Mitä tekemistä tuolla kukoistavalla nuorukaisella oli noiden hautojen keskellä.
Ehkä hän itsekin ajatteli samaa pyyhkäistessään kädellään otsaansa aivankuin karkottaakseen pois jonkun tunkeilevan unelman. Syvään huoaten hän nousi ja läksi vaeltamaan pitkin kallioita, tarkastellen jokaisen lokeron ja kallionkielekkeen löytääksensä polttopuita luostarille, josta hän tuli.
Niin mitätöntä kuin hänen etsittävänsä oli, — vain matalia, kuivuneita aropensaita, ja toisinaan joku puunpala hylätystä kivilouhoksesta tai rauniolta — kävi se yhä niukemmaksi apotti Pambon Laura-luostarin ympäristössä Sketiksen luona; ja ennenkuin Filammon oli saanut jokapäiväisen määränsä likimaillekaan täyteen, oli hän joutunut kauemmaksi kotoaan kuin koskaan ennen.
Muutamasta laakson käänteestä avautui äkkiä hänelle outo näky… hiekkakivikallioon uurrettu temppeli. Sen edustalla oli tanner tasoitettu ja siellä makasi hajallaan parruja ja lahonneita työkaluja. Siellä täällä pisti hiekasta esiin pääkallo, arvatenkin jätteitä työmiehistä, jotka ennenaikaan alituisissa sodissa oli työnsä ääreen murhattu.
Apotti, hänen hengellinen isänsä — eikä hän muuta isää tuntenutkaan, sillä hänen aikuisimmat muistonsa yhtyivät Lauraan ja tuon vanhan miehen koppiin — oli häntä ankarasti kieltänyt käymästä noissa entisajan pakanuuden jäännöksissä tai edes lähestymästä niitä. Mutta leveä pengertie johti ylängöltä sinne alas ja polttopuiden runsaus siellä oli liian houkutteleva… Hän vain pistäytyisi siellä, poimisi muutamia kalikoita ja palaisi sitte heti takaisin kertoakseen apotille löytämästään aarteesta ja kysyisi häneltä, eikö hän toistamiseen saisi siellä käydä.
Hän laskeutui alas uskaltaen tuskin kohottaa katsettansa noihin viekotteleviin, pakanallisiin, väritettyihin kuviin, jotka punaisissa ja sinisissä väreissään loistaen ja kuivassa ilmassa hyvin säilyneinä yhä tuijottivat kauas erämaan tyhjyyteen. Mutta hän oli nuori ja nuori on utelias, ja perkele on, — ainakin oli se viidennellä vuosisadalla — hyvin innokas viettelemään nuoria miehiä. Filammon oli syvästi vakuutettu perkeleen läsnäolosta ja yötä päivää hän hartaasti rukoili Jumalaa varjelemaan hänestä. Hän teki ristinmerkin ja huudahti vakavasti: "Herra, käännä pois silmäni, etteivät ne turhuutta näkisi…" mutta siitä huolimatta hän näki.
Ja kukapa olisi voinutkaan olla näkemättä noita neljää suunnattoman suurta kuningasta, jotka istuivat siellä ankarina ja liikkumattomina, nojaten itsetietoisen varmoina käsiään polviansa vasten aivan kuin kannattaisivat he koko vuorta tukevilla päillään. Pelon ja voimattomuuden tunne valtasi hänet. Hän ei uskaltanut pysähtyä kerätäkseen puita heidän jalkojensa juuresta. Heidän suuret tuikeat silmänsä tarkastelivat häntä niin ankarasti.
Heidän polviinsa ja valtaistuimiinsa oli kaiverrettu salaperäisiä merkkejä, kuva kuvan perästä, rivi rivin jälkeen. Ne sisälsivät vanhaa egyptiläistä viisautta, jota Moses, Jumalan mies, oli ymmärtänyt — miksi ei hänkin saisi sitä ymmärtää. Mitenhän syviä salaisuuksia niissä piilikään tuosta suuresta maailmasta, menneestä, nykyisestä ja tulevaisesta, josta hän vain niin pienen kolkan tunsi? Nuo kuninkaat, jotka tuossa istuivat, olivat olleet niiden perillä. Heidän tiukastisuletut huulensa näyttivät aukenevan, valmiina puhumaan hänelle… Voi, kunpa he puhuisivatkin heti!…
Mutta tuo julma ivahymy heidän huulillaan, kun he valtansa ja viisautensa kukkuloilta äänettöminä ja halveksien katselivat alas häneen, — häneen, köyhään nuorukaiseen, joka keräili syliinsä heidän entisen loistonsa jätteitä… Hän ei uskaltanut enää katsoa heihin.
Hän katsoi heidän ohi temppelin saleihin, sinne loistavien syvyyksien vilpoiseen, vihreään varjoon, joka synkkeni pilari pilarilta, holvi holvilta, kunnes se muuttui sysimustaksi yöksi. Ja siellä hämärässä erotti hän jokaisella seinällä ja pilarilla koreita arabeskeja, pitkissä kuvasarjoissa esitettyjä kertomuksia voittokulkueineen ja jokapäiväisine aherruksineen, muukalaisiin, kummallisiin pukuihin puettuine orjajonoineen, jotka taluttivat outoja tuntemattomien maiden lahjoilla lastattuja eläimiä. Joukossa oli juhlivia naisia, päät köynnöksillä koristettuina ja käsissä tuoksuvia lotus-kukkia. Lapset istuivat heidän polvillaan ja miehensä heidän vieressään ja orjat tarjoilivat viiniä ja hajuvesiä ympäriinsä. Siellä oli myöskin tanssivia tyttöjä, jotka läpinäkyviin viittoihin puettuina ja kultaiset vyöt uumenilla vääntelivät ruskeita jäseniään ihmistungoksessa.