TEODORA JA JUSTINIANUS
Niihin aikoihin, jolloin Justinianus ensi kerran tapasi Teodoran, luultavasti vuoden 522 paikkeilla, oli keisarikunnan tuleva hallitsija kahdeksanneljättä tai neljänkymmenen vuoden vanha. Hänellä oli puhdas ja terve iho, kiharaiset hiukset, hienot viikset, jotka olivat jo alkaneet harmaantua, ja ryhdikäs ja kaunis vartalo, joten hän oli hyvin miellyttävän näköinen. Kohtelias käytös, ystävällinen, sointuva ääni ja vaatimaton arvokas olemus lisäsivät hänen tekemäänsä miellyttävää ja viehättävää vaikutusta. Hän oli saanut erinomaisen kasvatuksen ja oli hyvin rikas. Sitäpaitsi hän oli sen palatsivallankumouksen jälkeen, jonka avulla hänen setänsä oli kohonnut valtaistuimelle, maan ensimmäisiä miehiä. Hänellä oli kreivin ja patriisin arvonimet, hän oli Konstantinopolin varusjoukkojen ylin päällikkö, hiljattain hän oli loistavasti hoitanut konsulintointa, ja joka päivä hallitsijan suosio saattoi häntä yhä lähemmäksi valtaistuimen portaita. Teodoralle hän oli houkutteleva saalis.
Kunnianhimoisena ja sulavana Justinianus työskenteli pääasiassa oman menestyksensä edistämiseksi. Hänessä oli senverran petollisuutta, että hän oli ymmärtänyt toimittaa tieltään ne kilpailijat, jotka olisivat voineet olla esteenä hänen uralleen, ja melkein yhtä kekseliäästi hän oli hankkinut itselleen suosiota kaikkien Bysantin yhteiskuntaluokkien keskuudessa. Koska hän oli hyvin hurskas ja ankaran oikeaoppinen sekä uskonnollisen innokas, pitivät kirkonmiehet häntä suuressa arvossa. Loiston ja komeuden halunsa sekä suuren tuhlaavaisuutensa vuoksi hänestä oli tullut suuren yleisön epäjumala, minkä lisäksi hän vielä oli sekä senaatin että ylimyspiirien suosiossa. Kun hän sitäpaitsi tunsi liikeasiat perin pohjin ja oli erittäin työkykyinen sekä harrasti herkeämättömän innokkaasti hallitusasioita, osoitti keisari hänelle suurta luottamusta, ja pikemminkin häntä pidettiin täydellä syyllä valtakunnan todellisena hallitsijana kuin iäkästä ja hyvinkin keskulaisen lahjakasta yksinvaltiasta. Hän oli erittäin rauhallinen, osasi ulkonaisesti hillitä itsensä hyvin ja oli itsevaltaisen lujatahtoinen, minkä vuoksi hänen henkensä tuntui hyvin kypsyneeltä ja luonteensa hyvin kehittyneeltä. Tämä vakava mies, tämä valtiomies ja diplomaatti rakastui mielettömästi Teodoraan.
Heidän suhteensa, joka sittemmin johti avioliittoon, tuntui aikalaisista niin oudolta ja merkilliseltä, että sen selittämiseksi turvauduttiin yliluonnollisiin asioihin ja pantiin taikajuomain ja noitatemppujen ansioksi se vaikutus, jonka Teodora piankin saavutti rakastajaansa. Mutta ei ole syytä tehdä tosiasioita tällä tavoin monimutkaisemmiksi. Justinianus oli luonteeltaan, niin kerrotaan, hyvin eroottinen ja sitäpaitsi hän, vaikka olikin ulkonaisesti itsevaltainen, oli pohjaltaan epäröivä ja heikko, minkä vuoksi hän oli aina valmis taipumaan voimakkaan ja horjumattoman tahdon ylivaltaan. Teodora oli kaunis ja huomattavan älykäs, ja hänen sulava ja viehättävä käytöksensä sekä henkevä ja puoleensavetävä olemuksensa pitivät kaikkein huikentelevaisimmatkin ihailijat hänen vaikutusvaltansa alaisina. Ja ennen kaikkea hänellä oli selvä ja varma arvostelukyky, ja kaikki seikat todistavat, että hän oli luonteeltaan päättäväinen, itsenäinen ja intohimoinen. Ensi hetkestä alkaen ruhtinas kiintyi häneen kaikesta sydämestään ja tunsi Teodoran kuolinpäivään asti häntä kohtaan sitä rajatonta intohimoa, jonka tuo merkillinen nainen oli nuoruudessaan sytyttänyt hänen sydämeensä. Teodora oli hänelle erään senaikaisen historiankirjoittajan mukaan »suloisin hurmio», hän oli, niinkuin Justinianus käyttäen Teodoran nimestä muodostettua sanaleikkiä itse mielellään sanoi, »Jumalan hänelle antama lahja». Niin silmittömästi rakastunut hän oli, ettei kieltäytynyt täyttämästä hänen pienintäkään toivettaan. Teodora rakasti rahaa, Justinianus antoi hänelle ylenmäärin rikkauksia. Teodora himoitsi suosion- ja kunnianosoituksia. Käyttäen hyväkseen setänsä heikkoutta Justinianus hankki Teodoralle ylimysnaisen ylhäisen arvon. Teodora oli kunnianhimoinen ja halusi vaikutusvaltaa, Justinianus kuunteli hänen neuvojaan, muuttui hänen nöyräksi palvelijakseen ja noudatti hänen mieltymyksen tai kostonhalun sanelemia ohjeitaan. Aina hippodromissa viettämästään lapsuusajasta alkaen Teodorassa oli säilynyt itsepintainen ja leppymätön viha vihreää puoluetta kohtaan. Häntä miellyttääkseen Justinianus suojeli usein sopimattomiin saakka sinisiä. Aleksandriaan tekemiltään matkoilta sekä siellä oleskelunsa ajoilta asti Teodora muisteli kiitollisin mielin vainottuja monofysiittejä. Häntä miellyttääkseen Justinianus luopui osittain ankaroista oikeaoppisista mielipiteistään ja rupesi luopioitten puoltajaksi.
Perintöruhtinaan rakkaussuhde tuli pian yleisesti tietoon. Ei kestänyt kauan, ennenkuin siitä saatiin kuulla pääkaupungin muurien ulkopuolellakin, Syyrian ja Egyptin kaukaisissa seuduissa, ja luultavasti olivat ihmiset hyvinkin hämmästyneitä kuullessaan, että entisestä kurtisaanista, Timoteuksen ja Severuksen katuvasta synnintekijättärestä, oli tullut ylhäinen nainen ja Justinianuksen julkinen rakastajatar. Saadessaan tietää tämän odottamattoman seikan luulivat sen ajan hurskaat sielut voivansa selvästi nähdä, kuinka Jumala ohjasi asioita herättämällä kansalleen oikeauskoisen suojelijattaren, ja aivan luonnolliselta tuntui nyt kääntyä Teodoran puoleen, kun koetettiin helpottaa marttyyrien kohtaloa ja vaimentaa vainojen kovuutta. Teodora rupesikin auliisti auttamaan. Amidan arkkipiispa Maras oli karkoitettu pappeineen Petran kaupunkiin Arabiaan. Sopimattoman ilmanalan ja ankaran maanpaon rasittamina näyttivät onnettomat joutuvan varman kuoleman omiksi. Kurjuudessaan he ajattelivat Teodoraa, ja eräs heistä, diakooni Stefanus, matkusti Konstantinopoliin puhumaan Teodoralle tuon pikku seurakunnan puolesta. Heidän toivonsa ei pettänytkään. Teodora ei ainoastaan taivuttanut oikeaoppista rakastajaansa pyytämään keisarilta armoa luopioille, vaan vieläpä tuhlasi rukouksia ja kyyneleitäkin saadakseen Justinuksen suostumaan tähän. Ja merkillisintä oli että hän tosiaankin pääsi pyrkimäänsä päämäärään. Hänen suojattinsa saivat luvan palata Aleksandriaan, jossa he voivat tämän jälkeen elää turvallisesti uskonveljiensä seurassa. Se oli kaunis voitto ja todistaa selvästi, kuinka suuri vaikutusvalta Teodoralla oli rakastajaansa.
Hän teki vieläkin enemmän. Justinianus tuli piankin sille asteelle, että tahtoi mistä hinnasta tahansa mennä naimisiin rakastajattarensa kanssa. Hyväluontoinen keisari Justinus ei näytä epäröineen, vaan antoi rakkaalle veljenpojalleen suostumuksensa, eikä hänen muutoin olisi sopinutkaan panna vastaan. Hän oli vanha sotilas, joka oli hyvin alhaista sukuperää eikä suinkaan liikoja aatelisten esi-isien rasittama, ja itse hän oli nainut vanhan orjattaren kuljetettuaan häntä pitkät ajat rakastajattarena mukanaan sotaretkillä. Ja keisariksi tultuaan Justinus oli epäröimättä kohottanut Caesarien valtaistuimelle tämän naisen, joka oli yhtä karkea ja sivistymätön kuin hän itsekin. Justinianuksen suunnitelmat kohtasivat vastustusta sellaiselta taholta, josta sitä olisi voinut vähimmin odottaa. Hidasajatuksinen talonpoikaisjärkinen keisarinna Eufemia — tällaisella hienommalla lisänimellä oli koristettu nykyinen keisarinna, entinen orjatar, kun hän oli päässyt vallan huipuille — tunsi kauhistusta ajatellessaan, että Teodoran tapainen nainen joutuisi hänen seuraajakseen. Niin kiintynyt kuin hän olikin miehensä veljenpoikaan ja niin taipuvainen kuin hän tavallisesti olikin noudattamaan hänen kaikkia toiveitaan, hän ei tahtonut mukautua tässä asiassa. Onneksi Justinianukselle keisarinna Eufemia kuoli erittäin sopivaan aikaan vuonna 523, ja tämän jälkeen järjestyi kaikki enemmittä vaikeuksitta. Laki kielsi senaattoreja ja korkeassa asemassa olevia henkilöitä menemästä naimisiin orjattarien, tarjoilijattarien, näyttelijättärien ja kurtisaanien kanssa, mutta ollakseen mieliksi veljenpojalleen Justinus kumosi tämän lain, koska hän, kuten selitti, halusi jäljitellä Jumalan hyvyyttä, joka osoitti armeliaisuutta kaikkia inhimillisiä heikkouksia kohtaan. Hän määräsi, että ne naiset, jotka aikaisemmin näyttämöllä esiinnyttyään katuivat sittemmin ja luopuivat häpeällisestä ammatistaan, saivat mennä naimisiin kenen kanssa halusivat sillä ainoalla ehdolla, että pyysivät tätä tarkoitusta varten keisarilta luvan. Mutta koska tällainen hiukan nöyryyttävä pyyntö olisi voinut haavoittaa Teodoran ylpeyttä, määrättiin sitäpaitsi, että ne näyttelijättäret, jotka olivat keisarilta saaneet määrätyn arvomerkin, olivat tämän seikan nojalla esteettömät menemään naimisiin ylhäisessä asemassa olevan miehen kanssa, eikä heidän siis tarvinnut pyytää tätä varten erikoislupaa. Ja järjestääkseen kaikki mahdollisimman hyvin keisari määräsi lopuksi, että näyttelijättärien tyttäret — Teodoralla oli tytär —, olivatpa nämä sitten syntyneet ennen tai jälkeen äitinsä katumuksen ja elämänmuutoksen, olivat yhtä esteettömät pääsemään naimisiin ilman mitään rajoituksia.
Justinianus siis meni naimisiin rakastajattarensa kanssa, jonka tulevaisuuden hän turvasi tässä tilaisuudessa runsaalla elinkorolla — eikä Bysantti näytä tämän vuoksi joutuneen entistä arveluttavampaan huutoon. Vain jotkut murheelliset sielut, ajatellessaan sitä erinomaista liittoa, jonka kruununperillinen olisi voinut solmia nuoren, hyvinkasvatetun ja puhdassydämisen tytön kanssa, olivat sitä mieltä, uskaltamatta sitä kuitenkaan ääneen sanoa, että tuollainen teko ilmaisi hyvin selvästi Justinianuksen sielunominaisuudet ja siveellisen ryhdin. Ei senaatista, ei sotajoukosta eikä kirkon taholta kuulunut ainoatakaan vastalausetta, ja kansa, joka muisti, kuinka oli ennen osoittanut suosiotaan näyttelijättärelle, osoitti nyt epäröimättä suosiotaan ja uskollisuuttaan keisarinnalle.
Kun Teodoran elämä oli näin julkisesti liitetty perintöruhtinaan elämään, hän alkoi nauttien vanhan Justinuksen puolelta suurta arvonantoa ja vilpitöntä kiintymystä, päivä päivältä yhä rohkeammin puuttua yleisten asioiden kulkuun. Monien vikojensa rinnalla hänellä oli yksi harvinainen ominaisuus. Hän pysyi aina horjumattoman uskollisena niille, joista piti. Monofysiitit saivat pian kokea tämän. Ymmärtäen alun pitäen sen vaaran, jonka valtakunnalle aiheuttivat Itämaitten keskeytymättömät ja hyödyttömät uskonnolliset riidat, hän käytti taitavasti hyväkseen asemaansa lopettaakseen vähitellen vainot. Hän oli yhteydessä patriarkka Severuksen ja suuren harhaoppisen saarnamiehen Tellan Johanneksen kanssa, hän suvaitsi tutustua niihin eteviin miehiin, jotka näyttivät lahkolaisten joukossa kykeneviltä valmistamaan uskonveljilleen paremman tulevaisuuden. Tunnetuimpia näistä oli Jakob Baradaeus, monofysiittisen kirkon tulevaisuuden apostoli ja uudistaja. Monet ylistivät hänen oppiaan, hänen hurskauttaan, hänen ankaroita tapojaan, hänen ylenkatsettaan tämän maailman turhuutta kohtaan, niitä ihmeellisiä parantumisia, joita hän sai aikaan pitkän välimatkankin päästä, ja sen vuoksi ympäröi jo tuon nuoren syyrialaisen munkin päätä mystillinen kunniakehä. Teodora halusi tutustua häneen. Hän oli, niin kerrotaan, nähnyt unessa munkin kantavan kultaisia ruukkuja, ja nämä ruukut olivat täynnä raikasta vettä, jota hän jakoi Rooman kansalle. Teodora tahtoi tavata hänet todellisuudessa.
Vuoden 527 paikkeilla tuli siis Jakob yhdessä erään toisen munkin, Tellan Sergiuksen kanssa Konstantinopoliin. Hänen maineensa oli käynyt hänen edellään. Ihmiset tungeskelivat hänen ympärillään, missä hän vain liikkui, ja ihastuneena hänen tulostaan Teodora otti hänet ja hänen seuralaisensa hyvin upeasti vastaan palatsissaan, toimitti heille kaikki, mitä he saattoivat tarvita, ja osoitti julkisesti suojelevansa heitä. Tarvittiin melkoinen määrä rohkeutta sellaiseen tekoon tässä oikeaoppisessa ja tekopyhässä hovissa, mutta Teodora tunsi valtansa ja näki sen tasaisesti kasvavan.
Naimisiin mentyään oli Justinianuskin yhtä mittaa noussut arvossa. Justinus oli tehnyt hänestä nobilissimuksen,[3] ja huhtikuussa 527 hänestä tuli julkisesti keisarin kanssahallitsija. Palatsin suuressa juhlasalissa nousi vanha keisari senaatin, kaartinsotilaitten ja sotajoukon edustajien läsnäollessa valtaistuimelle ja ilmoitti kansan pyynnöstä tehneensä veljenpoikansa Justinianuksen keisariksi. Yksinvaltiaan oikealla puolella seisova patriarkka Epifanus luki juhlalliset rukoukset, minkä jälkeen koko joukko yhtyi hurskaaseen ameneen. Sitten painoi Justinus itse kruunun keisarillisen sukulaisensa päähän, samalla kuin saapuvilla olevat kohottivat kolminkertaisen eläköönhuudon uudelle hallitsijalle, tämän tervehtiessä käden eleellä kansaansa ja luvatessa tavan mukaan lahjoja sotilaille. Kolme päivää myöhemmin, pääsiäispäivänä, patriarkka siunasi vahakynttiläin kirkkaasti valaisemassa Sofian kirkossa juhlallisesti uuden keisarin ja voiteli hänen päänsä pyhällä Öljyllä. Koko keisarillisessa loistossaan, leveän kallisarvoisen kirjailuun reunustamaan kultaiseen tunikkaan puettuna, purppuran väriset saappaat jaloissa, lanteet vyötettyinä emaljin ja jalokivien koristamalla kalliilla vyöllä, hartioillaan valtava purppuraviitta, johon oli ommeltu kultaista korkokirjailua ja jota piti koossa kultainen punos, keisaridiadeemi päässään ja yllään koko keisarillinen jalokiviloisto, Justinianus otti haltuunsa sen valtakunnan, jota hän oli niin kauan halunnut. Puettuna pitkään sinipunervaan purppuraviittaan, jonka alareunan loistavia poimuja koristi valtava kultakirjailu, hiuksissaan helmi- ja jalokiviripsuja, jotka kimaltaen valuivat hartioille, diadeemi päässään, Teodora otti, pyhimyskuvan tavoin koristettuna, osaa puolisonsa riemuvoittoon. Kun heidät oli yhdessä kruunattu basilikassa, lähti uusi keisarinna bysanttilaisten hallitsijain tavan mukaan hippodromiin ottamaan vastaan kansan suosion samassa paikassa, jossa oli ensi kerran elämässään esiintynyt julkisesti. Hänen unensa oli nyt toteutunut.