He saapuivat asemalle parhaiksi ehtiäkseen Wyndwardiin lähtevään junaan. Stella painautui nurkkaan ja vaipui aatoksiinsa. Se oli surkea matka; he lausuivat tuskin sanaakaan. Stella oli liian onneton keskustellakseen, ja Frank, jolle Jasper oli suonut vain hyvin niukat selitykset, oli liian kiihtynyt antautuakseen turhanpäiväiseen jaaritteluun vihaamansa ja epäilemänsä miehen kanssa.
Junan saavuttua Wyndwardin asemalle auttoi Jasper Stellan vaunusta, ja yhdessä he kävelivät vainioiden halki. Kun he pääsivät kartanon näkyviin, joka hohti valkoisena ilta-auringon valossa, katsahti Stella sinnepäin, ja hänestä tuntui kuin olisi kylmä käsi kouristanut hänen sydäntään. Näytti siltä kuin Jasper olisi arvannut, mitä Stellan mielessä liikkui, sillä hän otti neidon päivänvarjon ja levitti sen. »Aurinko paistaa vielä kuumasti», hän sanoi, pitäen varjoa niin, että se verhosi kartanon hänen näkyvistään.
Kun Jasper avasi taiteilijan asunnon porttia, väreili hymy hänen huulillaan. »Valmistautukaa kuulemaan nuhteita!» hän huudahti keveästi. »Teidän pitää vierittää koko syy minun niskoilleni.»
Mutta nuhteita ei tullut. Herra Etheredge, joka istui nojatuolissaan katseli heitä hieman hämmästyneenä ja huolestuneena.
»Stella», hän kysyi, »missä olet ollut? Olemme olleet hyvin levottomia.
Kuinka kalpealta ja nääntyneeltä sinä näytät!»
»Se on kaikki minun syytäni, rakas herra Etheredge», ehätti Jasper selittämään, melkein astuen Stellan eteen peittääkseen häntä. »Kohdistakaa moitteenne minuun. Minun olisi pitänyt olla järkevämpi, myönnän; mutta minä kohtasin nämä nuoret heidän ollessaan aamukävelyllä ja houkuttelin heidät pistäytymään Lontoossa. Se tapahtui hetken innostuksessa. Teidän täytyy antaa meille anteeksi!»
Herra Etheredge katsoi vuoroin kutakin heistä, taputtaen Stellaa käsivarteen. »Teidän pitää pyytää anteeksi rouva Penfoldilta», vastasi hän hymyillen. »Olemme molemmat olleet hyvin huolissamme. Se oli niin kovin vastoin Stellan tapoja.»
»Toivoakseni voin lepyttää rouva Penfoldin», sanoi Jasper. »Tarvitsen hänen puoltolausettaan. Tiedän, että hänellä on jonkun verran vaikutusvaltaa teihin, sir, ja minun on rukoiltava teiltä anteeksiantoa useammastakin kuin yhdestä asiasta. Olen rohjennut pyytää Stellaa vaimokseni, ja hän on suostunut.»
»Onko se niin, rakas?» tiedusti vanhus.
Stella painoi päänsä alas, mutta ei virkkanut mitään.