Kaikki seikat selvisivät silmänräpäyksessä muistissani — murhamieliset metsäläiset — tuon lemmityn olennon hento haamu, joka taipui kuoleman uhatessa — uljas kasvinveljeni, joka jalosti taisteli ylivoimaa vastaan. "Kiitos Jumalan", ajattelin, "Minna on pelastettu", ja minä ojensin käteni, jota Arnold lämpimästi puristi.
"Ja Ula? miss'on Ula?" sopersin. "Miks'en häntä täällä näe?"
Vanhan ystäväni kasvot synkistyivät, kyyneleet nousivat Minnan silmiin; mutta ennenkuin ehtivät vastata, kajahti laukaus useasta kiväristä yht'aikaa läpi ilman — toisen — vielä kolmannen kerran — sitten kaikki vaikeni.
"Onko se hänelle?" kysyin hurjistuneena; sillä totuus, kuin vaiston tuomana, välähti sieluuni.
"Hän kuoli kuin sankari ja on päässyt levolle soturin hautaan", kuiskasi Minna hiljaa nyyhkyttäen.
"Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen!" sanoi Arnold Beidermann, "sillä jalompaa sydäntä — — —"
Viimeisiä sanoja en ikinä kuullut, sillä paljon verenjuoksun heikontamana menin toisen kerran tainnoksiin.
* * * * *
Monta sanaa ei enää kaivata. Minut kuljetettiin Sirayon luolasta Durban'iin, missä jouduin tottuneemman lääkärihoidon alaiseksi. Sanottiin että ainoastaan meri-ilma ja kylmempi ilma-ala saattoivat henkeni pelastaa. Niin, jättäen Etelä-Afrikalle ajaksi jäähyväiset, matkustin laivalla suoraa päätä Englantiin. Epäilenpä, olisinko matkan vaivoja päiväntasaajan helteisessä piirissä kestänyt ilman vaimoni hellää huolenpitoa; sillä Minna oli tullut puolisokseni ja Arnold oli meidät vihkinyt iltana ennenkuin laiva lähti matkalle. Appeni oli luvannut ottaa vanhan Landela raukan ja Nohemun turviinsa kunnes palajaisimme; ja viimeksimainitun hän toivoi saavansa kääntymään Kristin uskoon sekä rupeamaan vaimoni palvelukseen. Mulle on kerrottu että Jan ja Edward Dirksen'it kunnostivat itseään Allingham'in joukossa, mutta yksityisseikat eivät korviini ole tulleet, koska ei kumpikaan nuorista jättiläisistä ollut erittäin halukas kirjeenvaihtoon.
Lääkärit arvelevat että vuoden oleskeleminen Englannissa saa minut entisiin voimiini; mutta sitä en usko, sillä assegain pisto kylkeen ei ole mikään leikin asia. Kaikkinainen syy on minulla kumminkin olla kiitollinen siitä, että vielä olen hengissä. Ja jos löytyy asiaa, joka voi enentää rakkauttani vaimooni, niin on se kesyttömän veljeni muisto, tuon uljaan, jalon sydämmen, joka nyt nukkuu Ingnutu-kukkulan juurella ja joka, lahjoittaessaan mulle miehen kalleimman helmen, lempivän puolison, samalla soi minulle onnen murehtia sellaista veljeä.