"Niin onkin tapahtunut", vastasi Kyrillos. "Miksi et istuudu, ystäväni?"
"Suokaa anteeksi," sanoi munkki surkean näköisenä; "lopulta väsyy istumiseenkin kuten kaikkiin muihin lihallisiin nautinnoihin."
"Millä voin palkita sinua tekemästäsi hyödystä?" virkkoi Kyrillos.
"Olen kyllin palkittu tietäissäni olleeni hyödyksi. Jos pyhä patriarkka kumminkin ilman aihetta on minulle suosiollinen, niin on muuan vanha kristitty vaimo, äitini lihassa — — —"
"Tule luokseni huomenna, niin saa hän kyllä apua. Ja — saammepa nähdä ettenkö tee sinusta kaupungin diakoonia ylentäessäni Pietarin."
Munkki suuteli esimiehensä kättä ja meni. Kyrillos kääntyi Arseniuksen puoleen; ihastuksissaan hän käyttäytyi tällä kertaa vallattomasti, löi polviinsa ja sanoi:
"Noo, tällä kertaa olemme totta vie voittaneet pakanat, vai mitä?"
Sitte hän lisäsi papin tavallisella, teeskennellyllä äänellä:
"Minkä neuvon isäni antaisi minulle osatakseni oikein käyttää hyväkseni sitä etua, joka niin armollisesti on käsiimme annettu?"
Arsenius vaikeni.