»Ystäväni, tiedät mitä olet rikkonut meitä vastaan. Mutta minä olen läheisissä väleissä vaimoosi ja hänen vuokseen olen päättänyt antaa sinulle anteeksi. Tiedä, että sinun on kiitettävä häntä hengestäsi, ja myöskin vain hänen avullaan voit tulevaisuudessa toivoa menestystä ja onnea. Aiomme nyt pitää silmällä, kuinka osaat tästä lähin kohdella häntä».
Antonina, joka tunsi kirjeen sisällyksen, odotti uteliaana seurausta. Se oli erinomainen. Onnellisena Belisarius nousi ja ilmaistakseen paikalla tottelevaisuutensa keisarinnan käskyä kohtaan heittäytyi suuren mielenliikutuksen vallassa Antoninan jalkoihin, suuteli hänen käsiään, otti hänet syliinsä ja vannoi olevansa tästä lähtien sekä hänen miehensä että uskollinen orjansa. Tällä hinnalla hän sai aikaan, että hänelle jätettiin takaisin osa hänen omaisuuttaan, kunnianimet sekä korkea sotilaallinen asema. Hänet lähetettiin Italiaan, mutta ilman sotajoukkoa, ilman rahoja ja apuvaroja. Väitettiinpä, että hänen täytyi omasta kukkarostaan suorittaa retken kustannukset.
Ei ole helppoa arvioida, kuinka paljon on totta tässä tarinassa. Osoittiko Belisarius tosiaankin rikollista myöntyväisyyttä Antoninan yksityiselämän suhteen? Ottiko hän hänet jälleen kotiinsa lyhyen tarmonpuuskan jälkeen saadakseen sillä tavoin takaisin menettämänsä suosion ja paikkansa keisarinnan ystäväpiirissä? Ne ovat vain kuulopuheita, joita ei voi todistaa oikeiksi. Joka tapauksessa on luultavaa, että koska Antonina oli keisarinnan suosikki, Belisarius säästi häntä, jotta ei joutuisi huonoihin väleihin Teodoran kanssa, ja se on varmasti tosiasia, että hän käytti hyväkseen vaimoaan asemansa vakiinnuttamiseksi hovissa. Toisaalta taas on varmaa, että hän rakasti Antoninaa lämpimästi. Toisen Italian sotaretken aikana, jolloin oli kysymys ikuisen kaupungin pelastamisesta, hän joutui suunniltaan kuin pikku lapsi, kun levisi huhu, että Antonina oli itägoottien vallassa, ja pelastaakseen Antoninan hän komensi joukot perääntymään ja jätti kaikki aikaisemmat suunnitelmat sikseen. Tämän valossa on helppo ymmärtää, että hän oli hyvin pitkämielinen vaimoaan kohtaan. Teodoran kuoltuakin hän totteli sokeasti Antoninan tahtoa.
Kuinka tämän asian laita olikin, joka tapauksessa uskottiin pääkaupungissa, että Belisarius, joka oli lähtenyt Bysantista, kostaisi kapinalla kärsimänsä vääryydet ja loukkaukset. Mutta hänet tunnettiin huonosti. Antonina seurasi häntä Italiaan, ja hänen läsnäolonsa riitti pitämään Belisariuksen velvollisuuden tiellä. Aina valmiina palvelemaan keisarinnaa Antonina pysyi hänen kuolemaansa asti pettämättömän uskollisena, eikä Teodorakaan koskaan säästellyt myötätuntonsa ilmauksia häntä kohtaan. Niin osoittautuivatkin keisarinnan laskelmat oikeiksi. Sitomalla itseensä Antoninan hän sai myöskin pidetyksi Belisariuksen Justinianuksen palveluksessa.
Toivoipa Teodora voivansa suosikkinsa avulla toteuttaa vielä erään kauniin haaveenkin. Belisarius oli suunnattoman rikas. Hän rakasti rahaa eikä tuntenut minkäänlaisia tunnonvaivoja niitten keinojen suhteen, joilla hankki sitä. Täydellä syyllä epäiltiin hänen takavarikoineen aivan liian suuren osan afrikkalaista ja italialaista sotasaalista omiin nimiinsä sekä ottaneen paavi Silveriuksen vihamiehiltä rahoja paavin murhaamiseen. Se on myöskin tosiasia, ettei hän epäröinyt ottaa Johannes Kappadokialaisen loistavaa palatsia korvaukseksi siitä osuudesta, joka Antoninalla oli ollut suosikin kukistamisessa. Kuinka tämän asian laita lieneekään ollut, hänen omaisuutensa oli joka tapauksessa aikalaisten todistuksen mukaan yhtä suuri kuin jonkun keisarin omaisuus. Eikä Justinianuksella ja Teodoralla olisi tietysti ollut mitään sitä vastaan, että se olisi joutunut heidän haltuunsa; mutta joko kunnioituksesta Belisariuksen ansioita kohtaan tai sopivan tekosyyn puutteessa he eivät uskaltaneet turvautua takavarikoimiseen eivätkä edes olleet tietävinään siitä, että osa näistä rikkauksista kenties oli hankittu keisarillisen aarrekammion kustannuksella. Keisarinna ei kuitenkaan menettänyt toivoaan, vaan yritti toisilla keinoilla saavuttaa tarkoituksensa.
Belisariuksella oli yksi ainoa tytär, Johanna, joka oli saava periä koko tämän suunnattoman omaisuuden. Teodora suunnitteli hänen naittamistaan omalle tyttärenpojalleen Atanasiukselle. Tämä ehdotus sisältyi myöskin niihin rauhanehtoihin, jotka keisarinna esitti kenraalille tämän suuren epäsuosion aikana, ja niin vastenmieliseltä kuin ehdotus Belisariuksesta tuntuikin, hänen täytyi kuitenkin suostua tähän avioliittoon. Mutta Italiaan päästyään hän muutti mieltään ja sai, kumma kyllä, Antoninan tässä asiassa puolelleen. Viimeksimainittu joko ymmärsi, että sairaan keisarinnan loppu lähestyi, tai piti muista syistä tarpeellisena vastustaa hänen toivomuksiaan. Turhaan kirjoitti keisarinna kirjeen toisensa perästä pyytäen, että häitä kiirehdittäisiin. Vanhemmat keksivät satoja tekosyitä saadakseen asian lykätyksi, väittivät haluavansa ensin palata Bysanttiin ja keksivät sitten uskottavia selityksiä matkan siirtämiseksi. Teodora hermostui. Hän tunsi Antoninan ja tiesi, että suosikki unohtaisi hallitsijattarensa kuoltua sekä antamansa lupaukset että kiitollisuuden velkansa hyväntekijälleen. Niinpä hän ryhtyikin jouduttamaan tapausten kulkua.
Hän järjesti niin, että nuorukainen ja neito tapasivat toisensa ja pian oli heidän suhteensa kehittynyt niin pitkälle, että häät olivat enää vain välttämätön muodollisuus. Atanasius ja Johanna rakastuivat niin toisiinsa, että elivät julkisesti yhdessä keisarinnan suostumuksella. Heidän suhteensa oli kestänyt kahdeksan kuukautta, kun Teodora kuoli. Pian sen jälkeen Antonina palasi Bysanttiin, ja hänen menettelynsä osoitti nyt, kuinka oikein Teodora oli päätellyt hänestä. Unohtaen kaiken entisen hän ei enää tahtonut kuulla puhuttavankaan suunnitellusta avioliitosta, ja välittämättä tyttären jo pilaantuneesta maineesta ja molempien rakastavien epätoivosta hän erotti heidät häikäilemättä toisistaan selittäen, ettei tahtonut kuulla puhuttavankaan, että Teodoran sukulainen tulisi hänen vävykseen. Kun Belisarius pian senjälkeen tuli takaisin Italiasta, hän mukautui tietysti tapansa mukaan Antoninan päätökseen.
Mutta joskin kuolema tässä tapauksessa tuhosi Teodoran suunnitelmat, kohdeltiin kuitenkin hänen poistuttuaankin Belisariusta tarkoin hänen alkuunpanemansa menetelmän mukaan. Viimeiseen päiväänsä asti epäiltiin kenraalia liiallisesta kansansuosion tavoittelusta sekä pelättiin hänen hautovan liian korkealentoisia suunnitelmia. Ja vaikka Justinianus antoikin hänelle kaikenlaisia kunnianosoituksia, ei hän kuitenkaan säästänyt häneltä myöskään nöyryytyksiä eikä epäsuosion ilmauksia vanhuuden päivinä. Melkein heti sen jälkeen, kun kenraali oli oivallisella tavalla pelastanut pääkaupungin ja keisarin hunnien hyökkäykseltä, sotkeutui hän Justinianuksen kateellisessa mielikuvituksessa keisaria vastaan tähdättyyn salahankkeeseen, ja vaikka hänen rikollisuuttaan ei saatukaan todistetuksi, päästi keisari kiihkeässä kohtauksessa näkyviin vihansa Belisariusta kohtaan, otti häneltä taas pois sotaväen ylipäällikön viran, riisti häneltä kaikki muut toimet ja arvomerkit sekä määräsi hänet pidettäväksi kotiarestissa hänen palatsissaan. Sillä tavoin vaikutti Teodoran henki vieläkin Justinianukseen, kun oli kysymyksessä tämä pelätty alamainen.
Keisarinnaa ajatellen keisarikin tuhlasi suosiotaan Antoninalle, joka oli ollut vainajan uskottu ystävä.' Kuolemaansa asti Antonina sai pitää asemansa hovissa. Sillä tavoin ylläpidettiin sitä politiikkaa, jonka avulla Teodora oli tahtonut saada kaikkivaltiaan keisarillisen tahdon määrääväksi kenraalin kotona, ja siinäkin suhteessa elivät Teodoran työt häntä itseään kauemmin. Loppuun asti Belisarius pysyi Antoninaa totellen Justinianuksen uskollisena ja nöyränä palvelijana.
10