Uroot rukoilivat häntä, mutta turhaan, ja huusivat: "Puhdista meidät rikoksestamme!" Mutta hän lähetti heidät pois ja sanoi: "Menkää Maleaan, siellä teidät puhdistetaan synnistänne, ja saatte palata kotiinne".
Silloin nousi suotuisa tuuli ja he purjehtivat itää kohden Iberian rannalla olevan Tartesos-kaupungin ohi ja tulivat viimein Herakleen patsaille ja Välimeren kirkkaille vesille. Sitten he purjehtivat eteenpäin ja kulkivat Sardinian meren poikki ja Ausonien saarien ja niemirikkaan Tyrrhenian rannikon ohi, kunnes he eräänä tyynenä kesäiltana näkivät edessänsä kauniin, kukkaisan saaren. Kun he väsynein voimin sitä hitaasti lähestyivät, niin he kuulivat rannalta suloista laulua. Mutta kun Medeia sen kuuli, niin hän hypähti pystyyn ja huusi: "Taivas varjelkoon, uroot, nuo ovat seireenien saaret. Teidän on purjehdittava läheltä niiden ohitse, sillä muuta kulkuväylää ei ole; mutta ne, jotka kuuntelevat tuota laulua, ovat hukassa."
Silloin Orpheus, tuo kaikkien laulajien kuningas puhui: "Antaa heidän koetella voimiaan minun kanssani. Olenhan minä laulullani lumonnut kiviä ja puita ja lohikäärmeitä, saatikka sitten ihmisten sydämiä!" Ja hän otti harppunsa ja nousi seisomaan peräkannelle ja aloitti tenholaulunsa.
Ja nyt uroot saattoivat nähdä Anthemussan, tuon kukkaisan saaren seireenit, kolme ihanaa impeä, jotka istuivat rannalla ilta-auringon punaaman kallion kyljessä tummanpunaisten unikukkien ja kullankeltaisten liljojen keskellä. Hitaasti ja uneliaasti he lauloivat lempein, hopeankirkkain äänin, ja säveleet hiipivät yli kullaita kimmeltävien vesien, ja aina uroiden sydämiin asti Orpheuksen laulusta huolimatta.
Ja kaikki olivat tulleet kuuntelemaan heidän lumoavaa lauluansa. Lokit istuivat valkeissa jonoissa pitkin kallioiden kylkiä ja kuuntelivat; ja rannalla suuret hylkeet viruivat auringon paisteessa ja nyökkivät tahtia unisilla päillään ja hopealta hohtavat kalaparvet hypähtelivät korkealle paremmin kuullaksensa ja särkivät ailakoiden veden kiiltävän, tyynen kalvon. Tuuli hiljensi huminaansa ajellessaan pilviparviansa länttä kohden; ja pilvet leijailivat taivaan sinessä kuin kullan kellertävä lammaslauma ja kuuntelivat uneksien seireenien laulua.
Kun uroot kuuntelivat, niin airot heltisivät heidän käsistänsä ja heidän päänsä painuivat rinnoille ja heidän raskaat silmänsä sulkeutuivat. He uneksivat hiljaisista hohtavista puutarhoista ja humisevien honkien siimeksestä, ja kaikki heidän vaivansa ja ponnistuksensa tuntui heistä hulluudelta, eivätkä he muistaneet enää mainettansa.
Silloin yksi nosti äkkiä päänsä ja huusi: "Mitä tämä ikuinen vaeltaminen meitä hyödyttää? Jääkäämme tänne ja levätkäämme hetkinen!" Ja toinen sanoi: "Soutakaamme tuonne saarelle ja kuunnelkaamme, mitä he laulavat", ja kolmas: "Minä en välitä sanoista, vaan säveleestä. He saavat laulaa minut uneen, että saan levon."
Ja Butes, Pandionin poika, kaunein kaikista kuolevaisista, hyppäsi veteen ja ui saarta kohden huutaen: "Minä tulen, minä tulen, ihanat immet, kuuntelemaan lumoavaa lauluanne ja elämään ja kuolemaan luonanne!"
Mutta Medeia väänteli käsiänsä ja huusi: "Laula kovemmin Orpheus, viritä voimakkaampi sävel; herätä nuo onnettomat unikeot, tai yksikään heistä ei saa enää nähdä Hellaan lempeitä laaksoja!"
Silloin Orpheus nosti harppunsa ja antoi taitavan kätensä kulkea kielien yli; ja hänen soittonsa ja laulunsa kohosi kuin pasuunan ääni illan hiljaiselle taivaalle. Kuin ukkosen jyrinä se syöksyi ilmaan, niin että kalliot ja meri kaikuivat; ja se tunki uroiden sydämiin kuin tulinen viini, kunnes kaikkien sydämet alkoivat rajusti sykkiä heidän rinnoissansa.