Puhuivatko he totta, on hyvin epätietoista, mutta heidän pyhänryöstönsä ei jäänyt rankaisematta; sillä kun he paluumatkalla koettivat Niilinvirtaa pitkin päästä merelle, hyökkäsi maan kansa heidän kimppuunsa, kun he viinin rasittamina nukkuivat, ja surmasi heidät viimeiseen mieheen asti. Mutta hurskaat ihmiset, jotka toivat pyhän ketjun takaisin entiselle paikalleen, eivät jääneet palkintoa vaille, sillä sen päivän jälkeen se teki yhä uusia ihmetekoja; sokeat saivat näkönsä jälleen, halvatut jäseniensä voiman ja riivatut sielunrauhan — kaikki katolisen kirkon ja sen ijäti siunattujen pyhimysten kunniaksi.
* * * * *
Niin olkoon. Pelagia ja Filammon menivät kuten kaikki muutkin paikalleen ainoalle mahdolliselle, missä he sellaiseen aikaan saattoivat löytää levon — erämaahan ja erakon luolaan ja sieltä legendain ja ihmetarinain satumaahan, joka vielä monta vuosisataa on sulkeva helmaansa kaikki pyhät elämäntarinat.
Ja nyt, jääkää hyvästi, lukijat! Olen näyttänyt teille uusia vihollisia vanhoissa haamuissa; omat kuvanne togan ja tunikan sijasta puettuina takkiin ja hattuun. Vielä sananen, ennenkuin eroamme. Sama perkele, joka kiusasi noita vanhoja egyptiläisiä, kiusaa teitäkin. Sama Jumala, joka nämä vanhat egyptiläiset olisi pelastanut, jos he olisivat tahtoneet, pelastaa teidätkin jos te tahdotte. Heidän erehdyksensä ovat teidän erehdyksenne, heidän tuomionsa teidän tuomionne, heidän pelastuksensa teidän pelastuksenne. Ei mitään uutta ole auringon alla. Mikä on ollut on edelleenkin oleva. Heittäköön se teistä, ken synnitön on, ensimmäisen kiven Hypatian tai Pelagian, Mirjamin tai Rafaelin, Kyrilloksen tai Filammonin päälle!