"Te olette ryöväreitä, te olette merirosvoja kaikki. Tunnen kyllä teidät. Jos te laskette maihin, niin teidän pitää kuolemalla kuoleman."
Sitten hän taas heilutti käsivarsiaan ikäänkuin merkiksi, ja he näkivät, kuinka kaikki kansa pakeni sisämaahan päin ajaen edellään karjalaumojansa, ja he näkivät sakeaa savua ja liekkejä kohoavan kukkuloiden keskeltä. Silloin jättiläinen juoksi laaksoon ja katosi ja uroot nojasivat peloissaan airoihinsa.
Mutta Medeia seisoi ja tarkasteli tuota kaikkea jyrkkien mustien kulmiensa alta, viekas hymy huulillaan ja viekas tuuma mielessänsä. Viimein hän puhui: "Minä tunnen tuon jättiläisen. Kuulin hänestä puhuttavan kotonani kaukana idässä. Tulen kuningas Hephaistos takoi hänet maanalaisessa pajassaan Aitne-vuoren [Etnan] alla ja antoi hänelle nimeksi Talos ja lähetti hänet Miinokselle palvelijaksi vartioimaan Kreetan rantoja. Kolmasti päivässä hän kiertää saaren ympäri eikä pysähdy kertaakaan lepäämään. Jos muukalaiset laskevat maihin, niin hän juoksee uunilleen, joka liekehtii tuolla kukkuloiden keskellä. Kun hän on tulipunainen, niin hän syöksyy heidän päälleen ja polttaa heidät kuoliaiksi kuparikourillaan."
Silloin kaikki uroot huusivat: "Mitä meidän on tehtävä, viisas Medeia? Vettä meidän täytyy saada, muuten kuolemme janoon. Lihaa ja verta vastaan kyllä saattaisimme onnellisesti taistella, mutta kuka uskaltaa käydä tuota tulipunaista kuparia vastaan?"
"Minä uskallan käydä tulipunaista kuparia vastaan, jos vain on totta, mitä olen kuullut kerrottavan. Sillä sanotaan, että hänellä on koko ruumiissaan vain yksi suoni, joka on täynnä tulinestettä, ja että sitä suonta pitelee kiinni vain yksi naula; mutta missä kohdassa tuo naula on, sitä en tiedä. Mutta jos sen vain saan käsiini, niin rauhassa saatte täyttää vesiastianne tällä rannalla."
Sitten hän käski uroiden viedä hänet rannalle ja soutaa taas pois ja odottaa, mitä tapahtuisi.
Uroot tottelivat häntä vastahakoisesti, sillä heitä hävetti jättää hänet yksin, rannalle. Mutta Iason sanoi: "Hän on rakkaampi minulle, kuin kenellekään teille, mutta kuitenkin minä jätän levollisena hänet rannalle, sillä hänellä on kauniin ja ovelan päänsä lokeroissa enemmän neuvoja kuin saatamme uneksiakaan."
He jättivät velhotytön rannalle, ja hän seisoi siinä kauniina ja ypö yksin. Viimein jättiläinen tulla harppasi takaisin aivan hehkuvan punaisena kiireestä kantapäähän asti, niin että ruoho sihisi ja savusi hänen askeleittensa alla.
Kun hän näki tytön yksinään, niin hän pysähtyi. Mutta Medeia katsoi häntä rohkeasti silmiin hievahtamatta vähääkään ja aloitti tenholaulunsa:
"Elämä on lyhyt, vaikka elämä on suloinen; ja kupari- ja tulimiestenkin täytyy kuolla. Kupari ruostuu ja tuli jäähtyy, sillä ajan hammas kuluttaa kaikki vuorostaan. Elämä on lyhyt, vaikka elämä on suloinen; mutta suloisempaa on elää iäti; suloisempaa on elää iäti nuorena jumalten lailla, joilla on ikhoria suonissaan, ikhoria, joka antaa elämää ja nuoruutta ja iloa ja hehkuvan sydämen."