»Niin», vastasi poika hiljaa. »Oletko todellakin siitä hyvilläsi?»
Stellan kauniit silmät suurenivat, ja hän hymyili. »Oikein hyvilläni.
Sinun pitää tulla sisään syömään illallista. Se on jo aivan valmis.»
Stella meni kutsumaan setäänsä. Vanhus tuli ja istuutui. Poika odotti, kunnes Stella osoitti hänelle tuolia, johon hän tottelevaisesti istahti. Herra Etheredge ei vähääkään selittänyt Lontoossa käyntinsä syitä, eikä Stella sitä kysellyt. Vanhuksen istuessa tapansa mukaan äänettömänä haaveksien puheli Stella Frankille.
Frank kuunteli, tuskin siirtäen hetkeksikään katsettaan hänestä.
»Missä olit tänä iltana, Stella?» kysyi herra Etheredge äkkiä.
»Olin metsässä ja joella.» Puna lehahti hänen kasvoilleen; Frank huomasi sen, mutta ei hänen isänsä.
»Olit myöhänlaiseen siellä, vai mitä arvelet?»
»Kyllä — liian myöhään», myönsi Stella syyntuntoisesti. Jospa hän olisi voinut kertoa sedälleen! »En tahdo toista kertaa viipyä niin kauan.»
»Nyt sinulla on Frank seuraksesi», huomautti vanhus.
»Se on hyvin hauskaa.» Stella kääntyi serkkuun päin huulillaan hymy, josta vielä selvästi kuvastui syyllisyydentunne, ja pitäen itseään hirveän petollisena. »Tiedät epäilemättä kaikki kauniit paikat, ja sinun on oltava oppaana.»