»Teodora», sanoo Prokopios, »rakasti erittäin suuresti Barsymesta».
Paitsi sitä, ettei kirjoittaja tässä käytä suinkaan sitä sanaa, joka merkitsee kreikan kielessä »rakastaa lempien», hän on vielä nähnyt senkin vaivan, että on lähemmin selittänyt syyt tähän keisarinnan myötämielisyyteen.
»Teodora rakasti häntä hänen pahuutensa vuoksi, sen kovuuden tähden, jolla hän hallitsi kansaa, ja vieläpä siitäkin syystä, että Barsymes oli hyvin perillä niistä taikakeinoista, joita Teodora itse mielellään käytti».
Sen enempää ei heidän suhteestaan kerrota Salaisissa muistelmissa, ja se ei suinkaan riitä tekemään Petruksesta Teodoran rakastajaa. Hänen menestymisensä johtui kokonaan muista syistä, ja siitä on todistuksena se seikka, että hän säilytti yhä luottamusasemansa keisarinnan kuoltuakin. Seitsemän vuotta Teodoran kuoleman jälkeen tuli hänestä uudelleen tuomioistuimen prefekti, ja kansan vihasta huolimatta tämä oivallinen ja nöyrä palvelija nautti Justinianuksen vähentymätöntä suosiota.
Mitä tulee Areobindukseen, tämä nuori barbaari oli erikoisen kaunis mies, jolla oli toimi Teodoran hovissa. Prokopios mainitsee, että keisarinnan epäiltiin olevan hyvin ihastunut häneen. Mutta erikoisesti on pantava merkille, että Salaisten muistelmien tekijä, joka on muuten niin valmis esittämään vakuutuksia ja väitteitä, ei uskalla tässä tapauksessa vastata sanojensa totuudesta. On varsin helppoa päätellä, kuinka paljon arvoa voi antaa sellaiselle jutulle, jota lentokirjasen kyhääjä itse pitää perättömänä huhuna, joka tapauksessa hänen kertomuksestaan käy ilmi, että jos Teodora onkin tuntenut lämpimämpiä tunteita Areobindusta kohtaan, hän pani kaikkensa liikkeelle syrjäyttääkseen oikein silmäänpistävästi tuon nuoren miehen ja toimittaakseen hänet lopulta kokonaan pois näkyvistään pitäen tärkeimpänä sitä, että »voisi puhdistautua kaikista epäluuloista», niinkuin alkuperäisen tekstin sanat kuuluvat. Sen sijaan, että häntä moititaan heikkoudesta, pitäisi päin vastoin oikeudenmukaisesti ylistää häntä lujasta vastustusvoimastaan.
Ja vaikka Prokopios ilmeisesti ja selvästi syyttääkin häntä siitä, että hänellä on ollut rakastajia, voidaan kuitenkin pitäviä todistuksia esittää hänen väitteitänsä vastaan. Niinkuin Sardou sattuvasti lausuu, »ei millään Prokopioksen väitteisiin nojautuvalla jutulla ole sen enempää historiallista arvoa kuin vallankumouksellisilla lentolehdillä». Juuri sen vuoksi on melkoinen merkitys sillä tosiasialla, etteivät Salaiset muistelmat koeta todistaa Teodoraa syylliseksi ainoaankaan lemmenseikkailuun.
Tästä en suinkaan halua tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä Teodoran eduksi. Paitsi sitä, ettei hän enää ollut aivan nuori valtaistuimelle noustessaan — hän oli noin kolmenkymmenen vuotias, ja sen ikäisenä alkaa itämaalainen nainen tulla vanhaksi — eikä myöskään kovinkaan nuori niihin aikoihin, jolloin olisi voinut ottaa rakastajakseen Teodosiuksen tai Petrus Barsymeen — silloin hän nimittäin oli melkein viidenviidettä vuotias — hän oli muuten aivan liian älykäs ja liian kunnianhimoinen pannakseen lemmenseikkailujen vuoksi vaaranalaiseksi asemansa, johon oli onnistunut ponnistautumaan. Voidakseen säilyttää hallussaan korkeimman vallan hänen kannatti käyttäytyä jossakin määrin varovasti, ja Teodoran moitteettomasta elämästä oli ehkä luettava yhtä paljon kunniaa hänen käytännölliselle älylleen kuin siveydelleen.
Mutta jos ottaa vaivakseen tarkemmin tutustua keisarinnan psykologiaan, osoittavat kuitenkin muutamat piirteet, että hänen mallikelpoisen käytöksensä perusteena oli jotakin muutakin kuin itsekästä teeskentelyä, ja minä puolestani uskon mielelläni, että hän tunsi jonkinlaista katumusta ja vastenmielisyyttä entisyyttään kohtaan. Hän esiintyi julkisen moraalin ankarana vartijana, valvoi erittäin tarkasti, että avioliiton pyhiä siteitä kunnioitettiin, eikä kannattanut rakkausseikkailuja, vaikka Salaiset muistelmat niin väittävät. Hän piti aina hyvää huolta niistä onnettomista, jotka olivat paremminkin puutteesta kuin synnillisestä himosta joutuneet turmioon, ja toimi innokkaasti heidän pelastamisekseen ja kohottamisekseen. »Koko elämänsä ajan», niinkuin eräs hänen aikalaisensa sanoo, »hän tunsi voimakasta luonnonvetoa kaikkien niitten naisten pelastamiseen, jotka olivat joutuneet onnettomuuteen». Surikohan hän kenties sitä, ettei hänen oma nuoruutensa ollut sen paremmin suojeltu maailman turmelusta ja puutteen houkutuksia vastaan? Minä puolestani olen sitä mieltä, että Teodoraa tyydytti kurtisaanin elämä paljoa vähemmän kuin mitä Prokopios tahtoo lukijoilleen uskotella. Hän eli kurtisaanina siksi, että se oli melkein välttämätön seuraus hänen näyttelijätärammatistaan, mutta pian hän väsyi siihen. Hyvissä ajoin johti uskonto hänet katumaan entisyyttään, ja siitä lähtien hän pysyi kaiken ikänsä syvästi ja vilpittömästi hurskaana. Ja hänen kunnianhimonsakin edisti tätä muutosta. Kun tämä erikoisen lahjakas ja harvinaisen älykäs sekä lujatahtoinen nainen nousi valtaistuimelle, oli näin vallanhimoisella ja kiihkomielisellä olennolla, joka ikävöi valtaa niin suunnattomasti, muuta ajattelemista kuin arkipäiväisten lemmenseikkailujen harrastaminen. Hänellä oli muutamia niitä erikoisia ominaisuuksia, jotka oikeuttavat tavoittelemaan korkeinta valtaa. Hän oli uskomattoman lujatahtoinen, miehekkään päättäväinen ja niin kylmäverinen, että näytti kykenevän selviytymään kaikkein suurimmistakin vaikeuksista. Hän tahtoi olla keisarinna, mutta ei suuruutensa huumaama ja laiska keisarinna. Yksikolmatta vuotta hän hallitsi Justinianuksen rinnalla ja johti valtakunnan asioita yhtä paljon kuin puolisonsa, kenties enemmänkin, ja koko hänen valtakaudelleen oli tunnusmerkillistä omituinen hyvän ja pahan, naisellisen kiihkomielisyyden ja valtiomiesvoiman sekoitus. Hän oli levoton ja monimutkainen olento, usein sekaannusta aiheuttava, mutta aina yhtä muuttumaton lumousvoimaltaan.
5