Tammikuussa v. 532 oli Konstantinopolissa hyvin rauhatonta.
Sirkuspuolueitten välinen jännitys oli entistäkin vaarallisempi.
Valtaistuimelle noustuaan Teodora oli vihreitä kohtaan tuntemassaan vihassa sallinut sinisten rajattoman vapaasti harjoittaa mitä pahimpia väkivallantekoja. Justinianus ilmaisi turhaan tyytymättömyytensä — lopulta taipui hän kuitenkin aina puolisonsa tahtoon. Ja jos hän joskus päättikin käydä lujasti käsiksi asioihin, täytyi hänen pian mukautua Teodoran suuttumuksen ja moitteitten pakottamana. Siniset, jotka tunsivat olevansa varmassa turvassa keisarinnan suojelemina, tottuivat vähitellen mitä häikäilemättömimpään julkeuteen. Jos joku virkamies ei miellyttänyt heitä, jos joku maaherra uskalsi esiintyä heidän liiallista rohkeuttaan vastustaen, pani puolue heti toimeen levottomuuksia ja vaati metelöiden ja hälisten keisaria rankaisemaan heidän vihollistaan. Erään itämaalaisen aatelismiehen, joka oli uskaltanut ruoskituttaa muutamia siniseen puolueeseen kuuluvia rettelöitsijöitä, täytyi itsensä alistua samaan häpeälliseen rangaistukseen Antiokian suurella torilla. Eräs kilikialainen prefekti, joka oli mestauttanut kaksi hänen kimppuunsa kadulla Anazarbassa ase kädessä hyökännyttä sinistä, ristiinnaulittiin Teodoran käskystä maakuntansa pääkaupungissa, rangaistukseksi siitä, että oli koettanut pitää lakia pyhänä. Konstantinopolissa tehtiin murhia keskellä päivää. Palatsin porttien luona, aivan keisarin nähden hyökkäsivät siniset miekka kädessä vastustajiensa kimppuun. Ja jollei hallitsija sattumalta näyttänyt tarpeeksi halukkaalta ottamaan huomioon heidän valituksiaan, jos hän näytti taipuvaiselta rupeamaan jonkun sellaisen suojelijaksi, jota kohtaan heillä mielestään oli syytä tuntea tyytymättömyyttä, jakoivat he itse epäröimättä oikeutta, hyökkäsivät vihollisensa kimppuun, kun tämä tuli ulos keisarin vastaanottohuoneesta, löivät hänet tajuttomaksi ja jättivät usein siihen paikkaan kuolemaan. Poliisi oli voimaton eikä uskaltanut käydä käsiksi metelöitsijöihin, ja jos se joskus yritti tulla väliin, torjuivat sinisen puolueen jäsenet sen asevoimin loitommalle.
Eniten kuitenkin kärjisti tilannetta se seikka, että vihreät, joita suututti hovin puolueellisuus, alkoivat antaa pyrkimyksilleen poliittista väriä. Monet heistä pysyivät uskollisina entisen suojelijansa keisari Anastasiuksen perheelle, jonka jäsenistä kaksi veljenpoikaa — Hypatios ja Pompeios — asui pääkaupungissa, ja osoittivat julkista vihamielisyyttä uutta hallitsijasukua kohtaan. Hallitus oli joutunut toisaalta sinisten vaateliaan ja hirmuvaltaisen ystävyyden, toisaalta vihreitten huonosti salatun nurjamielisyyden väliin, ja oli nyt aika pahassa pulassa. Sen oli hyvin vaikea ylläpitää järjestystä, ja se oli täydellä syyllä alituisessa levottomuuden tilassa peläten pienenkin sattuman liittävän puolueet yhteen. Kaiken lisäksi vallitsi yleinen tyytymättömyys kahden tärkeimmän ministerin kvestori Triboniuksen ja pretoriaaniprefekti Johannes Kappadokialaisen hallitusta ja kiristyksiä vastaan. Ensinmainittu, joka oli etevä oppinut ja erinomainen juristi, mutta tavattoman ahne ja rahasta valmis mihin tahansa, kävi häpeämättömästi kauppaa oikeudella vääristellen lakia asiakkaittensa tarpeen ja anteliaisuuden mukaan. Toinen, joka oli taitava virkamies, mutta kova, häikäilemätön ja karkea luonteeltaan, ei kammonnut mitään keinoa, kun oli kysymyksessä varojen hankkiminen alamaisilta keisarillisen hovin menoihin; hän kidutti usein kuoliaaksi henkilöitä, joitten epäili tahtovan kätkeä omaisuutensa, ja salli kätyriensä suorittaa miten väkivaltaisia tekoja tahansa. Molemmat nämä yleisesti inhotut miehet olivat keisarin suuressa suosiossa, sillä hän tunsi heidän uskollisuutensa ja osasi antaa arvoa heidän palveluksilleen. Mutta kaikesta tästä oli seurauksena erittäin vaarallinen kuohumistila, joka johti Nika-kapinan nimellä tunnettuun peloittavaan meteliin. Alkaen ensin sirkuksessa se levisi pian yli koko kaupungin ja oli vähällä kaataa kumoon Justinianuksen keisari-istuimen.
Sunnuntaina tammik. 11 p:nä v. 532 oli hippodromissa tavanmukaiset kilpa-ajot. Keisari oli läsnä, ja epäilemättä oli Teodorakin seurueineen ja ylhäisönaisista kokoonpantuine hoveineen asettunut näkymättömänä Stefaninkirkon ristikoilla varustettujen ikkunoitten taakse, mistä oli näköala sirkukseen. Tässä itämaalaisia tapoja suosivassa hovissa ei keisarinnan sopinut liian usein näyttäytyä julkisesti.
Kansanjoukko oli levoton. Lähinnä edellisinä päivinä oli kaupungissa murhattu monta henkilöä. Varsinkin oli vihreillä mielestään syytä valittaa sitä puolueellisuutta, jota eräs palatsin virkamies, ylin kamariherra Kalopodios oli osoittanut. Niiltä penkkiriveiltä, joilla vihreät istuivat, kuului lakkaamatta hurjaa huutoa ja kirkunaa, niin että Justinianus, joka lopulta tuli kärsimättömäksi, käski vieressään seisovan airuen puhutella kansaa ja kysyä, mistä syystä oltiin suutuksissa. Vieläkin on tallella alkuperäinen pöytäkirja siitä omituisesta keskustelusta, joka nyt seurasi vihreitten puheenjohtajan ja keisarin välillä. Se on omituisimpia tuolta ajalta säilyneitä asiapapereita ja kuvastaa mitä luonteenomaisimmin bysanttilaisia tapoja ja sitä vallattomuutta, johon tuo vieläkin roomalaisen syntyperänsä muistava rahvas saattoi antautua hippodromissa kaikkivaltiaan keisarin läsnäollessa.
Vihreät eivät olleet aluksi henkilökohtaisesta kunnioituksesta keisaria kohtaan uskaltaneet juuri muuta kuin hämärin vihjauksin mainita vainoojiansa, mutta sitten he kuitenkin pian kiihtyivät kovasti. He sanoivat Kalopodiosta peittelemättä pyövelikseen ja uhkasivat Jumalan kostolla jokaista, joka vastedes uskaltaisi loukata heitä.
»Ette siis ole tulleet tänne näytelmää katsomaan», antoi arkaan kohtaan haavoittunut Justinianus huutaa heille, »vaan hallitusta herjaamaan».
Äänensävy muuttuu nyt kummallakin puolella yhä uhkaavammaksi.
»Vaietkaa», karjuu keisarillinen airut, »te juutalaiset, manikealaiset ja samarialaiset! Vaietkaa, tai päänne hakataan poikki!»
»Judas, pyöveli, murhamies!» huutavat kiihtyneet vihreät vastaan. »Taivas suokoon, ettei isäsi Sabbatios olisi koskaan nähnyt päivän valoa, jotta hän ei olisi siittänyt murhamiestä maailmaan!»