Loordi Grayford tapasi Leycesterin kamaripalvelijan käsissä, joka ripeästi puki hänen ylleen märän flanellipuvun asemesta moitteettoman aamupuvun. Kamaripalvelijalla ei nähtävästi ollut kovinkaan hupaisa hetki. Loordi Grayford istahti tarkkailemaan huvitettua toimitusta.
»Mikä sinun on, Ley?» kysyi hän sitten kun mies oli hetkeksi poistunut huoneesta. »Sinähän toimitat tuon miesparan hullujenhuoneeseen.»
»Hän on niin kirotun hidas», vastasi Leycester, harjaten tukkaansa, jonka kamaripalvelija oli jo järjestänyt, ja kiskoen kaulaliinaa. »En voi menettää hetkeäkään.»
»Saanko kysyä, mihin tuollainen kiire?» kysyi loordi Grayford hymyillen.
Leycester punehtui hiukan.
»Oikeastaan haluaisin kertoa sinulle, Charlie», hän sanoi, »mutta en voi. Minun on parasta pitää se omana tietonani.»
»Olen siitä iloinen», letkautti loordi Grayford, »olen varma, että se on jotain hullua, ja jos kertoisit siitä minulle, haluaisit minut mukaan.»
»Juuri niin», sanoi Leycester naurahtaen, »sinun täytyy olla siinä apuna.»
»Oho!»
Leycester nyökkäsi, taputti häntä olkapäälle ja naurahti: