»Niistä en tahdo kuulla mitään», keskeytti Stella kärsimättömästi.
»Ja kuitenkin minun täytyy puhua niistä», jatkoi Jasper, »sillä minun täytyy esittää ne tekoni puolustuksena. Jos rakkauteni ei olisi ollut niin palava, kiintymykseni niin vilpitön ja horjumaton, olisin antanut teidän joutua tuhoon ja onnettomuuteen. En tahdo salata teiltä sitä, että tiesin mihin aioitte ja mitä aioitte tehdä.»
»Olette toiminut urkkijana», virkkoi Stella ylenkatseellisesti.
»Toimin pikemminkin suojelijana!» väitti Adelstone.
»Minkälaista olisi miehen rakkaus, kuinka surkeata ja mitätöntä se olisi, jos hän voisi pysyä levollisesti syrjässä, kun hänen rakastamansa naisen tulevaisuus on kysymyksessä!»
Stella nosti kättään hillitäkseen häntä. »En tahdo kuulla kauniita sanojanne. Ne eivät liikuta minua, herra Adelstone. Teidän tunteistanne ja kiintymyksestänne en välitä rahtuakaan. En ota niitä vastaan. Odotan selitystänne. Jollette voi sitä antaa, niin poistun.» Niin sanoen hän liikahti ikäänkuin lähteäkseen.
»Odottakaa, rukoilen, neuvon teitä jäämään.»
Stella pysähtyi.
»Kuunnelkaa minua loppuun asti!» pyysi Jasper. »Ette salli minun vedota kiihkeään rakkauteeni, joka on tekoni puolustus ja antaa sille oikeutuksen. Olkoon niin! En puhu siitä enää, jos kykenen hillitsemään itseni niin, että maltan olla siitä vaiti. Puhun teistä ja siitä miehestä, joka suunnittelee tuhoanne. Tarkoitan loordi Trevornea. On totta, eikö olekin, että tämä loordi Trevorne on pyytänyt teitä kohtaamaan häntä Lontoossa, Bruton Streetillä, asunnossaan? On totta, että hän on sanonut aikovansa tehdä teidät vaimokseen?»
»Ja te väitätte, että se on valhetta, ja vaaditte minua uskomaan teitä — teitä — eikä häntä!» puhkesi Stella puhumaan, purskahtaen nauruun, joka vihlaisi miestä kuin ruoskan isku.