"Toivonpa, Kuta, ett'ei heidän esemkofunsa untamme häiritse".
"Keittenkä, ihminen?"
"Muinaisten kumppaniemme, — he ovat surmansa saaneet joka mies.
Hyvästi".
Tosin ihmeellisiä ovat Kafferilaisen tiet ja aatokset.
12:tas Luku.
Voi sua, veljeni.
Ylenmääräisestä uupumuksestani huolimatta oli yö, jonka Ulan luolassa vietin, kovin levoton. Töin tuskin saatoin silmiäni ummistaa niiltä ahdistavilta aatoksilta, jotka mihinkä muuhun aikaan hyvänsä olisivat unen kauvas karkoittaneet; ja kaikki unennäköni olivat niin vilkkaita ja tuskallisia, että helposti olisi voinut ruveta uskomaan kaatuneiden soturien todella aaveina hiiviskelevän kovan, tukalan vuoteeni ympärillä. Vasta myöhään vaivuin todella virkistävään uneen, mutta tästä hetken unhosta minut piankin kasvinveljeni käsi herätti. Hiljaa ravistaen hän kuiskasi: "Meidän täytyy oitis lähteä liikkeelle, Kuta; koetetaan painua alas vuorelta ennen päivänkoittoa".
Nousin jaloilleni kankeana ja edellisen päivän rasittavasta matkasta rähjääntyneenä, ja kuilun reunalle astuen silmäilin allani olevaan syvyyteen.
Oli ihana yö ja tähdet tuikkivat pilvettömältä taivaalta allamme olevalle tasangolle, kumminkaan tarpeeksi valoa tuomatta, että esineitä tarkalleen olisi voinut eroittaa. Kraalin paikan saattoi arvata muutaman härän satunnaisesta mylvinnästä, ja luulinpa kerran tai pari kuulleeni ihmisen ääntäkin; mutta tämä taisi olla pelkkää luuloa. Hermoni olivat kovin kiihkeentyneitä kovasta sielun jännityksestä, ja sangen todennäköisesti aistimeni minut pettivät; sillä ei välkähtänyt yhtäkään valoa, joka olisi liikettä Tsululais-linnoituksessa osoittanut — kaikki näytti tyyneltä ja rauhalliselta, aivan kuin sodan julma meteli olisi näillä syrjäisillä tienoilla tuiki tuntematon. Kuinka toisenlaiseksi, aattelin, näyttämö muuttunee, ennenkuin aurinko taivaan kiireelle ennättää! Ja kuinka paljo on mulla tehtävää nykyhetken ja sen ajan välillä! Mutta Ulan ääni herätti minut unelmistani, ja pikimmältään hotkaisin suuhuni kehnon aamiaisen, johon Ula, käytännöllinen kuin oli, huomioni käänsi.
Aseina oli mulla isoläpinen revolveri-pistooli sekä pieni takaaladattava pyssy, joka riippui hihnasta olallani. Näitä tarkastin huonossa valossa huolellisesti, nähdäkseni olivatko kunnossa; tämän tehtyäni olin valmis Ulaa seuraamaan, jonka kilpi ja assegait eivät mitään eri tarkastusta kaivanneet. Olin usein koettanut saada kasvinveljeni heittämään pois vanhat aseensa ja pyssyyn ja pistooliin tarttumaan, mutta hän yhä vaan katsoi sopivimmiksi aseet, joihin lapsesta oli tottunut, eikä ikänä oikein kodistunut pyssyyn, vaikka kyllä täydelleen tunsi ruudin hyödyn metsästyksessä taikka silloin kun oli kysymyksenä vastustaa rynnäkköä sellaista, kuin Pieter Dirksen'in laageria vastaan oli tehty. Mutta ihmisten kanssa kamppaillessa hän enemmän luotti käsikähmään ja kylmään säilään; "sitäpaitsi", oli tapansa sanoa, "assegai ei mitään ääntä päästä".