»Kuinka hauskaa, että ihailette häntä», riemuitsi lady Lilian. Hän vaikeni hetkisen, laskien pehmeästi valkean kätensä Stellan tummille hiuksille. »Saanko kertoa teille salaisuuden?»
»Kyllä; lupaan säilyttää sen», vastasi Stella hymyillen.
»Kuinka omituisesti sen lausuitte — niin juhlallisesti. Niin, uskon, että te säilyttäisitte salaisuuden kuolemaanne saakka. Mutta tämä ei ole senlaatuinen; se on vain — että me toivomme, kaikki toivomme, että Lenoresta tulee sisareni.»
Stella ei säpsähtänyt eikä siirtänyt katsettaan pois kalpeista, viehättävistä kasvoista; mutta hänen silmiinsä tuli ilme, joka ei johtunut ihmettelystä eikä tuskasta, vaan jostakin voimakkaasta, epämääräisestä tunteesta, ikäänkuin hän olisi pidättänyt henkeään ponnistaessaan salatakseen kaikkien tunteiden merkit.
»Tarkoitatteko, että loordi Trevorne menee avioliittoon hänen kanssaan?» kysyi hän varmasti.
»Niin, juuri sitä», vastasi lady Lilian. »Eikö se olisi sopivaa?»
»Loordi Trevornelleke?» kysäisi Stella, hymyillen yksivakaisesti.
»Kuinka kummallinen tyttö olettekaan!» sanoi lady Lilian, silittäen puhuessaan Stellan silkinhienoa tukkaa. »Kuinka minä voisin virkkaa siitä mitään? No niin — kyllä, tietysti. Mutta myöskin Lenorelle», lisäsi hän hieman ylpeästi.
»Niin, lady Lenorelle myös», myönsi Stella.
»Me kaikki haluaisimme niin hartaasti, että Leycester menisi naimisiin», jatkoi Lilian naurahtaen. »Sanotaan, että hän on — niin raju — sitä sanaa he muistaakseni käyttävät! Oi, he eivät näe häntä sellaisena kuin minä. Pidättekö te häntä rajuna?»