkailun yrityksestä avioliittoon menon jälkeen. Uskottavana voinee pitää, ettei tuo häväistysjuttujen kirjoittaja, jos keisarinna olisi antanut pienimmänkään aiheen hänelle, olisi jättänyt seikkaperäisesti kertomatta hänen aviorikoksistaan. Prokopios ei ole maininnut sellaisesta mitään — luultavasti on asia niin, ettei hänellä ollut mitään sanomista.

Mutta eikö hän tosiaankaan ole maininnut mitään? Jos ottaa vaivakseen lukea huolellisesti hänen Salaiset muistelmansa, voi helposti päästä varmuuteen siitä, ettei hän, mitä hän sitten lieneekin asiasta ajatellut, voi esittää mitään Teodoraa vastaan, ei Teodosiuksen, ei Petrus Barsymeen eikä edes Areobinduksen seikkailussa.

Teodosius, johon tuonnempana palaamme, oli Belisariuksen vaimon ja keisarinnan suosikin Antoninan julkinen rakastaja. Heidän suhteensa oli kestänyt melkein kymmenen vuotta; Teodosius oli seurannut Antoninaa Afrikkaan, Sisiliaan ja Italiaan heikon ja rakastuneen Belisariuksen tahtomatta avata silmiään, vaikka oli saanut monta varoitusta. Lopulta petetty aviomies alkoi kuitenkin tuntea itsensä hieman naurettavaksi ja päätti ryhtyä asiaan lujin kourin. Hän antoi sulkea puolisonsa telkien taakse ja jätti poikapuolensa Fotiuksen tehtäväksi pitää huoli äidin rakastajasta. Epäröimättä nuorimies riisti väkivallalla Teodosiuksen siitä turvapaikasta, jonka hän oli etsinyt itselleen Efesoksessa pyhälle Johannekselle omistetussa kirkossa ja antoi vahvan vartioston kuljettaa hänet vankina kaukaiseen Kilikian linnaan. Kaikki suoritettiin niin varovaisesti ja hiljaisesti, ettei kukaan tietänyt mitä Teodosiukselle oli tapahtunut.

Nyt puuttui Teodora asiaan. Hän oli aina, niin väitettiin, antanut suosikilleen Antoninalle anteeksi kaikki tämän harha-askeleet, koska tämä, ja hänen kauttansa Belisarius, oli aina alistunut keisarinnan tahtoon. Hän oli jo kerran ennen ottanut toimittaakseen Antoninalle takaisin hänen rakastajansa, joka miehen kostoa peläten pysytteli piilossa. Vielä ripeämmin Teodora toimi saadakseen tiedon Belisariuksen päätöksestä. Hän oli näihin aikoihin erikoisessa kiitollisuudenvelassa Antoninalle, joka oli tehnyt hallitsijattarelleen suuria palveluksia Johannes Kappadokialaisen äskettäin joutuessa epäsuosioon. Levottomana ystävättärensä vuoksi kiirehti Teodora kutsumaan Belisariuksen Bysanttiin, jossa luuli voivansa tehokkaammin antaa apua suosikilleen, ja ensi töikseen pakotti sotapäällikön sopimaan puolisonsa kanssa. Hän teki vieläkin enemmän. Onnistuttuaan pääsemään selville Teodosiuksen olinpaikasta hän toimitutti rakastajan salaa palatsiin, lähetti seuraavana päivänä noutamaan Antoninaa ja sanoi hänelle:

»Rakas ystäväni, käsiini on joutunut kallis aarre, jonka vertaista ei kukaan voi koskaan löytää. Jos tahdot, näytän sen sinulle ilomielin».

Herätettyään tällä tavoin Antoninan uteliaisuuden hän antoi Teodosiuksen tulla esiin eunukkien huoneesta, jossa oli pitänyt häntä piilossa. Helppoa on kuvitella, kuinka suuri oli hänen suosikkinsa hämmästys, ilo ja kiitollisuus. Moneen kertaan hän nimitti keisarinnaa pelastajakseen, hyväntekijäkseen ja hallitsijattarekseen. Varmuuden vuoksi ja pelastaakseen rakastajan aviomiehen kostolta keisarinna antoi Teodosiuksen jäädä palatsiin ja valvoi, että häntä kohdeltiin hyvin sekä että hän sai hyvää ruokaa. Suunnittelipa hän jo sellaistakin, niin väitetään, että Teodosiukselle annettaisiin korkea sotilaallinen asema, kun tämä yht’äkkiä kuolikin punatautiin. Näin on, tarkoin selostettuna, Prokopios itse kertonut, ja siinä on tuskin ainoatakaan piirrettä, joka panisi uskomaan, että keisarinna olisi ryöstänyt suosikiltaan sen rakastajan, jonka juuri oli tahtonut toimittaa hänelle takaisin. Jos Salaisten muistelmien kirjoittaja olisi tosiaankin epäillyt jotakin salaista lemmenseikkailua tässä jutussa, ei hän varmaankaan olisi jättänyt monin selityksin ja varsin tietävästi siitä kertomatta.

Petrus Barsymeskin, niin väitetään, oli muka keisarinnan rakastaja. Hän oli syyrialainen ja oli aloittanut uransa hopeakauppiaana, ja sillä alalla hän oli pian herättänyt huomiota sen viekkauden ja julkeuden vuoksi, jolla hän hoiti valonarkoja liikeasioitaan. Kun hän myöhemmin oli joutunut tuomioistuimen jäseneksi, osoitti hän siinä toimessa niin suurta kuntoa, että miellytti Teodoraa, joka antoi hänelle toimen salaisen poliisinsa palveluksessa. Teodoran avulla pääsi hän pian tuomioistuimen prefektin korkeaan asemaan, ja tätä nopeaa arvonnousua selittääkseen tiesivät Konstantinopolin juorukellot, että hän oli taikakeinoin ja loihduin noitunut keisarinnan. Mutta prefekti Petrus ei näytä tarvinneen sellaisia keinoja päästäkseen eteenpäin maailmassa. Hoitamalla erinomaisesti asiansa tämä oivallinen rahaministeri aina kykeni täyttämään hallitsijansa kaikki taloudelliset vaatimukset, ja se yksin riitti takaamaan hänelle menestyksen. Raudanlujana ja tuntematta pienimpiäkään mielenvaivoja hän hallitsi häikäilemättömästi, hankki rahaa kaikesta, suvaitsi kaikenlaista kiristystä ja keinotteli viljalla niin uskomattoman julkeasti, että Justinianuksen oli pakko erottaa hänet, kun kapina uhkasi. Keisarinna, joka oli turhaan koettanut pelastaa suosikkiaan, suojeli häntä edelleenkin, mikä jossakin määrin lievitti hänen onnettomuuttansa. Pian kukistumisensa jälkeen nimitettiin tämä hyödyllinen palvelija valtion rahastonhoitajaksi, ja tässäkin toimessaan hän osoitti erinomaista etevyyttä vähentäen menoja ja keksien tulojatuottavia monopooleja. Tämän virkamiehen historiassa ja hänen suhteessaan keisarinnaan ei tosiaankaan ole pienintä lemmenseikkailun varjoakaan.