"Minä tein kaiken voitavani hänet pelastaakseni!" virkkoi hän.
"Minä tein kaiken voitavani hänet pelastaakseni!" vastasi Filammon.
"Tiedän sen. Anna anteeksi sanat, jotka äsken lausuin. Rakastimmehan me molemmat häntä?"
Pieni mies raukka istuutui Filammonin viereen ja veren tippuessa haavoista kivisille portaille ratkesi katkeraan, inhimilliseen itkuun.
On hetkiä, jolloin tuskamme tuimuus muuttuu lempeäksi auttajaksemme, turruttaen meidät niin ettemme enää kykene ajatuksillamme kiusaamaan itseämme. Näin kävi nyt Filammonille. Hän istui siinä ajan kulkua tajuamatta.
"Hän on jumalien luona", Eudaimon viimein virkkoi. "Hän on jumalien Jumalan luona", Filammon vastasi, ja sitte molemmat jälleen vaikenivat.
Äkkiä käskevä ääni havahdutti heidät. He katsahtivat puhujaan ja näkivät Rafael Aben-Ezran seisovan edessään.
Rafael oli kalman kalpea, mutta jäätävän tyyni.
Ensi silmäyksellä he huomasivat, että hän tiesi kaikki.
"Nuori munkki", hän virkkoi hampaittensa välistä, "sinä nähtävästi rakastit häntä?"