Kun hänen äitinsä näki ne, niin hän itki kauan hiljaa peittäen kauniit kasvonsa päällyshuiviinsa. Theseus seisoi kummastellen hänen vieressään ja itki myöskin, miksi, sitä hän ei tietänyt. Kun Aithra oli itkenyt itsensä väsyksiin, niin hän nosti päänsä ja pani sormensa huulilleen ja sanoi: "Piilota ne poveesi, Theseus-poikani, ja tule kanssani jonnekin, josta voimme katsella meren yli."
He menivät pyhien muurin ulkopuolelle ja katselivat yli kimaltelevan, sinisen meren. Ja Aithra sanoi: "Näetkö maan tässä jalkojesi juuressa?" Theseus vastasi: "Näen, se on Troizenia, jossa minä olen syntynyt ja kasvanut."
Ja Aithra sanoi: "Se on vain pieni maa, karu ja kallioinen ja se on kohden kalpeata koillista. Mutta saatatko nähdä tuon maan meren tuolla puolen?"
"Saatan kyllä, se on Attika, jossa ateenalaiset asuvat."
"Se on ihana ja avara maa, Theseus-poikani, ja se on kohden päivänpaisteista etelää. Se on oliiviöljyn ja hunajan maa, jumalien ja ihmisten ilo, sillä jumalat ovat ympäröineet sen vuorilla, joiden suonet ovat puhdasta hopeaa ja luut lumivalkeaa marmoria. Siellä ajuruohot ja neilikat koristavat kukkuloita ja sulotuoksuiset orvokit ja liljat niittyjä, ja satakielet laulavat kaiket päivät lehdoissa alati juoksevien virtojen äyräillä. Siellä on kaksitoista väkirikasta kaupunkia, joissa asuu ikivanha heimo, käärmekuninkaan Kekropsin, Maaemon pojan jälkeläiset. Heillä on kultaisia heinäsirkkoja kultakutriensa koristeina, sillä heinäsirkkojen tavoin he putkahtivat maasta ja niinkuin heinäsirkat he laulavat kaiken päivää iloiten auringon elvyttävässä lempeässä paisteessa. Mitä sinä tekisit, poikani, jos olisit sellaisen maan kuningas?"
Theseus katseli hämmästyneenä leveän kimaltelevan meren yli ja näki ihanan Attikan rannikon Sunionista aina Hymettos ja Brilettosvuoriin asti ja kaikki ne vuorten kukkulat, jotka ympäröivät Ateenaa. Mutta itse Ateenaa hän ei voinut nähdä, sillä purppuran punertava Aiginan saari oli sen edessä puolitiessä Attikan ja Argoliin välillä.
Silloin Theseuksen sydän paisui hänen rinnassaan ja hän sanoi: "Jos minä olisin sellaisen maan kuningas, niin minä hallitsisin sitä hyvin ja viisaasti ja voimallisesti, niin että kuoltuani kaikki kansa itkisi haudallani ja huutaisi ja valittaisi kaitsijansa kadottamista."
Aithra hymyili ja sanoi: "Ota sitten miekka ja sandaalit ja mene ateenalaisten kuninkaan Aigeuksen luo, joka asuu Pallaan kukkulalla, ja sano hänelle: 'Kivi on nostettu, mutta kenen on sen alla oleva pantti?' Näytä sitten hänelle miekka ja sandaalit ja ota vastaan, mitä jumalat sinulle lähettävät."
Mutta Theseus sanoi itkien: "Pitääkö minun jättää sinut, oi äitini?"
Äiti vastasi: "Älä minua itke. Mikä on sallittu, sen pitää tapahtua. Ja murehtiminen on helppoa niille, jotka eivät muuta tee kuin murehtivat. Pelkkää surua oli nuoruuteni ja pelkkää surua sain kokea aikuiseksi tultuani. Nuoruuteni oli pelkkää surua Bellerophonin, Khimairan surmaajan tähden, jonka isäni kavalasti karkoitti, ja aikuisena sain surra uskottoman isäsi ja sinun tähtesi. Ja pelkkää surua on oleva minun vanhuutenikin — sillä minä näen kohtaloni unissa — Joutsenen pojat vievät minut vankina Eurotaan laaksoon ja viimein minun on purjehdittava meren yli orjattarena, Kreikan vihollisten palveluspiikana. Kuitenkin minun puolestani kostetaan, kun kultahapsiset uroot purjehtivat Troiaa vastaan ja hävittävät Ilionin palatsit. Silloin minun poikani vapauttaa minut orjuudesta ja minä saan kuulla kerrottavan Theseuksen maineesta. Mutta sitä ennen saan kokea uusia suruja, mutta minä voin ne kestää, niinkuin olen kestänyt menneetkin suruni."