»Oi, st, st!» varoitti neito.
»Sinä olet minusta enkeli», selitti Leycester koruttomasti. »Minä en olo tarpeeksi arvokas koskettamaan pukusi lievettä! Jospa voisin elää arvottoman, syntisen elämäni uudelleen, niin sinun tähtesi, armaani, se olisi puhtaampaa, enkä olisi aivan niin arvoton sinulle.»
»Oi, hiljaa!» kuiskasi Stella. »Sinäkö arvoton minulle! Sinä olet kuninkaani!»
Vaikka loordi Trevorne olikin voimakas mies, niin nämä yksinkertaiset sanat, jotka niin kaunopuheisesti kertoivat Stellan ehdottomasta luottamuksesta ja antaumuksesta, liikuttivat hänen olemustansa pohjaa myöten. »Oma Stellani!» hän huokaisi. »Jospa tietäisit kaikki; mutta tästä lähtien on elämäni sinun. Lasken sen käsiisi; muovaa se oman mielesi mukaiseksi. Se on sinun tästä alkaen.»
Stella katseli häntä, koko sielu keskittyneenä silmiin, ja äkillinen väristys kävi hänen lävitsensä Leycesterin intohimoisen vakuuttavien sanojen johdosta; sitten hän vavahti äkkiä, ikäänkuin olisi kylmä käsi työntynyt heidän väliinsä. »Minun», hän kuiskasi pelokkaasti, »kunnes se siepataan minulta pois.»
XII.
Loordi Trevorne hätkähti. Stellan sanat kuulostivat juhlallisilta kuin profeetan ennustus.
»Ken uskaltaa?» virkahti hän; sitten hän naurahti. »Pieni, arkaileva, vapiseva armaani! Älä pelkää mitään! Tai pikemminkin kerro minulle, mitä pelkäät ja ketä?»
»Lady Wyndwardia, heitä kaikkia», vastasi Stella antaen päänsä painua
Leycesterin olkapäälle. »Loordi Trevorne —»
»Mitä kuulenkaan?» kummeksi nuorukainen, hellän moittivasti.