"Niin juuri", hän sanoi. "Taikka, malttakaa; ehkä se on menneen-öisen uneni toteentuminen. Minä nukuin sikeästi, kun näin nä'yn, niinkuin haamun, mustan, kuihtuneen ja kamoittavan, joka ivaillen kiristeli mulle hampaitaan, ja lausui näin: 'Valkoinen pappi, hullu pappi, vanha hupsu, mitä sinua hyödyttää kaikki kirjaimet, joita luet noita-kirjastasi? Voivatko ne ottaa kiharatukkaista tyttöäsi Cetewayon, Mustain Mustan, käsistä?' Minä sävähdin, joka jäsenestä vapisten, mutta vaikka haamu oli kadonnut, on nä'yn muisto minua siitä asti ahdistanut. Joku onnettomuus tahi paha uutinen kohtaa meitä piankin".
Nuo toiset miehet valkean ympärillä olivat kylläkin hyviä ihmisiä, ell'ei tosin aivan hienoja, mutta kumminkin hyväsydämisiä, jotka eivät suinkaan tahallaan tahtoneet kenenkään tunteita loukata, mutta huomasinpa että heidän oli aika vastus olla nauruun purskahtamatta ystävä-raukkani yöllisestä painajaisesta.
"Sudet ovat varmaankin teitä häirinneet", sanoin; "ne olivat oikein ilkeitä viime yönä. Antti jätti niille pukin rääppeet riidan ja tappelun aiheeksi".
"Koko juttu on siinä", kuiskasi Jack Garnett, "että pastori söi liiaksi puhvelin paistia. Minä aina näen paholaisen, jos olen vetänyt nahkaani enemmän, kuin kaksi naulaa kylkilihaa, ja —"
En tiedä mitä juttuja vanhin apulaiseni vielä olisi laskenut ell'ei juuri nyt vanha Mousedeer äkkiä olisi hypähtänyt ylös ja syössyt pois pimeään hurjasti haukkuen, ja sinnepäin koko muu joukkio seurasi.
"Heittäkää uutta puuta tuleen miehet!" huusin, "ja pitäkäätte pyssynne varalla! Jotain tavatonta on tekeillä".
Minä seisoin pyssy kourassa etummaisena, jolloin näin liekkein leimutessa, kuinka koirat haukkuivat jonkun tumman, eikä aivan ison esineen ympärillä, joka hitaasti liikkui meitä kohden.
"Taivaan kautta! siin' on pastorin näky", kuulin Garnett'in mutisevan; mutta ennenkuin hän ennätti koskea pyssynsä liipaisinta, lähti tuntemattomasta olennosta himakka äännähdys; ja sanoen, "Nainen se on!" antoi hän pyssynsä vaipua takaisin käsivarrelleen.
Kohta äänen kuultuani juoksin eteen; huutaen ja potkien noita äriseviä rakkeja; ja tarttuen tulokasta käteen talutin hänet valkealle. Se oli Nohemu.
"Uneni on toteentunut", lausui Arnold Beidermann tyynesti. "Ei minun enää tarvitse kysellä. Tyttäreni on Cetewayo'n käsissä. Katso, Wille, että tuo kurja olento saa hoitoa, ennenkuin vaivaat häntä täydellistä vastausta antamaan".