Kun Justinus kuoli muutamia kuukausia myöhemmin elok. 1 p:nä 527, oli Justinianuksen helppo ottaa vastaan valtakuntansa hallitus, ja hänen kanssaan jakoi Teodora vallan. Yhdenkolmatta vuoden ajan, vuodesta 527 vuoteen 548, Teodora hallitsi yksinvaltiaana hallitsijattarena sivistyneen maailman kauneinta keisarikuntaa.

5

TEODORA-LEGENDA

Tällä tavoin on Prokopios esittänyt Teodoran romaanin, ja noin kaksi ja puoli vuosisataa sen jälkeen, kun oli löydetty hänen Salaisten muistelmiensa käsikirjoitus, on näitä juorujuttuja alettu uskoa aivan yleisesti. Mutta merkitseekö se sitten samaa kuin että ne on ehdottomasti semmoisinaan hyväksyttävä? Myöhempinä aikoina ovat ihmiset oikeaa arvostelukykyä osoittaen kerran toisensa perästä kieltäytyneet uskomasta herjauskirjailijain häväistysjuttuja, ja Teodoran tarinaa on käsitelty vakavammin. Jos Teodora kerran eli julkisesti paheellista elämää tuottaen häpeää koko Konstantinopolille, niin mistä sitten johtuu, kuten on täydellä syyllä kysytty, ettei hänen aikalaisistaan ainoakaan ole merkinnyt sitä muistiin. Joka tapauksessa näyttää siltä, ettei kukaan muu kuudennen vuosisadan kirjailija kuin Prokopios, enempää kuin kukaan toinen myöhemmänkään ajan historiankirjoittaja, ole kuvaillut Teodoran nuoruudenseikkailuja tai uskaltanut tehdä pienintäkään vihjausta hänen irstailevaan elämäänsä. Ja jotta ei väitettäisi, että ihmiset vain kunnioituksesta keisaria kohtaan tai keisarinnan kostoa peläten noudattivat hienotunteista vaiteliaisuutta, on muistettava monien näistä kirjaiIijoista, varsinkin pappien, epäröimättä syytäneen jo Teodoran eläessä ylenmääräisiä herjauksia hallitsijatarta kohtaan, jonka harhaoppisuus kauhistutti heitä, eikä suinkaan pelänneen singota häntä vastaan kaikenlaisia kirouksia. Ja jos otaksutaankin, että heidän aikalaisensa olivat olleet vaiti pelosta, niin miksi ei heidän kielensä kanta höltynyt, sitten kuin Justinianus ja Teodora olivat kuolleet? Ja mitä merkitsee keskellä yleistä hiljaisuutta Prokopioksen yksinäinen syyttävä todistus, varsinkin kun ajatellaan sitä naiivia julkeutta, jolla tämä häväistyskirjailija niin monella Salaisten muistelmiensa sivulla on sekä liioitellut että valehdellut? Jos Teodora ennen keisarinnaksi tulemistaan oli tosiaankin ollut kuuluisa kurtisaani, kuten väitettiin, niin mistä sitten johtui, ettei kukaan toinen ollut sattunut kuulemaan edes heikkoa kaikuakaan niistä monista huhuista, jotka ympäröivät niin julkisesti hänen nimeänsä? Mistä johtuu, että sen unohtumattoman kapinakohtauksen aikana vuonna 532, jolloin kiihtynyt kansa sinkosi mitä karkeimpia häväistyksiä vasten Justinianuksen kasvoja, ei kuultu ainoatakaan pahaa sanaa Teodorasta, kuten käy ilmi niistä pöytäkirjoista, jotka ovat säilyneet tuosta ainoalaatuisesta kohtauksesta hallitsijan ja hänen alamaistensa välillä? Ja lopuksi, kuinka saattoi Justinianus, jota hänen parjaajansakin kuvailevat viisaaksi ja maltilliseksi mieheksi, mennä julkisesti avioliittoon naisen kanssa, jota jokainen väisti kadulla? Sehän olisi merkinnyt hänelle kansansuosion menettämistä ja kaikkien valtaistuimelle nousemisen toiveitten turmelemista; eikä hän ollut Teodoran tavatessaan enää niin nuori ja kehittymätön, ettei kyennyt arvostelemaan moisia hullutuksia.

Niin oikeutetuilta kuin tällaiset huomautukset voinevatkin näyttää ja niin suuresti kuin epäilenkin Prokopioksen juorujuttuja, en kuitenkaan suinkaan uskaltaisi ruveta kokonaan pesemään puhtaaksi naista, jonka hän on niin ylen määrin mustannut; ja vaikka aina kuudennelta vuosisadalta alkaen onkin ollut olemassa ylistelijöitä, jotka ovat Justinianusta miellyttääkseen antaneet hänen puolisonsa vaeltaa suoraa päätä paratiisiin, horjahtaisin mahdottomuuksiin, jos tekisin hänet liian hyveelliseksi. On peräti valitettavaa, että Efesoksen piispa Johannes, joka seurusteli Teodoran kanssa ja tunsi hänet hyvin, on kunnioituksesta tämän maailman suuria kohtaan jättänyt seikkaperäisemmin selostamatta ne häpeälliset syytökset, joita hurskaat munkit kaunistelemattoman suorasukaisesti, hänen kertomuksensa mukaan useammin kuin kerran esittivät keisarinnaa vastaan. Se on ainakin varmaa, että Teodoran aikalaisten joukossa muutkin kuin Prokopios ovat löytäneet syytä pilkallisiin huomautuksiin hänen kustannuksellaan, sekä että keisarillisten lähimpään ympäristöön kuuluvat henkilöt, kuten kirjuri Priscus, prefekti Johannes Kappadokialainen ja muut, tunsivat ne heikot kohdat, joiden nojalla hänen kimppuunsa voitiin hyökätä. En tiedä, synnyttikö hän nuoruudessaan sen pojan, josta Prokopios mainitsee ja jonka syntymä näyttää olleen äidille niin onneton kokemus. Joka tapauksessa on tosiasia, että Teodoralla oli tytär, joka ei ainakaan ollut Justinianuksen lapsi; muutoin tämä hämärän entisyyden muisto ei näytä suurestikaan kiusanneen keisarinnaa tai vaivanneen keisaria päättäen siitä menestyksestä, joka tuli hovissa tämän naisen pojan osaksi. Eräät sielulliset piirteet Teodorassa, hänen huolenpitonsa köyhiä tyttöjä kohtaan, jotka hänen pääkaupungissaan joutuivat perikatoon useammin puutteen kuin paheellisuuden vuoksi, ne tarpeelliset toimenpiteet, joihin hän ryhtyi pelastaakseen heidät, niinkuin eräs sen ajan kirjailija sanoo, »häpeällisestä orjuudestaan», se hieman halveksiva töykeys, jota Teodora aina osoitti miehiä kohtaan, tämä kaikki sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä kerrotaan hänen nuoruudestaan. Ja jos myöntää tämän, mikä muuten on eittämätöntä, niin eikö ole pakko edes osittain uskoa Salaisissa muistelmissa kerrottuja juttuja?

On tosin hyvin arka kysymys ja vaikea ratkaista ja tarkoin määritellä, kuinka syvälle Teodora on voinut vajota sekä millaisessa alennustilassa hän oikein on mahtanut olla. Kaksi seikkaa voinee kuitenkin viedä meidät vähän lähemmäksi totuutta ja selittää joukon hämäriä kohtia hänen tarinassaan.

Toinen niistä on se, että monet seikat, jotka nyt tuntuvat meistä hyvin sopimattomilta, näyttivät kuudennen vuosisadan ihmisistä tavattoman paljon viattomammilta. Eräästä tuon ajan julkisesta asiakirjasta voimme lukea, että hyvin kunniallisetkaan ihmiset eivät epäröineet vapauttaa pelkästä armeliaisuudesta rahan avulla niitä onnettomia, jotka olivat suljettuina epäilyttäviin taloihin, sekä sittemmin mennä näitten erikoisesti huonoon huutoon joutuneitten naisten kanssa tavalliseen avioliittoon. Näyttääpä siltä kuin olisi yleinen mielipide ollut paremminkin taipuvainen ihailemaan kuin moittimaan tällaisia tekoja, joitten hellämielinen tarkoitus tuntuu meistä jonkin verran liioitellulta. On helppoa ymmärtää, että Justinianus on sellaisten olosuhteitten vallitessa voinut ottaa Teodoran puolisokseen herättämättä mitenkään huomattavammassa määrin hämmästystä tai järkyttämättä aikalaisiaan.

Toiselta puolen taas on varmaa, että Teodora oli tuntuvasti parantanut käytöstään kohdatessaan viimeisen rakastajansa. Aleksandriassa oleskellessaan hän oli kokenut henkisen käännekohdan ja hurskaitten ihmisten vaikutuksen alaisena katunut entistä elämäänsä. Konstantinopoliin palatessaan hän oli jokseenkin puilla paljailla, mikä osoittaa, että hän ainakin silloin eli siveästi. Mutta suuressa pääkaupungissa unohdetaan kuuluisa kurtisaanikin helposti. Olikohan siellä hänen kaksivuotisen poissaolonsa jälkeen montakaan miestä, jotka muistivat, mikä Justinianuksen rakastajatar oli ennen ollut?

Ja jos lopuksi tarkastaa Prokopioksen kuvailutapaa sekä sitä turmeluksen suuruutta, jolla hän mielellään koristaa henkilönsä, niin tuntee halua — tahtomatta mitenkään tehdä Teodoraa hyveellisyyden ja siveyden perikuvaksi — lieventää Salaisten muistelmien kuvausta ja pitää sen suuren kurtisaanin, sen todellisen pimeyden enkelin sijasta, joka laahasi paholaisen tahdosta häpeäänsä läpi koko maailman, Teodoraa — hänen pienentymisensäkin uhalla — aivan jokapäiväisen tarinan sankarittarena. Hän oli kenties sellainen nainen, jonka olosuhteet enemmän kuin turmeltuneisuus ajoivat harhapoluille, tanssijatar, joka käyttäydyttyään samalla tavoin kuin useimmat vertaisensa, eräänä päivänä väsyi siihen rakkauteen, joka ei tiedä mitään huomispäivästä, ja tavattuaan vakiintuneen miehen, joka tarjosi hänelle taatun tulevaisuuden, sopeutui avioliittoon ja jumalisuuteen, seikkailijatar, jos niin tahdotaan, mutta älykäs, hienotuntoinen ja tarpeeksi sulava säilyttääkseen jossakin määrin edes ulkonaisen säädyllisyyden ja voidakseen mennä naimisiin tulevan keisarinkin kanssa saamatta aikaan huomiotaherättävää häväistysjuttua.

Kuinka tämän asian laita lieneekin, joka tapauksessa se onnenpotkaus, joka siirsi Teodoran valtaistuimelle, vaikutti voimakkaasti kansan mielikuvitukseen. Jo hänen eläessään olivat aikalaiset ihmeissään hänen merkillisestä kohtalostaan. Hänen kuolemansa jälkeen pääsi tarujen syntyminen yhä suurempaan vauhtiin. Itä- ja länsimaalaiset, syyrialaiset, bysanttilaiset ja slaavit kilpailivat hänen romanttisen elämäntarinansa kaunistamisessa vielä romanttisemmilla yksityiskohdilla, ja sillä tavoin siirtyi polvi polvelta aina meidän aikaamme asti milloin lempeämmäksi, milloin ankarammaksi muovailtu ja kaunistettu tenhoava muistikuva Justinianuksen puolisosta.