Ivaa sekaantuu loukkauksiin, järkipuhetta parjaussanojen joukkoon. Vihreät valittavat kiihkeästi, että heidät on suljettu pois palatsista ja hallituksesta, että heiltä on riistetty kaikki oikeudet, sekä että he ovat joka asiassa riippuvaisia viranomaisten mielivallasta.
Ja tietenkin he saattoivat sinisten tekemät murhat hallitsijan tiedoksi huutaen:
»Sinä annat murhata meitä ja sitten vielä käsket rankaisemaan meitä!»
Keskellä hälinää esiintyvät sinisetkin näyttämöllä ja tukevat airuen sanoja huudoillaan.
»Raukat, herjaajat, Jumalan viholliset, ettekö jo osaa vaieta?»
»Jos sinä käsket, keisari», vastaavat vihreät, »niin vaikenemme, oi korkein hallitsijamme, mutta vastoin tahtoamme. Tiedämme kaiken, kuuletko, kaiken! Mutta hyvä on, me vaikenemme. Hyvää yötä! Oikeus, sinä olet kuollut! Hyvää yötä, kaikki! Me menemme tiehemme, me rupeamme juutalaisiksi. On kuitenkin parempi olla pakana kuin sininen».
Ja yhtenä ryhmänä lähtivät vihreät hippodromista. Se oli verisin loukkaus, mikä voi tulla keisarillisen majesteetin osaksi.
Raivoavan kansanjoukon hajaantuessa sirkuksesta kaduille Justinianus palasi palatsiinsa. Hän ajatteli mielessään, että sinisten uskollisuus, niinkuin tavallisestikin, vaimentaisi pian toisen puolueen vihan.
Onnettomuudeksi teki nyt kuitenkin kaupunginprefekti Eudemon tyhmyyden. Innon puuskassa hän oli vangituttanut joukon puoluepukareita, ja ottamatta selvää, mihin puolueeseen he kuuluivat, hän tuomitsi heistä neljä mestattavaksi ja kolme hirtettäväksi. Kolmen viimeksimainitun suhteen hoiti pyöveli kuitenkin asiansa huonosti; kolme kertaa katkesi nimittäin nuora uhrien painosta. Silloin alkoivat katselijajoukot rukoilla armoa tuomituille, lopuksi heidät vapautettiin väkivallalla, ja erään naapuriluostarin munkit ottivat heidät turvaan kirkkoonsa.
Nyt kävi kuitenkin ilmi, että yksi vangeista oli vihreä ja toinen sininen. Yhteinen vaara lähensi silloin molempia puolueita toisiinsa. Tämä kävi selvästi näkyviin hippodromissa seuraavana päivänä. Vihreät ja siniset vaativat yhteen ääneen ja itsepintaisesti, että keisarin oli armahdettava rikolliset, mutta tämä ei tahtonut kuulla sellaisesta puhuttavankaan. Se oli tavattoman varomatonta. Vanhaa uskollisuuden ilmauksena käytettyä huutoa: »Voitto keisari Justinianukselle!» seurasivat nyt mielettömät huudot: »Eläkööt kauan vihreät ja siniset, joita kärsimys yhdistää!» Kapinalliset syöksyivät ulos ottaen yhteiseksi tunnussanakseen Nika (voitto!) — tällä nimellä onkin kapina historiassa tunnettu — ja hajaantuivat kaikkialle kaupungille. Rynnätään sisään kaupunginprefektin virastoon ja vaaditaan prefektiä vapauttamaan vangit. Kun hän kieltäytyy, sytytetään hänen palatsinsa tuleen, hyökätään vankilaan, vapautetaan vangit, surmataan sotilaat, jotka koettavat palauttaa järjestystä, ja koko yön harhailevat kiihtyneet joukot kaupungin katuja etsien ja surmaten niitä virkamiehiä jotka ovat herättäneet suuttumusta.