»Jos soitan kelloa, niin lähetän noutamaan poliisia, joka vie pojan tutkintavankeuteen syytettynä väärennyksestä. Hänen on mahdotonta selviytyä, todistukset ovat liian ilmeiset.»
»Odottakaa!» Stella nousi ja meni häntä kohti. »Älkää soittako.»
Jasper antoi kätensä pudota nappulalta ja jäi seisomaan, silmäillen tyttöä kiihkeän tarkasti. »Te — te suostutte?» kysyi hän käheästi.
»Ilmoittakaa minulle», virkkoi Stella hitaasti, soinnuttomasti, »kaikki — kaikki, mitä haluatte minun tekevän, mitä minun täytyy tehdä pelastaakseni hänet!»
Tytön tuska koski häneen, mutta hän pysyi heltymättömänä, jyrkkänä. »Se on pian selitetty. Sanokaa minulle: ’Jasper, minä tulen vaimoksesi!’ Vastapainoksi annan sinä päivänä, jona tulette vaimokseni, teille tämän paperin — sen varassa on pojan kohtalo. Kun se kerran on hävitetty, on hän täysin turvassa.»
»Minä teen sen», vastasi Stella kolkosti.
Helakka puna levisi Adelstonen kasvoille. »Stella! Oma Stellani!» huudahti hän.
Tyttö kohotti kättään. »Älkää koskeko minuun», hän kiljaisi, »tai — tai minä en voi vastata itsestäni!»
»Minä — minä tyydyn», taipui Jasper. »Minulla on lupauksenne. Tunnen teidät siksi hyvin, etten vähääkään pelkää teidän rikkovan sitä. Olen tyytyväinen. Aikaa myöten — mutta, en puhu mitään.»
Senjälkeen hän meni pöydän ääreen ja painoi kelloa. Ovi avautui, ja Scrivell astui sisään. Häntä seurasi Frank, joka sysäsi hänet tieltään ja juoksi Jasperin eteen sanattomana raivosta.