Kreivi seisoi hetkisen ääneti, kädet selän takana ja tummat silmät tähdättyinä lattiaan.
»Onko hän kertonut sinulle viime kujeestaan — hullusta päähänpistostaan?» hän kysyi hiljaa. »Se maksaa lähes kaksikymmentätuhatta puntaa. Wyndwardinkin täytyy tuntea sellaiset suoneniskut.»
Kreivitär nosti päätänsä. »Kyllä tiedän», hän sanoi, »hän on kertonut minulle kaikki. Se oli kunnia-asia. En ymmärtänyt sitä täydelleen; kilparatsastus on sellaista ajanvietettä, josta en suuresti pidä, vaikka meillä onkin aina ollut kilpahevosia. Joku koetti käyttää hänen nimeään toimiakseen epärehellisesti, minkävuoksi hän otti hevosensa pois kilpailusta. Hän sanoo, ettei hän voinut menetellä toisin.»
Kreivi huokasi. »Epäilemättä on asia niin. Mutta se on perin hullua, eikä siitä tule loppua ollenkaan. Miksi hän ei mene naimisiin?»
Kreivitär vilkaisi komeaan nuoreen mieheen. »Hän ei mene naimisiin, ennenkuin löytää sellaisen, jota hän voi rakastaa.»
Kreivi katsahti ympäri huonetta ja sitä somistavia lukuisia kauniita, viehättäviä naisia, huoahtaen kärsimättömästi. »Häntä on vaikea miellyttää. Hänen olisi aika mennä naimisiin ja tasaantua. Useimmille miehille ei vuosi tahi pari merkitsisi mitään, mutta hänelle — minusta tuntuu pahalta ajatella, että arvonimi on vain meidän molempien elämän varassa. Miksi et puhu hänelle? Sinun tähtesi hän on valmis tekemään mitä tahansa.»
Kreivitär hymyili. »Kaikkea muuta paitsi sitä. Ei, en voi puhua hänelle; se olisi hyödytöntä. En halua heikentää vaikutusvaltaani.»
»Taivutan Lilian puhumaan hänelle.»
»Lilian! Hän ei sitä tekisi. Hän pitää Leycesteriä yli-ihmisenä, eikä hänen mielestään yksikään nainen koko maailmassa voi olla hänelle kyllin hyvä.»
Kreivi rypisti otsaansa. »Te kaksi juuri olette hänet pilanneet.»