Taikaoksa puhui ja vastasi: "Tämä tapahtuu senvuoksi, että olette surmanneet ystävänne Kytsikoksen. Teidän täytyy lepyttää hänen henkensä tai ette milloinkaan pääse lähtemään tältä rannikolta."
Iason palasi murheissaan kokasta ja kertoi uroille, mitä oli kuullut. He hyppäsivät rannalle ja etsivät aamuun asti; ja aamun koittaessa he löysivät noiden hirveitten petojen ruumiiden keskeltä Kytsikoksen ruumiin yltä yleensä vereen ja tomuun tahraantuneena. Ja he itkivät vieraanvaraista isäntäänsä ja panivat hänet kauniille vuoteelle ja loivat korkean kummun hänen yllensä ja uhrasivat mustia lampaita hänen haudallaan, ja Orpheus lauloi hänelle lumoavan tenholaulun, jotta hänen henkensä olisi saanut rauhan. Sitten he pitivät kilpaleikkejä haudalla sen ajan tavan mukaan, ja Iason antoi palkinnon jokaiselle voittajalle. Ankaiokselle hän antoi kultaisen pikarin, sillä hän paini parhaiten, ja Herakles sai hopeaisen maljan, sillä hän oli kaikista väkevin; ja Kastor, joka ratsasti parhaiten, sai kultaisen kypärin; ja Polydeukes, paras nyrkkitaistelija, sai kauniisti kirjotun maton ja Orpheus sai palkaksi laulustansa kultasiipisen sandaalin. Mutta Iason oli itse paras jousimies, ja Minyain uroot seppelöivät hänet oliiviseppeleellä; ja sitten — niin runot kertovat — kunnon Kytsikoksen henki leppyi, ja uroot saattoivat jatkaa rauhassa matkaansa.
Mutta kun Kytsikoksen vaimo kuuli, että hänen miehensä oli kuollut, niin hänkin kuoli surusta; ja hänen kyyneleistään syntyi kirkasvetinen lähde, joka kumpusi koko vuoden umpeensa.
Sitten uroot soutivat pois — niin runot kertovat — pitkin Mysian rannikkoa, ja ohi Rhyndakos-joen suun, kunnes he saapuivat samaan lahteen, jota Arganthonion pitkät harjanteet ja korkeat basalttikalliot suojelevat. Ja siellä he laskivat laivansa rantaan keltaiselle hiekalle ja käärivät kokoon purjeet ja ottivat maston alas ja sitoivat sen kiinni tukipuuhun. Sitten he laskivat köysiportaat ja menivät maihin urheilemaan ja lepäämään.
Herakles meni jousi kädessä metsään ajamaan peuroja. Ja Hylas, tuo kaunis poika, hiipi hänen perästään ja seurasi häntä salaa, kunnes hän eksyi rotkoihin ja istahti väsyneenä lepäämään metsälammen partaalle. Vesinymfit tulivat häntä katselemaan ja rakastuivat häneen ja veivät hänet syvälle lammen pohjaan leikkikumppanikseen, elämään iäti nuorena ja onnellisena. Herakles haki häntä turhaan ja huusi hänen nimeänsä, niin että vuoret kaikuivat. Mutta Hylas, syvällä läikkyvän lammen pohjassa, ei kuullut hänen ääntänsä. Ja sillä aikaa kuin Herakles samoili metsiä häntä hakien, nousi hyvä purjetuuli, eikä Heraklesta löydetty mistään; ja Argo purjehti pois ja jätti Herakleen, eikä hän saanut koskaan nähdä jaloa Phasis-virtaa.
Sitten minyalaiset tulivat kurjaan maahan, jossa Amykos-jättiläinen hallitsi eikä pitänyt ensinkään lukua Zeuksen laeista, vaan vaati kaikki muukalaiset kanssaan nyrkkitaisteluun ja surmasi kaikki, jotka hän voitti. Mutta Polydeukes, tuo suuri nyrkkitaistelija, antoi hänelle niin ankaran iskun, ettei hän koskaan ennen ollut sellaista saanut, ja surmasi hänet; ja sitten minyalaiset purjehtivat edelleen Bosporos-salmea, kunnes saapuivat Fineuksen, tuon julman Bithynian kuninkaan kaupunkiin. Zetes ja Kalais olivat pyytäneet Iasonia laskemaan maihin sinne, siksi että heillä oli siellä työ tehtävänä.
Ja he laskivat rantaan ja kulkivat kaupunkia kohden metsien läpi, jotka olivat aivan valkoisina lumesta; ja Fineus tuli heitä vastaan laihan ja surkean näköisenä ja sanoi: "Tervetultuanne, jalot urhot, tänne kurjuuden pesään, tänne rajujen tuulten ja pakkasen maahan; koetan kestitä teitä, minkä parhaiten voin". Ja hän vei heidät sisään ja asetti ruokaa heidän eteensä; mutta ennenkuin he ennättivät koskeakaan ruokaan, tuli lentäen kaksi kauheata hirviötä, joiden kaltaisia he eivät koskaan ennen olleet nähneet. Niillä oli kauniiden neitojen kasvot ja hiukset, mutta haukkojen, siivet ja kynnet; ja ne kaappasivat ruoan pöydältä ja lensivät rääkyen pois kattojen yli.
Silloin Fineus löi rintaansa ja huusi: "Ne ovat harpyioita, nimeltään Tuuliaispää ja Nopsajalka, Thaumaan ja Elektra-nymfin tyttäriä, ja ne ryöstävät meitä yötä ja päivää. Ne veivät pois Pandareonin tyttäret, joita kaikki jumalat ovat siunanneet; sillä Afrodite ruokki heitä Olympoksen hunajalla ja maidolla ja viinillä; Hera antoi heille kauneutta ja viisautta, ja Athene opetti heille kaikkia taiteita; mutta kun he tulivat omiin häihinsä, niin harpyiat sieppasivat heidät molemmat ja veivät heidät Erinnyoiden orjiksi, kurjuudessa elämään koko ikänsä. Ja nyt nuo harpyiat vainoavat minua ja minun kansaani ja Bosporosta kauheilla myrskyillä, ja sieppaavat pois meidän ruokamme pöydiltämme, niin että me näännymme nälkään kaiken rikkautemme keskellä."
Silloin nousivat Zetes ja Kalais, Pohjatuulen siivekkäät pojat, ja sanoivat: "Etkö tunne meitä, Fineus, ja näitä siipiä, jotka kasvavat selästämme?" Ja Fineus peitti kauhuissaan kasvonsa; mutta hän ei vastannut sanaakaan.
"Koska sinä olet petturi, Fineus, niin harpyiat sinua yötä ja päivää vainoavat. Missä on meidän sisaremme Kleopatra, sinun vaimosi, jota sinä pidit vankeudessa? Ja missä ovat hänen molemmat lapsensa, jotka siinä raivoissasi teit sokeiksi häijyn naisen pyynnöstä ja heitit kallioille kuolemaan? Vanno meille, että teet oikeutta sisarellemme, ja heität huoneestasi tuon ilkeän naisen; silloin me tahdomme vapauttaa sinut kiusaajistasi ja karkoittaa nuo vihuri-immet etelään; mutta jollet lupaa, niin me puhkaisemme sinulta silmät, niinkuin sinä puhkaisit omilta pojiltasi."