Siniset vuoret jysähtivät yhteen, kun lintu nopeasti lensi niiden lävitse; mutta ne repäisivät vain yhden höyhenen sen pyrstöstä ja törmättyään yhteen ne taas ponnahtivat kauas erilleen toisistansa.
Silloin Tifys rohkaisi uroita, ja he hurrasivat; ja airot taipuivat kuin pajunvitsat heidän käsissään, kun he syöksyivät noiden yhteen iskeytyvien jäävuorien kuoleman kylmien, sinisten huulten väliin. Mutta ennenkuin vuoret taas ennättivät törmätä yhteen, he olivat päässeet niiden lävitse ja soutivat vahinkoa kärsimättä aukeaa merta.
Sen jälkeen he purjehtivat monta vaivaa ja vastusta kokien pitkin Aasian rannikkoa Mustanniemen ja thynojen maan sivuitse, jossa vuolas Thymbrios ja kalarikas Sangarios-virta purkavat vetensä Eukseinokseen, ja viimein he tulivat Susi-virralle ja vieraanvaraisen Susi-kuninkaan luo. Siellä kuoli kaksi uljasta urosta, Idmon ja Tifys, tuo viisas perämies. Toinen kuoli ilkeään tautiin, ja toisen tappoi villisika. Uroot loivat kummun heidän ruumiittensa ylle ja pystyttivät airon kummun huipulle ja jättivät heidät sinne yhdessä nukkumaan kaukaiselle Lykian rannikolle. Mutta Idas tappoi villisian ja kosti Tifyksen kuoleman; ja Ankaios tarttui peräsimeen, ja asettui Tifyksen sijalle ja ohjasi itää kohden.
Ja he purjehtivat Sinopen ja monen mahtavan virran suun ohi ja monen barbaariheimon ja amatsoonien, noiden Idän sotaisten naisten, alueiden ohi, kunnes he kuulivat alasinten kalketta ja palkeiden puhkunaa, jota jatkui kaiken yötä, ja näkivät kuinka pajan tulet säihkyivät säkeniä lennätellen vuoren rotkojen pimeydessä; sillä he olivat saapuneet khalybien asuinpaikoille, noiden iäti väsymättömien seppien, jotka palvelevat julmaa sodanjumalaa, Aresta, takoen aseita yötä ja päivää.
Päivän koittaessa he katsoivat itään ja puolitiessä meren ja taivaan välillä he näkivät lumipeitteisten vuorenhuippujen törröttävän ja hohtavan huikaisevan valkoisina pilvien yläpuolella. Ja he ymmärsivät tulleensa Kaukasokseen, kaiken maailman loppuun, Kaukasokseen, joka on korkein kaikista vuorista ja kaikkien Idän jokien isä. Sen huipuilla makaa kallioon kahlehdittuna titaani, jonka sydäntä korppikotka raatelee, ja sen juurella jylhät metsät ympäröivät Kolkhiin salaperäistä maata.
He soutivat kolme päivää itää kohden, ja yhä korkeammalle kohosi Kaukasos heidän edessänsä, ja viimein he näkivät tumman Phasis-virran syöksyvän päistikkaa mereen ja Aietes-kuninkaan, Auringon pojan, kultaisten kattojen kimaltelevan puiden yllä.
Silloin Ankaios, perämies, puhui ja sanoi: "Me olemme nyt viimeinkin päässeet matkamme päähän, sillä tuolla näkyvät Aieteen katot ja ne metsät, joissa kaikki myrkyt kasvavat; mutta kuka saattaa meille sanoa, mihin niistä Kultainen talja on kätketty? Monta vaivaa ja vastusta meidän täytyy vielä kokea, ennenkuin sen löydämme ja saamme viedyksi kotiin Kreikkaan."
Mutta Iason rohkaisi uroita, sillä hänen mielensä oli uljas ja miehuullinen; ja hän sanoi: "Tahdonpa mennä yksin Aieteen luokse, niin Auringon poika kuin hän onkin, ja koetan taivuttaa hänet kauniin sanoin. Se on viisaampaa, kuin että menemme sinne yhdessä ja joudumme heti kahakkaan." Mutta minyalaiset eivät tahtoneet jäädä jälkeen, ja niin he soutivat rohkeasti jokea ylös.
Ja Aietes näki unen, ja se täytti hänen sydämensä pelolla. Hän näki unessa loistavan tähden, joka putosi hänen tyttärensä helmaan; ja hänen tyttärensä, Medeia, otti sen iloiten vastaan ja vei sen virran rannalle ja heitti sen veteen, ja vuolas virta vei sen mukanaan kauas Eukseinos-mereen.
Silloin hän hypähti ylös peloissaan ja käski palvelijoittensa tuoda hänen vaununsa, jotta hän ajaisi joen rannalle ja lepyttäisi nymfit ja uroot, joiden henget kummittelivat virran äyräillä. Hän meni joelle kultaisissa vaunuissaan, ja hänen rinnallaan istuivat hänen tyttärensä, Medeia, tuo kaunis velhotyttö, ja Khalkiope, joka oli ollut Phirksoksen puolisona, ja hänen perästään tuli suuri joukko palvelijoita ja sotamiehiä, sillä hän oli rikas ja mahtava ruhtinas.