"Teidän isänne sotamiehet näyttävät luulevan olevansa hänelle kiitollisuuden velassa — eivät kai kuitenkaan siitä että hän asetti heidät sinne mistä he parhaiten pääsivät pakoon pötkimään?"
"Mies parat!" tribuuni virkkoi. "Joukkomme valtasi todella niin kamala pakokauhu, ettei Arrianus eikä Polubius tiedä pahemmasta kertoa. Mutta hän on ollut heille enemmän isä kuin päällikkö. Usein ei tapahdu, että lyödystä armeijasta kaksikymmentä miestä vapaaehtoisesti tarjoutuu ratsastamaan takaisin vihollisten keskelle vain siinä epävarmassa toivossa että eräs vanha mies ehkä vielä hengittäisi."
"Sinä tiesit siis mistä meidät löytäisit?" Victoria kysyi.
"Muutamat heistä tiesivät. Hän itse neuvoi meille tämän tien siltä varalta että se ehkä olisi hyödyksi — kuten nyt kävikin."
"Mutta minulle kerrottiin, että sinut on otettu vangiksi. Voi, mitä tuskia olen sinun vuoksesi kärsinyt."
"Ajattelematon lapsi! Luuletko, että isäni poika otettaisiin elävänä vangiksi? Ensimmäisen osaston mukana pääsin puutarhamuurin yli ja kolmisen tuntia sitte raivasimme itsellemme tien tasangolle."
"Enkö sanonut teille," Victoria virkkoi Rafaeliin päin kumartuen, "että Jumala on omaansa suojeleva?"
"Sanoitte", Rafael vastasi ja vaipui syviin mietteisiin.
14 Luku.