Tämähän oli selvä myrsky! Oli sangen helppoa komentaa sotilasosasto kirkkoon ottamaan pois ruumiin, mutta vähemmän helppoa saada sotilaita kuolema silmäinsä edessä tottelemaan tätä käskyä. Sitäpaitsi oli nyt vielä liian aikaista uskaltaa ottaa niin väkivaltaista askelta kuin kirkkorauhan häiritseminen oli… Sen vuoksi Orestes merkitsi tämänkin tapauksen niiden asiain pitkään luetteloon, joista hän jonain kauniina päivänä aikoi vaatia patriarkkaa tilille, ja käytti puolituntisen manatakseen kaikkien kristillisten ja pakanallisten jumaluuksien, pyhimysten ja marttyyrien nimessä kirousta Kyrillon pään päälle. Sitte hän laati valituskirjan kärsimistään vääryyksistä samalle Bysantiumin hoville, jota vastaan varusteli kapinaa, sillä lohdullisella varmuudella, että Kyrillos samassa postissa lähettäisi vastakertomuksen, joka kohta kohdalta oli ristiriidassa hänen väitteittensä kanssa… No, entä sitte! Jollei hänen kapinayrityksensä onnistuisi, niin olisihan hyödyksi että hän viimeiseen saakka voi todistaa uskollisuuttaan. Mitä ristiriitaisempia molemmat kertomukset olivat keskenään sitä kauemmin kuluisi totuuden selville ottamiseen, siten voitettaisiin aikaa ja yhä enemmän kasvaisi toivonaihe, että uusi lehti valtioviisaitten sibyllamaisessa ennuskirjassa — sattumoitten luvussa — ennättäisi kääntyä. Toistaiseksi hän vain liikuttavin sanoin vetosi yleensä kaikkiin maltillisiin ja kunnianarvoisiin henkilöihin, joita Aleksandriassa oli sangen paljon, siellä kun liki sadallatuhannella ammattilaisella ja kauppiaalla oli omaisuutta vaaranalaisena.
Kunnianarvoisat vastasivat heti tähän vetoamiseen. Kaikilta tahoilta tuli alamaisuudenvakuutuksia ja surkuttelevia lähetystöjä tulkiten sitä syvää surua, millä kansalaiset olivat nähneet viimeisiä yleisiä järjestyksen häiritsemisiä ja sitä ylenkatsetta, jota sen pahempi oli osoitettu laillisille viranomaisille. He kuitenkin uskalsivat huomauttaa, että se omistusoikeutta uhkaava suuri vaara, joka saattaisi johtua eräitten kansanluokkien jatketusta kiihoittamisesta, esti heitä itseään ryhtymästä niihin toimenpiteisiin levollisuuden palauttamiseksi, joihin heidän tunteensa heitä kehoittivat, sekä että katsoen kovin arvoisan patriarkan tunnettuun hurskauteen ja viisauteen olisi heiltä kovin julkeata käydä lausumaan mitään arvostelua hänen puheena olevasta menettelytavastaan. Siitä he kuitenkin olivat varmasti vakuutettuja, että patriarkka onnettomasti kyllä oli vallan tietämätön niistä hartauden ja kunnioituksen tunteista, jotka prefekti kuten tunnettu omisti hänelle. Sen vuoksi he nöyränä toiveenaan rohkenivat lausua, että jollakin yhteissopimuksella — jonka lähempi määritteleminen olisi anteeksiantamatonta epähienoutta heidän puoleltaan — onnellinen sovinto saataisiin aikaan, jonka kautta lain, omistusoikeuden ja katolisen uskon pysyväisyys turvattaisiin… Orestes kuunteli kaikkea tätä lempein hymynsä huulillaan, mutta hänen sydämensä oli täynnä mustimpia kirouksia. Kyrillos sitävastoin vastasi hyvin ankaralla, mutta hyvin todella ja sopivalla saarnalla tekstistä: "Miten vaikea onkaan rikkaan tulla taivaan valtakuntaan!"
Kunnianarvoisat ja maltilliset tulivat siten tavallisen onnettoman kohtalonsa alaisiksi: turhaan koettaessaan miellytellä kumpaakin riitapuolta he joutuivat molempien hartaimman vihan esineeksi. Sitte he järkevästi kyllä jättivät korkeimpain valtain omaksi tehtäväksi ratkaista riita-asiansa, menivät kotiin myymä- ja kirjoituspöytiensä ääreen sekä tekivät sillä viikolla lähestyvän juhlan johdosta sangen hyviä kauppa-asioita. Ainoastaan muuan onneton ravintoloitsija koetti käytännössä toteuttaa niitä periaatteita, joita hänen ammattikuntansa lähetystö niin kaunopuheisesti oli puoltanut, mutta kun oli saatu selville hänen aamulla jakaneen leipää Nitrian munkeille ja illalla kutsuneen prefektin sotilaita viiniään maistelemaan, sai hän krouvinsa ryöstetyksi ja itse pahoin selkäänsä molempien puolueitten yhteisestä päätöksestä, joita hän oli koettanut sovittaa; nämä joutuivat senjälkeen tukkanuottasille keskenään, mutta yleisen turvallisuuden onneksi juoksivat pian kaikki tiehensä.
Samaan aikaan Kyrillon menettely oli kyllä mieletön, mutta hyvin ovela. Orestes sai kirota ja kunnianarvoisat surkutella noita yöllisiä saarnoja, jotka panivat Cæsareumin mahtavat holvit vapisemaan, mutt'ei kukaan voinut kumota niiden sisältöä. Kyrillos oli oikeassa, ja tiesi sen itse. Orestes oli konna, inhottava sekä Jumalalle että Jumalan vihamiehille. Keskiluokkaan kuului yksinomaan penseitä ja voitonhimoisia raukkoja; koko hallitusjärjestelmä oli valheellinen ja väärä; kaikkien ihmisten sydämet huusivat tuskissaan: "Herra, kuinka kauvan?" Kiivaan piispan tarvitsi vain jyristä ilmaan teksti tekstin jälkeen vanhasta ja uudesta testamentista voittaakseen puolelleen, ei vaan terveen järjen ja oikeudentunnon, vaan myöskin suurten joukkojen uskonkiihkon ja väkivaltaisuuden.
Turhaan huomautti kelpo Arsenius hänelle miten loukkaava ja aiheeton tuo uusi pyhimykseksi julistaminen oli. "Hyvä isäni," vastasi piispa, "minä tarvitsen polttoainetta pitääkseni innon liekkiä vireillä. Jos minun täytyy pitää Heraklianuksen tappio salassa, niin on minun annettava joukoille jotakin muuta kiihoketta että ne ovat valmiit toimimaan kun totuus heille ilmaistaan. Jos he vihaavat Orestesta, niin eikö hän ehkä sitä ansaitse? Ja vaikkei hän tässä erityisessä asiassa olisikaan niin vallan väärässä kuin ne luulottelevat, niin eikö hän ole tehnyt tuhansia muita rikoksia, jotka vielä enemmän ansaitsevat niiden inhoa? Joka tapauksessa täytyy hänen, kuten itse sanot, antaa huudattaa itsensä keisariksi, muuten meillä ei ole asetta häntä vastaan. Hän ei uskalla sitä tehdä, jos saa tietää meidän tuntevan todellisen asianlaidan. Ja jos säästämme totuutta, täytyy meidän sillä välin keksiä muuta sen sijaan."
Arsenius parka mukautui huoaten nähdessään Kyrilloksen astuvan uuden askeleen tuolla houkuttelevalla tiellä, joka johdatti kylvämään pahaa, jotta hyvää siitä syntyisi. Tämä tie johti patriarkan sittemmin moneen hirveään syntiin, mitkä ovat peittäneet hänen nimensä kenties ikuisella häpeällä niitten jälkeentulevaisten muistossa, jotka eivät tunne sitä pandemoniumia, jota vastaan hän sai taistella, eivätkä sitä väkevää uskoa, joka ylläpiti häntä taistelussa; minkä vuoksi he eivät myöskään voi ymmärtää eikä anteeksiantaa satunnaisia väkivaltaisuuksia ja erhetyksiä miehelle, joka ei ollut heitä itseään huonompi, jollei pahempikaan.
6 Luku.
RITARILLINEN PIISPA.
Pienessä kehnosti kalustetussa huoneessa linnoitetun maakartanon yläkerassa istui Synesius Kyrenen piispa.
Pöydällä hänen vierellään seisoi viinimalja, mutta se oli koskematta. Pienen lampun valossa piispa kirjoitti hitaasti ja surumielisesti pari värssyä; sitte hän kätki kasvonsa käsiinsä ja kuumia kyyneleitä tippui hänen sormiensa lomitse paperille. Nyt tuli palvelija sisään ja ilmoitti Rafael Aben-Ezran.