TEODORAN HALLITUS
Eräässä Justinianukselle omistetussa runoelmassa, joka kirjoitettiin noin viisitoista vuotta Teodoran kuoleman jälkeen ja jossa ylistetään »erinomaista, kaunista ja viisasta hallitsijatarta», huomautti Paulus Silentiarius, hovimies ja runoilija, kuinka Teodora oli elinaikansa ollut puolisonsa toimelias auttaja kaikissa suurissa yrityksissä. Kaikki senaikaiset kirjailijat kertovat yhtäpitävästi, että keisarinna käytti epäröimättä sitä rajatonta valtaa, jonka keisari oli antanut hänelle, että hän ehkä vieläkin pontevammin kuin keisari turvautui siihen; ja Justinianus itsekin on joskus julkisesti maininnut siitä. Vuonna 535 julkaisemansa suuren käskykirjeen alussa, jolla keisarikunnan koko hallitus järjestettiin uudelleen ja joka on keisarikunnan tärkeimpiä asiakirjoja, Justinianus suvaitsee ilmoittaa, että hän on tälläkin kerralla ennen päätöksen tekemistä neuvotellut »kaikkein kunnianarvoisimman puolisonsa kanssa, jonka Jumala on hänelle antanut». Viimeiseen hetkeen asti intohimoisesti rakastuneena siihen naiseen, jota hän nuorena oli jumaloinut, hänen suuren älynsä ja voimakkaan tahtonsa hallitsemana, Justinianus ei voinut koskaan kieltää häneltä mitään, ei kunnian loistoa eikä oikeutta korkeimman vallan käyttöön. Niiden yhdenkolmatta vuoden aikana, jotka Teodora hallitsi, oli hänellä osuutensa kaikessa, hallituksessa, johon hän sijoitti suosikkejaan, diplomatiassa, politiikassa, kirkossa. Ja vaikka hänen vaikutuksensa joissakin kohdin olikin epäedullinen, vaikka hänen ahneutensa, hänen väkivaltaisuutensa ja ylpeytensä, jotka vielä korostivat samoja keisarinkin ominaisuuksia, joskus aiheuttivatkin valitettavia toimenpiteitä, ei sovi unohtaa, että hän usein osoitti oikeaa älyä valtion asioissa, sekä että hänen noudattamansa politiikka, jonka päämääränä oli bysanttilaisen keisarivallan vahvistaminen ja turvaaminen, olisi kenties voinut muuttaa koko maailmanhistorian kulun, jos hänelle olisi suotu aikaa työnsä täydentämiseen.
Vielä tänä päivänäkin on jäljellä muutamia todistuksia siitä tärkeästä asemasta, joka hänellä oli keisarikunnan hallituksessa. Niitten kirkkojen seiniltä, jotka Justinianus rakensi, ja hänen perustamiensa linnoitusten porttien yläpuolelta luetaan Teodoran nimi keisarin nimen rinnalla. Sergiuksen ja Sofian kirkon kapiteelissa on hänen nimikirjaimensa keisarin nimikirjaimen rinnalla, ja otsakekirjoitukset ylistävät sekä sitä hurskautta, joka täytti »Jumalan kruunaaman» keisarinnan sielun, että hänen toimintatarmoaan ja väsymätöntä vaivannäköään. San Vitalen kirkossa Ravennassa on hänen kuvansa hänen keisarillisen puolisonsa kuvan vastineena yksinäisessä kultamosaiikista kimmeltävässä alttariholvikuvassa. Ja niissä mosaiikkitauluissa, jotka koristivat Pyhän palatsin huoneita, oli Justinianuksen tahto liittänyt Teodoran sinne ikuistettuihin keisarikunnan sotilaallisiin riemuvoittoihin ja loistavimpiin muistoihin. Keisarillisissa sineteissä nähtiin hänet keisarin rinnalla, ja kaikkialla maassa ylpeilivät kaupungit ja maakunnat siitä, että niille oli annettu hänen kunniakseen sellaisia nimiä kuin Teodoriades ja Teodoropolis. Kiitolliset kaupungit pystyttivät muistopatsaita hänelle samoin kuin Justinianuksellekin, ja kaikki virkamiehet vannoivat uskollisuudenvalansa hänellekin, joka koko ikänsä oli vertaisena puolisonsa rinnalla. Piispat ja hallintoviranomaiset, kenraalit ja maaherrat vannoivat »kautta kaikkivaltiaan Jumalan, hänen ainosyntyisen poikansa Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme, Pyhän Hengen, pyhän ja mainehikkaan Teotokoksen, neitsyt Marian, neljän evankeliumin sekä pyhäin arkkienkeleitten Mikaelin ja Gabrielin nimessä, palvelevansa uskollisesti hurskaita ja pyhiä hallitsijoita Justinianusta ja Teodoraa, hänen keisarillisen majesteettinsa puolisoa» sekä suorittaessaan niitä virkatehtäviä, jotka hallitsijapari oli armollisesti uskonut heille, »koettavansa vilpittä ja petoksetta vaikuttaa heidän yhteisen valtansa lujittamiseksi».
Teodora, joka oli tällä tavoin kaiken valtiatar ja varma vallastaan, hallitsi siis mielensä mukaan sekä valtiollisissa että kirkollisissa asioissa. Ja vaikka hän joskus huomasikin, että horjuvainen Justinianus oli luisumaisillaan hänen käsistään, vaikka hän joskus lyhyen ajan näyttikin mukautuvan häntä itseään voimakkaampiin asianhaaroihin ja vaikutuksiin, osasi hän aina myöhemmin rohkeasti ja viekkaasti järjestää loistavan koston. Kunnianhimoinen ja ovela kun oli, tahtoi hän aina kaikissa asioissa sanoa viimeisen sanan, ja se onnistuikin hänelle.
Oman mielensä mukaan hän nimitti virkaan ja erotti paaveja ja patriarkkoja, ministerejä ja kenraaleja, ollen yhtä halukas edistämään suosikkiensa menestystä kuin murskaamaan vihollistensa valtaa ja vaikutusta. Hän osasi yhtä voimakkaasti rakastaa kuin vihatakin. Kuinka korkeassa asemassa mies olikin, kuinka suuria ansioita hänellä olikin, kuinka läheisissä väleissä hän olikin keisarin kanssa, hänen perikatonsa oli varma, jos hän onnettomuudekseen oli vastenmielinen Teodoralle. Ennemmin tai myöhemmin keisarinnan onnistui syöstä hänet keisarin suosiosta. Jos joku virkamies ’piti kunnianasianaan luoda menestyksensä ilman Teodoran suojelua, ei siitä ollut hänelle pienintäkään hyötyä. Ennemmin tai myöhemmin hän sai, joutuessaan äkkiä pois virastaan, huomata, ettei kukaan voinut olla varma menestyksestään ilman Teodoran tukea.
Toisaalta taas ei »uskollinen keisarinna», niinkuin Teodoran ystävät häntä nimittivät, koskaan säästänyt vaivojaan, kun oli kysymys sellaisista henkilöistä, joihin hän oli kerta kaikkiaan mieltynyt, eikä hän milloinkaan pyytänyt heiltä mitään muuta korvaukseksi, kuin että he palvelivat häntä sokeasti. Kaikki valtakunnan hallintoviranomaiset olivat selvillä siitä, että keisarinnan suosio oli varma takuu keisarin epäsuosiota vastaan, pettämätön keino päästä eteenpäin nopeasti ja pitkälle, ja tietysti pidettiin se asia myöskin mielessä.
On jo mainittu, kuinka hän korotti Barsymeen kaupunginprefektiksi, ja samoin sai eunukki Narses kiittää keisarinnaa menestyksestään. Hän oli kasvanut palatsin palvelijoiden joukossa, mutta tuo pieni mies, jonka käynti oli varovaista ja koko käytös hienostunutta, osasi lumota keisarinnan etevillä ominaisuuksillaan, terävänäköisyydellään, joustavuudellaan ja kekseliäisyydellään sekä lujalla tahdollaan ja kylmäverisyydellään. Teodora otti hänet uskotukseen ja valtiolliseksi työaseekseen, hän teki Narseesta diplomaatin, joka suoritti ihailtavalla tavalla keisarinnan antamat luottamustehtävät, korotti hänet kenraaliksi, joka ei kunniassa ja maineessa jäänyt paljoa jälkeen Belisariuksesta. Epäilemättä hän erehtyi toisinaan vaalissaan, esimerkiksi silloin, kun hän vastoin kaikkien tahtoa kannatti nuorta ja kelvotonta Sergiusta, koska tämä oli naimisissa Teodoran suosikin Antoninan sukulaisen kanssa. Sergius, jonka hallitus oli nimittänyt kenraaliksi Afrikkaan, oli vähällä pilata keisarin maineen ymmärtämättömyydellään. Ylimalkaan Teodoran suosikit kuitenkin osoittivat ansainneensa hänen hyväntahtoisuutensa ja antautuivat vilpittömällä innolla niitten suurten tehtävien suorittamiseen, joita keisarinna heille määräsi.
Tuonnempana osoitetaan, kuinka Teodora uskonnollisissakin asioissa ilmaisi vähintään yhtä suurta intoa, kun oli kysymyksessä suosikkien puolustaminen. Tässä mainittakoon esimerkiksi Antimus, jonka hän teki Konstantinopolin patriarkaksi, Vigilius, jonka hän korotti paaviksi, Antiokian Severus, Aleksandrian Teodosius, Tellan Johannes ja Jakob Baradaeus. Kannattaa myöskin panna merkille kuinka itsepintaisesti hän vainosi niitä, jotka näyttivät haluavan vetäytyä loitommalle hänen vaikutuspiiristään tai asettua vastustamaan häntä. Tällaisia olivat esimerkiksi kenraalit Belisarius ja Butzes, jotka eivät tarpeeksi nöyrästi taipuneet hänen tahtoonsa, ministerit Johannes Kappadokialainen ja Priscus, jotka uskalsivat suoraan keisarinnan silmäin edessä kieltäytyä tunnustamasta hänen ylivaltaansa, ja samoin paavi Silverius. Sellaisia vastaan käytti hän petosta, julmuutta ja ankaruutta.
Näistä kaunopuheisista läksyistä kaikki oppivat ymmärtämään, että
Teodoran tahtoa täytyi noudattaa sekä että jos se oli ristiriidassa
Justinianuksen tahdon kanssa — sellaistakin nimittäin sattui joskus —
oli varovaisempaa ja valtioviisaampaa totella keisarinnaa kuin keisaria.
Jos nimittäin oli välttämätöntä, ei Teodora ollenkaan epäröinyt asettua julkisesti vastustamaan puolisonsa tahtoa. Eräs keisarinnan suosikki, monofysiittipappi Julianus, joka luovuttuaan toimestaan Aleksandrian patriarkkana oleskeli alituisesti Teodoran lähettyvillä, oli tehnyt suunnitelman evankeliumin julistamiseksi Nubian pakanoille. Keisarinna kannatti häntä kaikin mahdollisin tavoin, mutta kun Justinianus sai tietää tästä, pani hän määräksi, että kyseessä oleva lähetystyö oli uskottava oikeaoppisille papeille, ja hän antoi siihen tarkoitukseen varustaa lähetyskunnan, joka sai tehtäväkseen jättää Nubian kuninkaalle rahoja ja kalliita lahjoja sekä kastepukuja. Samalla annettiin Teeban maaherralle käsky auttaa kaikin mahdollisin tavoin keisarin lähettiläitä.