Hän tunsi Stellan. Kylmä iva pisti tyttöön »En pelkää niitä, joita halveksin», vastasi hän kiivaasti. »Mene, Frank! Tule sitten, kun kutsun sinua!»
»En hievahda paikaltani», intti poika jyrkästi. »Tämä mies — tämä Jasper Adelstone on jo näyttänyt kykenevänsä suorittamaan laittoman, rikollisen teon, sillä toisten ihmisten vapauden riistäminen on laiton ja rikollinen teko, ja hän on tehnyt sen meille. En poistu luotasi. Sinä tiedät, että minä olen vastuussa sinusta.»
»Tiedän», kuiskasi Stella, puristaen hänen käsivarttaan. »Mutta — mutta — luulisin olevan parasta, että kuuntelen häntä.» Hänen äänensä kävi niin hiljaiseksi, ettei Jasper Adelstone kuullut hänen sanojaan. »Näethän», jatkoi hän, »että olemme hänen vallassaan; olemme melkein hänen vankejaan; eikä hän laske meitä pois, ennenkuin olen kuunnellut häntä. On järkevintä taipua. Ajattele, Frank, häntä, joka odottaa meitä.»
»Hyvä on», myönsi poika, nähtävästi äkkiä rauhoittuen. »Kutsu minua heti kun tahdot. Ja muista kutsua minua heti, jos hän on säädytön.» Hän liikahti ovea kohti, mutta pysähtyi silmäillen Jasperia, poikamaisilla kasvoillaan niin kiukkuinen ja halveksiva ilme kuin suinkin mahdollista. »Minä menen, herra Adelstone, mutta tietäkää, että teen sen yksinomaan serkkuni toivomuksesta. Puhukaa hänelle puhuttavanne nopeasti! Ja käyttäytykää kunnioittavasti!»
Jasper aukaisi oven rauhallisesti ja tympeästi, ja Frank poistui ulompaan toimistohuoneeseen. Siellä hän pani hatun päähänsä ja meni ovelle, sillä hänen mieleensä välähti äkkiä kirkas ajatus. Hän aikoi ajaa Bruton Streetille ja noutaa loordi Trevornen. Mutta kun hän »Mitä tarkoitatte?» kysyi Frank. »Päästäkää minut ulos heti paikalla!»
Vanhus kohautti olkapäitään. »Määräykset, sir, määräykset», hän selitti kuivaan tapaansa ja ryhtyi jälleen työhönsä kuuntelematta pojan uhkauksia, rukouksia ja lahjomisyrityksiä.
Jasper sulki oven, astui lattian poikki, laski kätensä tuolille ja viittasi kunnioittavasti Stellaa istumaan. Mutta mitään virkkamatta tyttö vetäytyi hieman kauemmaksi ja jäi seisomaan, silmäillen miestä tuikeasti ja puristaen huulensa tiukasti yhteen. Jasper taivutti päätään ja pysähtyi hänen eteensä, toinen valkea käsi pöydällä, toinen taskussa.
»Neiti Etheregde», hän alkoi hitaasti ja syvän vakavasti. »Pyydän vakuuttaa teille, että menettely, johon minun on ollut pakko turvautua, on tuntunut minusta yhtä vaikealta ja tuskalliselta kuin konsanaan teistä —»
»Teidän tunteenne ovat minusta äärettömän yhdentekeviä, herra
Adelstone», katkaisi Stella jäätävästi hänen lauseensa.
»Valitan sitä, se koskee minuun hyvin kipeästi», pahotteli Adelstone, ja hänen huulensa vavahtivat. »Tunteeni — harras kiintymyksen! teihin — eivät ole teille salaisuus —»