»Setä!»
Vanhus suuteli häntä, pyyhkäisi hiukset hänen otsaltaan ja katsoi häntä hellästi silmiin. »Niin, Stella, olen taaskin kotona.» Hänen äänensä oli suruinen ja väsynyt, ja hän näytti kuluneelta ja rasittuneelta. »Ja» — hän empi hetkisen, laskien kätensä pojan olalle — »toin toisen mukanani. Tämä on poikani Frank.»
»Olen siitä niin iloissani», kuiskasi Stella, hymyillen sedälleen, ikäänkuin tämä ilmoitus olisi ollut maailman luonnollisin asia.
»Frank viipyy luonamme jonkun aikaa. Hän aikoo Cambridgeen.»
»Vai niin», sanoi Stella. »Minä menen katsomaan, onko rouva Penfold suorittanut tarpeelliset järjestelyt.»
Herra Etheredge katsoi hänen jälkeensä, kun hän meni sisälle; pojan ääni herätti hänet mietteistään.
»Kuinka kaunis hän onkaan!» ihasteli Frank, heikko puna poskillaan ja silmät loistaen poikamaisesta ihailusta. »En aavistanut, että minulla on niin kaunis serkku, niin —»
»Et», virkkoi vanhus lämpimästi. »Jatka, Frank! Maltahan!» Poika seisahtui, ja herra Etheredge laski kätensä hänen olalleen. »Hän on yhtä hyvä kuin kauniskin. Hän on enkeli, Frank. Minun lienee tarpeetonta mainita, ettei hän tiedä mitään — siitä.»
»Kiitos, isä!» lausui poika kiitollisena. »En mistään hinnasta soisi hänen tietävän sitä.»
He menivät sisälle. Stella hyöri huoneessa, kattaen kiireesti valmistettua ateriaa. Poika pysähtyi lasiovelle, ikäänkuin peläten tulla likemmäksi, ettei häiritsisi. Stella huomasi hänet, meni hänen luokseen ja sanoi: »Olen hyvin iloinen tulostasi! Myöskin setä on varmaan iloinen!»