»Nimeni on Etheredge, herra Adelstone», keskeytti hänet Stella. »Olkaa hyvä ja käyttäkää minua puhutellessanne kohteliaisuussanaa ja sukunimeäni!»
»Pyydän anteeksi», sanoi Adelstone säyseästi. »Neiti Etheredge, ymmärrän kyllä, että askel, jonka olen astunut — ja rohkenen huomauttaa teille, etten koetakaan väittää, ettei teitä ole tuotu tänne minun käskystäni —»
»Tuon kaiken tiedämme!» sekaantui Frank rajusti puheeseen. »Emme halua kuulla lavertelujanne, tahdomme vain suoran vastauksen kysymykseemme: ’Miksi olette tämän tehnyt?’ Ja kun olette vastannut meille, poistumme luotanne mahdollisimman nopeasti. Jollette suostu vastaamaan, lähdemme täältä ilmankin. Itse asiassa emme siitä paljoa välitä. Parasta olisi mielestäni meidän mennä ja jättää jonkun toisen asiaksi vaatia teiltä selitystä ja hyvitystä.»
»Olen valmis antamaan teille selityksen», lausui Jasper Stellalle, korostaen sanaa »teille».
»Antakaa tulla, me odotamme!» huudahti Frank.
»Sanoin antavani sen ’teille’, neiti Etheredge», oikaisi Jasper.
»Luullakseni on teidän parasta kuunnella minua kahden kesken.»
»Mitä!» kiljaisi Frank ottaen Stellan käsivarren kainaloonsa.
»Kahden kesken», toisti Jasper. »Se olisi parasta teille — meille kaikille», hän vakuutti äänessään merkitsevä sävy, joka painui Stellan sydämeen.
»Siitä en minä tahdo kuulla puhuttavankaan!» kivahti Frank. »Olen täällä suojelemassa serkkuani. En jätä häntä hetkeksikään kahden kesken teidän kanssanne. Te voitte varsin hyvin murhata hänet!»
Silloin Jasper vasta oli huomaavinaan pojan. »Pelkäättekö, että teen teille pahaa, neiti Etheredge?» hän kysyi kylmästi hymyillen.