»Mutta hän kyllä tuntee teidät», tokaisi Stella, ennenkuin oikein oivalsikaan mitä sanoi.
»Vai niin. En muista häntä. Mutta malttakaapa, eikö hän juuri ole herra
Fieldingin sukulainen?»
»Hänen veljensä poika», selitti Stella hieman punehtuen, mikä ei jäänyt
Leycesteriltä huomaamatta.
»Nyt muistan hänet», jatkoi hän; »pitkä, hoikka, tumma mies. Lakimies luullakseni. Niin, kyllä muistan. Hänkö siis kertoi teille Lontoosta?»
»Hän», myönsi Stella; kun hän sitten muisti muutamia tunteja aikaisemmin tapahtuneen keskustelun, muuttui hänen poskiensa väri entistä tummemmaksi. »Hän on hyvin hauska seuramies ja tietää paljon asioita ja armahti tietämättömyyttäni hyvin ystävällisesti. Olin hänelle perin kiitollinen.»
Hänen äänensä omituinen sävy sai Leycesterin katsahtamaan häneen kysyvästi.
»Minusta tuntuu», arveli loordi, »että teidän kiitollisuutenne ansaitseminen on helppoa.»
»Eipä olekaan», vastusti Stella; »olen mitä kiittämättömin olento.
Mutta eikö setä olekin tuolla?» lisäsi hän vaihtaakseen puheenaihetta.
»Kyllä», vastasi Leycester silmäten ylöspäin. »Hän on uutterasti työssä. En uskonut saavani häntä taipumaan. Sisareni nimi tehosi kuin taikasana.»
»Hän pitää paljon sisarestanne», huomautti Stella miettivästi.