Stella hymyili, ja loordi Trevorne auttoi hänet veneeseen. »Osaatte kai soutaa?» kysyi hän Frankilta.
»Kyllä», vastasi Frank innokkaasti, »osaan soutaa».
»Soutakaa te takanani sitten!»
He tarttuivat airoihin, ja kumartuessaan eteenpäin vetäisemään puhui
Leycester hiljaa: »Rakas, oletko ihmetellyt, missä olen ollut?»
Stella vilkaisi Frankiin, joka ponnisti reippaasti.
»Hän ei voi kuulla», kuiskasi Leycester; »airojen loiske kohisee hänen korvissaan. Oletko vihainen minulle, kun olen ollut poissa?»
Stella pudisti päätään.
»Eikö sinun ole ollut ikävä minua?»
»Minun on ollut ikävä sinua!» vastasi Stella koruttomasti.
»Kävin Lontoossa», selitti Leycester. »Siellä oli selkkausta hevosista; minun oli mentävä sinne. Stella, jokainen tunti tuntui minusta ikuisuudelta! En uskaltanut kirjoittaa; en voinut lähettää sinulle tietoa. Stella, tahdon puhella kanssasi laveasti. Loukkaantuuko serkkusi, jos toimitan hänet pois tieltä. Hän näyttää kiltiltä pojalta.»