Yhtä kovakouraisesti hän kohteli kahta nuorta hienoon perheeseen kuuluvaa naista, jotka leskiksi jäätyään lohduttautuivat keisarinnan mielestä aivan liian pian. Heidän käytöksensä oli huonona esimerkkinä, minkä vuoksi Teodora päätti naittaa heidät uudelleen. Rangaistakseen heitä ja nöyryyttääkseen heidän ylpeyttään hän esitti heille hyvin halpasyntyiset kosijat. Kauhistuneet sisarukset koettivat etsiä suojaa Sofian kirkosta toivoen sillä tavoin pelastuvansa näin epämiellyttävästä liitosta. Mutta Teodora oli itsepäinen; heidän täytyi taipua, ja vaikka heillä oli omaan säätyyn kuuluvia kosijoita, pakoitettiin heidät vastoin tahtoaan menemään halpa-arvoiseen avioliittoon. Se on kuitenkin lisättävä, että kun avioliitto oli ensin solmittu, keisarinna teki kaikkensa uhriensa turvaamiseksi, paransi heidän puolisoittensa yhteiskunnallista asemaa ja tuhlasi heille suosionosoituksia ja hyviä töitä.
Mahdollisesti sekaantui Teodora, kostonhimoinen kun oli ja tottunut alistamaan kaikki omien pyrkimystensä palvelukseen, useastikin hyvin häiritsevästi yksityisiin perheasioihin, jotka eivät kuuluneet häneen. Häntä on moitittu siitä, että hän järjesti avioliittoja yhtä itsevaltaisesti kuin hoiteli valtakunnankin asioita, että hän liitti yhteen ja erotti ihmisiä kysymättä heidän omaa tahtoaan, yksinomaan siksi, koska se miellytti häntä itseään. On jo mainittu, kuinka hän pani kaikkensa liikkeelle estääkseen Germanoksen avioliiton sekä kuinka hän koetti naittaa Belisariuksen tytärtä. Mutta tämä ei suinkaan ollut keisarinnalle turhaa ajanvietettä. Teodoralla oli tässäkin aina oma politiikka silmämääränä. Kun hän siis naitti Prejectan sen saman Hypatioksen pojalle, joka oli huudettu keisariksi Nika-kapinan aikana, tapahtui se yksinomaan siitä syystä, että siten saatiin yksi kruununtavoittelija vaarattomaksi, ja samanlaisista syistä hän rupesi ensin suojelemaan Antoninan lemmensuhdetta ja järjesti sen jälkeen niin, että Belisarius sopi puolisonsa kanssa. Kun Teodoran omat edut olivat kysymyksessä, eivät häntä rasittaneet mitkään siveelliset näkökohdat, ja sama oli asia, jos hänen piti auttaa sukulaisiaan tai ystäviään. Olemme jo kertoneet, kuinka hänen onnistui saada sisarensa Comito ja sisarentyttärensä Sofia edullisesti naitetuiksi. Samalla tavoin hän naitti suosikkinsa Krysomalloksen tyttären virkamies Hermogeneen pojalle. Saturninus — se oli nuoren miehen nimi — oli kihloissa keisarinnan sukulaisen, nuoren, kauniin ja viattoman tytön kanssa, joka oli hyvästä perheestä, mutta Teodora teki häikäilemättä lopun suunnitellusta liitosta ja pakotti Saturninuksen menemään naimisiin Krysomalloksen tyttären kanssa. Häät pidettiin, mutta kun ne olivat ohitse, valitti Saturninus pontevasti ystävilleen, ettei hänen nuorikkonsa ollutkaan impi. Se koitui hänen onnettomuudekseen. Teodora vangitutti hänet ja ruoskitutti häntä opettaakseen hänelle — niinkuin itse sanoi — ettei moinen suunsoitto ollut soveliasta.
Hän sai väkipakolla aikaan monta muutakin avioliittoa, jotka eivät suinkaan aina olleet onnellisia. Yksityiskohtaisemmin ei niitä juuri tunneta, mutta eräs seikka ansaitsee erikoisesti huomiota. Kaikissa näissä tapauksissa oli Teodora jokseenkin välinpitämätön miehestä. Koska hän itse oli nainen, oli hän aina, niinkuin eräs historiankirjoittaja huomauttaa, »luonnostaan taipuvainen auttamaan onnettomuuteen joutuneita naisia».
Tätä todistavat varsinkin ne toimenpiteet, joihin hän sai Justinianuksen taipumaan näyttelijättärien ja langenneitten naisten hyväksi. Omien kokemusten perusteella hän tunsi hyvin pääkaupungin kuilut ja tiesi, millaista surkeutta ja häpeää niihin kätkeytyi, minkä vuoksi hän rupesikin jo aikaisin käyttämään vaikutusvaltaansa onnettomien naisten aseman parantamiseksi. Tekee mieli uskoa, että Justinianus tarkoittaa juuri Teodoraa mainitessaan eräässä siveellisen elämän uudistamista koskevassa julistuksessaan hienotunteisesti erään henkilön, joka jo kauan sitten oli huomauttanut hänelle Konstantinopolissa vallitsevasta tapojen turmeluksesta, sekä että juuri Teodoran aloitteesta toimeenpantiin se julkinen tutkimus, jonka seurauksena oli monta hyödyllistä ja terveellistä lainsäädöstä. Joka tapauksessa voi turvallisesti otaksua, että juuri hän avusti näyttelijättäriä kohoamaan siitä yhteiskunnallisesta alennustilasta, jossa he elivät, joko sallimalla heidän erota ammatistaan, jos tahtoivat, tai poistamalla viimeisetkin esteet heidän avioliittonsa tieltä. Näihin aikoihin oli bysanttilaisessa yhteiskunnassa hyvin tavallista pakottaa naiset vastoin tahtoaan menemään teatteriin ja vaatia heitä takuuta vastaan allekirjoittamaan sopimus, jossa he sitoutuivat pysymään aina ammatissaan. Nyt selitettiin nämä turmiolliset sitoumukset lain nojalla pätemättömiksi, ja näyttelijättäret oikeutettiin rikkomaan antamansa lupaus, koska viattomuutensa pelastaminen oli Jumalan silmissä sellainen teko, joka täysin korvasi rikotun valan. Läänien maaherroille ja piispoille lähetettiin käsky tarkoin valvoa, että näyttelijättärien vapautta kunnioitettiin, sekä ilmoittaa heti keisarille, jolleivät kyenneet panemaan lainpykälää toimeen. Ankarat rangaistukset tulivat niitten osaksi, jotka vetosivat noihin lainvastaisiin sitoumuksiin. Paitsi omaisuutensa menettämistä ja maanpakoa, voitiin heidät panna rangaistukseksi suorittamaan yli kymmenentuhannen markan suuruinen summa kysymyksessä olevalle naiselle, jotta tämä voisi kunniallisella tavalla huolehtia toimeentulostaan. Kun näyttelijättäret olivat tällä tavoin päässeet oikeiksi yhteiskunnan jäseniksi, voivat he mennä naimisiin vaikka korkeimpain virkamiestenkin kanssa, eikä heidän tarvinnut tätä varten anoa keisarilta erikoislupaa, kuten Justinus oli määrännyt, silloin kun hänen veljenpoikansa solmi avioliiton. Sama etu myönnettiin näyttelijättärien tyttärille. Yksi ainoa ehto heille pantiin: he eivät saaneet koskaan palata teatteriin.
Yleisen siveellisyyden ankarana vartijana Teodora tunsi erikoista tarvetta luoda pääkaupunkinsa uudelleen moraalisessa suhteessa. On jo kerrottu, mikä osa parittajien rikollisella toiminnalla oli turmeluksen levittäjänä ja kuinka monta onnetonta heidän kauniilla lupauksillaan vedettiin paheen palvelukseen. Niinikään on mainittu, kuinka Konstantinopoli oli suorastaan hukkumaisillaan porttoloihin ja kuinka tämän alhaisen liiketoiminnan uhreja usein pidettiin niissä vastoin tahtoaan häpeällisten sitoumusten perusteella. Teodora tahtoi korjata kaiken tämän. Keisarillinen julistus kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla ketään pakottamasta nuorta tyttöä vastoin tahtoaan haureelliseen elämään, siveettömyydenpesien pito kiellettiin! kaikki entiset suljettiin, ja naiset, jotka olivat olleet niihin suljettuina, saivat takaisin takuuksi suorittamansa rahat. Ja sitten karkotettiin kaupungista kaikki parittajat »ihmisille vahingollisina ja yleiselle moraalille turmiollisina».
»Me käskemme», sanottiin keisarillisessa kirjelmässä, »kaikkia alamaisiamme, mikäli suinkin voivat, tästä lähtien elämään puhtaasti, koska puhtaus yksin voi puolustaa ihmistä Jumalan edessä».
Teodora itse valvoi aloittamiensa toimenpiteitten toteuttamista ja koetti parhaansa mukaan, niinkuin eräs historiankirjoittaja sanoo, vapauttaa naisraukkoja heidän häpeällisestä orjuudestaan. Hänen käskystään kuulusteltiin pääkaupungin parittajia vastakkain uhriensa kanssa, ja keisarinna vaati heitä oikein valallisesti ilmoittamaan, kuinka paljon rahaa he olivat antaneet noitten onnettomien omistajille. Kun he selittivät keskimäärin suorittaneensa viisi kultarahaa hengeltä, osti keisarinna omilla varoillaan vapaiksi nuo onnettomat ja annettuaan heille kullekin puvun ja kultarahan lähetti heidät takaisin omaistensa luokse.
Toisia varten keisarinna perusti turvakodin. Bosporin Aasian-puoleiselle rannalle hän laitatti vanhaan keisarilliseen palatsiin näitä naisia varten Metanoian (Katumuksen) luostarin, ja suojellakseen tulevaisuudessakin kaikilta kiusauksilta näitä onnettomia, jotka useinkin puute oli ajanut turmioon, hän antoi laitokselle monenlaisia lahjoja. Kerrotaan, että jotkut tämän luostarin uusista asukkaista eivät oikein tahtoneet tottua elämäntapojen äkkimuutokseen sekä että he mieluummin syöksyivät alas vankilansa korkeilta muureilta. Vaikka niinkin olisi ollut, ei tämä hanke tuota Teodoralle sen vähemmän kunniaa, ja epäilemättä on juuri hän ensiksi lausunut ne ylevät sanat, jotka sisältyvät Justinianuksen julistukseen: »Olemme asettaneet viraston rankaisemaan rosvoja ja rahavarkaita. Eikö meidän ole vieläkin enemmän ahdistettava niitä, jotka varastavat kunnian ja rosvoavat siveyden?»
Eiköhän liene otaksuttava, että kaikki nämä toimenpiteet ja tämä Teodoran luontainen myötätunto onnettomia naisia kohtaan johtui siitä, että hän muisti entisyyttään ja katui sitä, sekä että hän kenties, vaikka ei sitä ääneen lausunutkaan, sisimmässään ajatteli kuitenkin kuin runoilija:
Non ignara mali, miseris succurere disco.[9]