»Entä mitä muuta?»
»Ei paljoa, ja sekin vain siksi, että huolehdin teidän menestyksestänne. Kun loordi Trevorne palaa tyhjiin rauenneelta matkaltaan, on hän hyvin sopiva lohdutettavaksi. Te voitte antaa hänelle lohdutuksen. Olen kovin pahasti arvioinut kykynne liian suureksi, jollette voi saada häntä jalkojenne juureen, ennenkuin on kulunut kuukauttakaan.»
»Siinäkö kaikki?» kysäisi lady Lenore.
»Siinä kaikki. Voin luottaa teihin. Niin, luulen — olen varma, että voin. Ovathan etumme sittenkin yhteiset. Kun ensi kerran tapaamme, lady Lenore, olemme toisillemme outoja ihmisiä, joilla ei ole mitään yhteistä. Entisyys on pyyhitty pois sekä mielestämme että elämästämme. Minä olen Stella Etheredgen onnellinen puoliso ja te lady Trevorne, tuleva Wyndwardin kreivitär. Ennustukseni eivät milloinkaan petä, mylady. En koskaan ole niin varmasti uskonut ennustukseeni kuin nyt. Hyvää yötä!»
Lady Lenore ei vastannut hyvästelyyn, vaan poistui äänettömänä puiden pimentoon.
XXVI.
Sinä yönä ei Stella saanut unta silmiinsä. Tärkeä huomispäivä kangasteli hänen mielessään, milloin herättäen hänessä sanomatonta pelkoa, milloin valaen koko hänen olemukseensa yhtä sanomatonta riemua. Aikaisin aamulla hän kuuli Frankin kävelevän edestakaisin oven takana, ja vihdoin poika koputti.
»Joko nouset, Stel?» kysyi hän kuiskaten.
Stella aukaisi oven ja seisoi hänen edessään yksinkertaisesta kankaasta tehdyssä puvussaan, jonka Frank kehuskeli pukevan häntä paremmin kuin silkki- ja samettivaatteiden herttuatarta.
Poika silmäili häntä nyökäyttäen ihailevasti päätään. »Kas niin!» hän virkkoi. »Olen ollut ylhäällä jo hyvin kauan. Vein jo matkalaukkuni piiloon maantielle. Onko sinun laukkusi valmis?»