Oli kummallista, oli melkein suorastaan ihme — sillä Stella oli perin avomielinen ja vilpitön — ettei hän ollut kertonut sedälleen mitään kiivaasta kohtauksesta; kerran tai kahdesti hän oli avannut suunsa, mutta hänestä oli tuntunut vaikealta aloittaa kertomusta, ja hän oli vaiennut. Hän oli kuvannut sedälleen kävelyään metsässä ja lady Lilianin tapaamista, mutta loordi Trevornen ja Jasper Adelstonen välisestä kiihkeästä kohtauksesta hän ei ollut hiiskunut mitään.
Kun Jasper oli ratsastanut pois, kasvot harmaankalpeina hillitystä raivosta, oli loordi Trevorne katsellut Stellaa ääneti. Nyt, hämärään katsellessaan, hän yhä näki sielunsa silmillä Leycesterin, jonka kauniit silmät kuvastivat kaunopuheisesti katumusta ja nöyryyttä ja hyvinmuodostuneet huulet vavahtelivat oman heikkouden tunnosta. »Tahdotteko antaa minulle anteeksi?» oli hän vihdoin sanonut, siinä kaikki. Sen enempää virkkamatta oli hän ojentanut kättään auttaakseen häntä veneeseen, minkä avun Stella oli hylännyt, ja soutanut hänet joen poikki sedän luokse. Sanaakaan sanomatta, mutta sama katumusilme silmissään hän oli heistä erotessaan kohottanut hattuaan — mennyt kotiinsa kartanoon, sisarensa lady Lilianin ja Lenoren luokse.
Siitä alkaen kun hän oli kuullut lady Lilianin lausuvan sen nimen hellästi viitaten, oli se kaikunut hänen korvissaan. Siinä oli eräänlainen lumouksen tuntu, joka puolittain tenhosi, puolittain kiusasi häntä. Nyt hän istui pää käden varassa, tummat silmät suunnattuina tähtiin, jotka hilpeästi tuikkivat taivaalla, ja lausui ääneen kysymyksen:
»Kuka on Lenore, setä?»
Herra Etheredge liikahti tuolissaan ja katsoi häneen päin hajamielisesti. »Lenore, Lenore? En tiedä, Stella, mutta nimi tuntuu sittenkin tutulta. Missä sen kuulit? Tuskin on kohtuullista yht’äkkiä pamauttaa minulle tuollaista kysymystä; voisithan udella minulta, kuka on Julia, Lovisa, Anna Maria —»
»Kuulin sen tänä aamuna, setä», vastasi Stella. »Poistuessaan luotamme lady Lilian mainitsi veljelleen, että ’Lenore on saapunut’.»
»Vai niin», hymähti vanhus. »Sitten tiedän. Hän on siis tullut. ’Kuka on Lenore?’ Tuskin on koko Englannissa toista sellaista naista, jonka tarvitsisi tehdä sitä kysymystä, Stella.»
»Niinkö?» kummasteli tyttö, kääntyen ihmeissään katsomaan setäänsä.
»Kuinka niin? Onko hän niin kuuluisa?»
»Sananmukaisesti, on; se on juuri oikea sana. Hän on kuuluisa. Hän on suuri kaunotar.»
»Siinäkö kaikki? Se ei ole mikään ansio», huomautti Stella pettyneenä.