Sitten hän suuteli Theseusta itkien ja meni temppeliin, eikä Theseus nähnyt häntä enää.
II.
Kuinka Theseus surmasi ihmissyöjät.
Theseus jäi sinne yksinään seisomaan mieli toiveikkaana. Ensiksi hän aikoi mennä satamaan ja vuokrata nopeakulkuisen laivan ja purjehtia merenlahden yli Ateenaan. Mutta sekin tuntui hänestä liian hitaalta, ja hän toivoi, että hänellä olisi siivet, joilla hän voisi lentää meren yli isänsä luo. Mutta hetken perästä hänen rohkeutensa alkoi lannistua, ja hän huokasi ja sanoi itsekseen:
"Entäpä jos isälläni on toisia poikia, joita hän rakastaa? Entäpä jollei hän otakaan minua vastaan? Mitä olen tehnyt, jotta hän minusta välittäisi? Syntymähetkestäni asti olen ollut unohduksissa, miksipä nyt sitten olisin tervetullut hänen luokseen?"
Niin hän kauan aikaa mietiskeli suruissaan. Viimein hän huusi kovalla äänellä: "Tahdon saattaa hänet rakastamaan itseäni, sillä tahdon näyttää, että olen hänen rakkautensa arvoinen. Tahdon voittaa mainetta ja kunniaa ja tehdä sellaisia tekoja, että Aigeus on oleva ylpeä minusta, vaikka hänellä olisi viisikymmentäkin muuta poikaa! Saavuttihan Herakleskin kunniaa, vaikka hän oli sorrettu ja Eurystheuksen orja! Tappoihan hän kaikki rosvot ja kaikki ilkeät pedot ja kuivasi suuria järviä ja soita ja mursi kalliot nuijallaan. Ja kaikki ihmiset kunnioittivat häntä, kun hän pelasti heidät kurjuudesta ja teki elämän hauskaksi heille ja heidän jälkeläisilleen. Minnehän minä menisin tekemään sellaisia tekoja kuin Herakles? Missähän kohtaisin kummia seikkailuja, rosvoja ja hirviöitä ja helvetin sikiöitä, noita ihmisten vihollisia? Jospa lähtisin vaeltamaan maitse kauas vuoristoon ja kiertäisin Isthmokseen vievää tietä. Ehkäpä siellä joutuisin johonkin rohkeaan seikkailuun ja voisin tehdä jotakin, jolla voittaisin isäni rakkauden."
Niin hän lähti vaeltamaan maitse kauas vuoristoon isänsä miekka kupeellaan. Viimein hän tuli Hämähäkkivuorille, jotka kohosivat yli Epidauroksen kaupungin ja meren, ja hän näki kuinka rotkot kulkivat alaspäin keskimmäisestä huipusta, niinkuin langat hämähäkin seitissä.
Hän kiipesi ylös synkkiä rotkoja kuurnaisten marmoriseinien välitse, kunnes laakso siinsi sinisenä hänen jalkojensa alla ja pilvet tihkuivat sumuaan hänen päänsä ympärillä.
Hän kulki yhä eteenpäin rotkoreittiä, kunnes hän saattoi nähdä kapeiden vuorenhalkeamien kiertelevän allaan pohjoiseen ja etelään ja itään ja länteen, ja mustia puoleksi usvaan peittyneitä onkaloita ja kaiken yläpuolella kammottavan näköisen kallioröykkiön.
Sen röykkiön yli hänen täytyi kulkea, sillä ei ollut muuta tietä oikealla eikä vasemmalla, ja niin hän kapusi yli kivien ja kantojen ja tuli viimein kiviröykkiöille.