Filammon kohotti katseensa, mutta ei kyennyt vastaamaan.
"Jos on niin, niin nouse ja pakene henkesi edestä erämaahan äärimmäiseen sopukkaan ennenkuin Sodoman ja Gomorran kohtalo kohtaa tätä kirottua kaupunkia. Onko sinulla sen muurien sisällä isää, äitiä, veljeä tai sisarta — taikka vaikka kissaa, koiraa tai lintua, johon olet kiintynyt?"
Filammon säpsähti. Hän muisti Pelagian… Tänä iltana piti hänen Kyrillon lupauksen mukaan saada parikymmentä luotettavaa munkkia avukseen Pelagian vallatakseen.
"Onko? Ota heidät silloin mukaasi ja pakene, ja muista Lotin vaimoa. Eudaimon, tule mukaani. Sinun täytyy ohjata minut talollesi, Mirjam juutalaisen asuntoon. Elä kiellä! Minä tiedän, että hän asuu siellä. Hänen tähtensä, joka muutti manan majoille, minä suojelen sinua, palkitsen sinut runsain käsin jos olet uskollinen. Tule!"
Eudaimon, joka hyvin tunsi Rafaelin, läksi vavisten oppaaksi; ja
Filammon jäi yksikseen.
He eivät enää koskaan tavanneet toisiaan. Mutta Filammon tunsi, että hän oli ollut itseään voimakkaamman miehen seurassa, miehen, jota vielä syvemmin kuin häntä kammotti tuo teko, jonka nähdessään tuntui siltä, kuin auringonkin olisi pitänyt peittää kasvonsa. Ja nuo hänen sanansa: "Nouse ja pakene henkesi edestä", jotka hän lausui hillityn vakavasti ja aivan kuin rajun mielenliikutuksen pakoittamana, kaikuivat Filammonin korvissa kuin tuomiopasuunan ääni. Niin, hän tahtoi paeta. Hän oli lähtenyt maailmaa näkemään ja hän oli nähnyt sen. Arsenius oli sittekin oikeassa. Kotia erämaahan! Mutta ensiksi hän tahtoi yksin mennä Pelagian luo, vielä kerran koettaakseen taivuttaa tätä pakenemaan kerallansa. Mikä sydämetön houkkio olikaan hän ollut, kun aikoi voittaa Pelagian väkivallalla — moisten apurien avulla! Jumalan valtakunta ei ole sellaisten kiihkoilijoiden, sanansaivartelijoiden, vaan auliitten, rakastavien ja kuuliaisten sydämien valtakunta. Jos hän ei kykenisi voittamaan sisaren sydäntä, niin lähtisi hän yksin ja kuolemaansa asti rukoilisi hänen puolestaan.
Filammon juoksi alas Cæsareumin rappusilta, ja kääntyi Museokadulle. Kas niin! Se oli pauhaavana ihmismerenä! Ne ryöstivät Theonin taloa — muistoista rikasta taloa! Ehkä vanhuskin oli tuhon omaksi joutunut! Mutta sittekin — oma sisar! Hänen täytyi pelastaa Pelagia ja paeta. Ja kääntyen sivukadulta koetti Filammon päästä sitä tietä eteenpäin.
Sielläkin! Koko satamakortteli oli jalkeilla. Jokaiselta kadulta tulvi raivoisia yltiöpäitä valtaväylälle; ja ennenkuin hän pääsi Pelagian asunnolle, oli aurinko jo mennyt mailleen, ja hänen takanaan jyrisi kymmenien tuhansien kurkusta huuto: "Alas kaikki pakanat! Surmatkaa jok'ikinen aarialainen gootti! Alas epäjumaliset portot! Alas Pelagia Afrodite!"
Filammon kiiruhti pitkin lehtokujaa torninportille, jossa Wulf oli luvannut odottaa häntä. Portti oli raollaan ja hämärässä eroitti hän jonkun seisovan aukossa. Hän juoksi portaille ja tapasi Wulfin asemesta Mirjamin.
"Päästä minut sisään!"