TOINEN OSA.
1 Luku.
VENUS JA PALLAS.
Kun Hypatia samana iltana meni luentosaliinsa, pysäytti hänet keskelle katua kulkue, jonka muodosti parikymmentä goottia ja naikkosta. Kulkueen etupäässä istui itse Pelagia valkoisen muulin selässä, yllään komeimmat vaippansa ja loistavimmat jalokivensä. Hänen vierellään ratsasti amaali, jonka pitkät koivet, kuten ennen norjalaisen Gånge Rolfin, melkein maata hipoivat. Uroon suunnaton paino näytti vähällä rutistavan allensa pienen, hinterän berberiläishevosen, parhaan ratsun mikä Aleksandriassa oli tarjolla.
Ihmettelevän ja ihailevan väkijoukon seuraamana suuntasi seurue kulkunsa suoraan museon ovelle, ja nousi siellä ratsuiltaan, jotka orjat ottivat huostaansa.
Hypatian oli mahdoton pujahtaa pakoon ja ylpeys esti häntä seuraamasta naisellista vaistoaan ja piilottautumasta väkijoukkoon. Samassa jo amaali nosti Pelagian alas ratsultaan ja nuo Aleksandrian kilpailevat kaunottaret seisoivat silmäkkäin ensi kerran elämässään.
"Athene suosikoon sinua tänään, Hypatia", Pelagia hempeimmin hymyillen puhui. "Olen tuonut vartijani kuulemaan tänä iltana viisauttasi. Haluan tietää kykenetkö sinä opettamaan heille arvokkaampaa kuultavaa kuin ne lapselliset laulunpätkät ovat, jotka Afrodite minulle opetti, kun hän minut merenvaahdosta kanssaan kohotti ja antoi minulle nimeksi Pelagia."
Hypatia oikasihe mahdollisimman juhlallisen näköiseksi ja vaikeni.
"Luullakseni henkivartijani sietävät vertailun sinun seuralaistesi kanssa. Ainakin ovat he prinssejä ja jumalien jälkeläisiä. Lienee siis paikallaan, että he käyvät sisään ennen sinun seuruettasi. Tahdotko viedä heidät sisään?"
Ei vastausta.