»Oletteko — te olette Stella!» Neito säpsähti kuullessaan pojan äänen — se oli niin samanlainen kuin hänen setänsä ääni, mutta pehmeämpi ja kirkkaampi.
»Kyllä, nimeni on Stella!» vastasi hän ihmeissään.
»Sitten olemme serkuksia», sanoi poika, ojentaen kätensä.
»Serkuksia?» kummeksi Stella, mutta antoi kätensä.
»Niin, serkuksia», toisti poika. »Sinä olet Stella, Harold-sedän tytär, eikö niin? Ja minä olen Frank.»
»Frank?» kertasi Stella hämmästyneenä.
»Niin; olen serkkusi Frank. Toivoakseni se ei pahoita sinua.»
»Pahoita!» toisti Stella typertyneenä ja hämillään. »Ei, se ei pahoita minua. Olen hyvin iloinen — luonnollisesti olen hyvin iloinen! Mutta en aavistanut.»
»Et», virkkoi poika, huokaisten hiljaa. »Niin, arvasin kyllä, ettet osannut aavistaa.»
Heidän takaansa kuului askelia, ja herra Etheredge tuli näkyviin. Iloisesti huudahtaen Stella juoksi hänen luokseen ja kiersi kätensä hänen kaulaansa.