"Mutta sinä et vielä olekaan mikään oikea mies, olethan vain puolinainen munkki, häh? Siitä minun on vielä tultava selville, ennenkuin autan sinua, kaunis poikaseni. Oletko vielä munkki, vai oletko mies?"
"Mitä tarkoitat?"
"Ha ha ha!" nauroi eukko kimakasti. "Nuo kristityt koirat eivät tiedä mitä mies on. Oletko siis munkki — emme puhu miehestä, koska se käy järkesi yli?"
"Minä? — Minä olen Hypatian oppilas filosofiassa."
"Mutta et mikään mies?"
"Olen kai mies, luullakseni."
"Mutta sitä en minä luule; muuten olisit miehenä jo kuukausia sitte tunnustanut rakkautesi tuolle pakanalliselle naiselle."
"Minäkö — hänelle?"
"Niin, minä hänelle", toisti Mirjam pilkallisesti, matkien nuorukaisen loukatun nöyrää äänensävyä. "Minä rutiköyhä oppilasparka, hänelle, tuolle suurelle, rikkaalle, viisaalle, jumaloidulle filosofinaiselle, jolla on hallussaan itätuulen sisimmän pyhäkön avaimet! Ja minä olen mies, kauniin Aleksandriassa, ja hän on nainen, turhamaisin nainen Aleksandriassa, ja juuri sen kautta minä olen häntä väkevämpi ja voin kietoa hänet sormeni ympäri ja saada hänet lankeemaan jalkojeni juureen kun vain niin tahdon, kun vain avaan silmäni ja huomaan olevani mies. Noo, poikaseni, onko hän koskaan opettanut sinulle sellaista, puhuessaan matematiikasta ja metafysiikasta, jumalista ja jumalattarista?"
Filammon karahti tulipunaiseksi. Suloinen myrkky oli alkanut vaikuttaa hänessä ja jokainen suoni hänen ruumiissaan paloi siitä ensi kerran hänen elämässään.